Osa#5

Daiki huokaisi hiljaa kolauttaen leukansa pöydälle. Hän ei todellakaan kaivannut apua nuorelta pojalta. Sen sijaan hän päätti hakea lisää vettä. Se tuntui rauhoittavan ihan sopivasti.

Hidenaki haukotteli ja loikoili sängyllä rentoutuneena. Hän katseli keittiön suuntaan ja hymyili kevyesti.

Daiki uskaltautui ulos keittiöstä ja ensimmäinen asia mitä hän huomasi, oli Hideaki. Hän soi tuolle mulkaisun ennen kuin rojahti patjalleen vetäen peiton korviensa ylitse.

-Aijotko sä oikeasti nukkua ton ongelmas kanssa?, Hidekai kysyi ja katseli Daikia.

"Mulla ei ole niin vakavaa ongelmaa kuin sulla pääkopassas", Daiki tuhahti ärtyneenä. Hän painoi silmänsä päättäväisenä kiinni, vaikkei uni ollutkaan tullakseen enää, vaikka olo olikin väsynyt.

Hideaki hymähti vain ja nukahti pian. Poika makasi kyljellään kauniin näköisenä ja tuhisi vatsen tyynyään rauhallisesti.

Daiki makoili siinä paikoillaan monelta tuntuvia minuutteja ennen nukahtamistaan. Hän pysyi yhä selkä Hideakia päin, eikä siitä koko yön aikana liikahtanut.

Hideaki heräsi aamu yöstä kun hänen mustelmiinsa ja haavoihinsa kolotti. Poika pystyi juuri ja juuri istumaan. Hän hengitti hivenen raskaasti ja tönäisi jalallaan Daikin hereille.

Daiki säpsähti hereille ja ärtymys kuohahti hänen sisällään. Eikö kukaan antanut hänen nukkua rauhassa? Hän kampesi istumaan mulkaisten Hideakia ja valmiina sättimään tuota syyttävillä sanoilla, mutta huomasi, että jokin ei ollut kohdallaan.
Daiki räpytti silmiään hetken ja katseli Hideakia kysyvänä.
"Onko jokin hätänä?"

"Hyvä idea", Wakaki nousi hitaasti ylös tuolilta ja nappasi pöydältä hillopurkin, jonka kantta rupesi vääntämään auki.

-Hae....Haru..., Hideaki mumisi vain silmät ummessa ja piteli sohvasta kiinni.

Daiki nyökkäsi nopeasti ja kampesi kokonaan ylös rientäen makuuhuoneeseen. Kesti hetken, että tämän silmät tottuivat pimeään huoneeseen ja hän kulki Harun puolelle sänkyä ravistaen miestä varovasti olasta.
"Haru, herää!" Hän kuiskasi kiivaasti.

Haru mumisi jotain ja miehellä kesti hetki herätä. Hän loi yhden katseen Daikiin ennen kuin nousi ylös ja kiiruhti Hideakin luo. Haru haki veljelleen särkylääkettä ja painoi sitten tämän pään olkaansa vasten hyssytellen poikaa joka tärisi hivenen.

Daiki tuli olohuoneeseen, antaen veljensä nukkua autuaan tietämättömänä, ja istahti patjansa reunalle.
"Eihän se ollut mitään vakavaa?" Hän kysyi äänestä kuultaen pieni huoli.

-Ei...painajainen ja kipua vain..., Haru sanoi ja silitteli Hideakin hiuksia hellästi. Poika vaikutti täysin eri ihmiseltä kuin vain muutama tunti aikaisemmin.

Daiki huokaisi helpottuneena. Hän kävi selinmakuulle patjalleen jääden katsomaan veljeksiä hetkeksi aikaa. Häntä alkoi kalvamaan aijempi käyttäytyminen. Ymmärsihän sen nuoruuden outoukset, ja olihan poika vielä joutunut kolariinkin.

Haru kuisiki veljensä korvaan helliä sanoja ja piteli tätä itseään vasten. Lopulta Hideaki nukhati uudelleen ja Haru peitteli pojan hymyillen.
-Mä olen pahoillani siitä mitä Hideaki sanoi...mutta se käsittelee epävarmuutensa ja pelkonsa eri tavalla kuin ihmiset yleensä...

Daiki hymyili hiukan ja nyökkäsi.
"Ymmärrän kyllä", hän sanoi vilkaisten sohvalla kiltisti nukkuvaa nuorta miehenalkua.

Haru sipaisi Hideakin hiuksia ja katseli tätä vielä hetken ennen kuin otti muutaman askeleen kohti makuuhuonetta.
-Yritä säkin vielä nukkua...

Zen haki veitsen eräästä laatikosta, että sillä voisi levittää hilloa pohjan pinnalle. Hän ojensi sen Wakakille, ehdottaen että voisi itse vatkata kermavaahtoa valmiiksi.

***

Daiki vilkaisi Harua.
"Mh.. öitä", hän sanoi ja veti peittoa päällensä. Hän loi lyhyen katseen Hideakiin, jonka äskisestä raskaasta hengityksestä ja kivuliaasta ilmeestä ei ollut enää tietoakaan, ja sulki sitten silmänsä nukahtaen jälleen.

Haru kömpi Chojiron viereen ja nukkui rauhallisesti aamuun asti.

Wakaki nyökkäsi. Hän laski purkin kannen pöydälle ja tarkasteli hilloa, joka ei ollut liikahtanut jääkaapista aikoihin. Mies kohautti olkiaan ja levitti paksun kerroksen hilloa pohjan päälle.

Zen haki uuden kipon kaapista ja ryhtyi valmistamaan kermavaahtoa, vaikka kädet olivatkin vielä aivan puutuneet edellisestä vatkaamisesta.

Wakaki levitteli laiskasti hilloa veitsellä. Hän vilkuili välillä uunissa paistuvaa taikinaa, varmistaen ettei se palanut.

Pian huoneen täytti taas tasainen hyrinä. Zen tuijotti lasittunein silmin kuinka vaahto pyörteli vatkaimen vatkaavissa osissa ja teki siitä kokoajan kuohkeampaa.

***

Sachi istui synkeän näköisenä kotonaan. Hän oli ristinyt kätensä keskenään ja tuijotteli nyt silmät viirussa lattialla olevan sohvatyynyn päällä makoilevaa kissaansa joka nuoli laiskasti vastasyntyneiden pentunsa karvatonta ihoa. Hänellä oli kädet täynnä kissansa aiheuttamia syviä naarmuja vain siitä, että oli koittanut tuoda sille ruokaa ja astunut yhden askeleen liian lähelle pentuja. Hän ei todellakaan pitänyt tästä.

***

Naoto katseli ympärilleen lumisella aukiolla. Hän etsi katseellaan penkkiä mihin istua, koska ei tahtonut mennä juopuneen kadulla-asujan lähelle, joka sijaitsi koko aukion ainoalla penkillä. Ainakin siitä kohtaa katsottuna.
Naoto huokaisi turhautuneena ja siveli lähteen jäätynyttä pintaa sormenpäillään, saaden väristyksen kulkemaan lävitseen.

***

Chojiro heräsi Harun huumaavaan tuoksuun joka loihti samantien leveän hymyn hänen kasvoilleen. Aamu oli alkanut hyvin. Hän raotti silmiään hiukan ja upotti kasvonsa tuon hiuksiin sulkien silmänsä jälleen.

***

Daiki tuijotti hiljaisena olohuoneen kattoa. Itseasiassa sitä hän oli tehnyt jo viimeisen vartin. Hän vain katseli katossa olevia pieniä uria ilmeettömänä ja hengitti välillä syvään.