Osa#5

"No... niin. Jos se ei haittaa sinua ollenkaan, niin soittaisin Azamille ihan tässä parin päivän sisällä", Wakaki selitti, pitäen katseensa edelleen uunissa paistuvassa taikinassa.

"Siitä vain, mitä minä siihen vastaan pistäisin", Zen sanoi hymyillen pienesti. "Joulu pitää viettää itselleen tärkeiden ihmisten kanssa." Hänen äänensävynsä oli hiljainen, mutta haikea hymy pysyi suulla.

***

Chojiro kiersi kätensä tuttuun tapaan omistavasti Harun ympärille painaen kasvonsa tuon hiuksia vasten. Kauaa aikaa ei tarvittu nukahtamiseen.

***

Daiki pudisti hieman päätään. "Älä nyt jaksa."

Haru hymyili nukahtaessaan ja hymy pysyi miehen huulilla koko yön.

---

Hideaki painautui Daikia vasten ja hengitteli lämmintä ilmaa miehen kaulaan.
-Yksi suudelma....ei siinä mitään pahaa ole..

Daiki nousi istumaan ja liikahti kauemman Hideakista.
"Miksi sä kiusaat mua?"

Hideaki kohautti olkiaan ja katseli Daikia.
-Ehkä mä vain olen yksinäinen...kaipaan seuraa...ehkä mä vaan pidän susta....ehkä mä vain haluan ajatella millaista ois saada sut itselleen...

Wakaki katseli Zeniä, pieni huolen ryppy kulmiensa välissä. "Kyllä kaikki vielä hyväksi kääntyy", mies päätyi lohduttamaan Zeniä yhdellä kliseisimmistä lauseista.

Zen naurahti ilottomasti. "En edes tiedä mitä Johnille nykyään kuuluu.."

***

Daiki hieraisi kädellään ohimoaan.
"No älä ajattele, kun se ei kumminkaan ikinä toteudu", hän sanoi kohottaen ääntään hiukan, mutta pysytteli vielä sen verran vaiti, ettei keskustelua kuuluisi makuuhuoneeseen.
"Multa sä et saa lohdutusta yksinäisyyteesi tai mihinkään muuhunkaan."

Hideaki katseli Daikia hetken ja hymähti.
-En kai sitten...kai mun pitää vain kuvitella, hän sanoi ja antoi oman kätensä liukua pitkin vartaloaan.

Wakaki katseli hetken Zeniä hiljaisena, kunnes laski katseensa taas uuniin. "Pohja taitaa olla nyt valmis..." Mies vaihtoi keskustelun aihetta.

"Ah!" Zen pyörähti ympäri ja otti patakintaiden avulla vuuan uunista. Hän otti kaapista lautasen johon kippasi valmiin, kauniin ruskean värisen, pohjan ja kaatoi vuokaan uuden satsin taikinaa asettaen sen sitten uuniin.

***

Daikin katse seurasi muutaman sekunnin Hideakin kättä kunnes hän nosti katseensa tuon silmiin.
"Antaisit mun vain nukkua ja menisit sohvallesi hoitamaan kuvittelujasi"

-Ei se sohva tuoksu sulta..., Hideaki sanoi ja hyväili ylävartaloaan käsillään.

Daiki huokaisi turhautuneena ja meni kyljelleen makuulle, selkä Hideakia kohti. Hän siirtyi vielä varmuuden vuoksi aivan patjan reunalle ja sulki silmänsä suu tiukkana viivana. Ehkä hän peruisi sen ehdotuksen, että tulisi perheensä kanssa käymään Tokiossa, jos oli vaara, että hän sattuisi kohtaamaan täällä Hideakin toistekin.

Hideaki ei välittänyt laisinkaan Daikista vaan antoi käsiensä vaelella siellä sun täällä. Poika oli ollut pienessä puuteessa jo pidemmänkin aikaa. Pian Hideakin huulilta pääsi pieni voihkaisukin.

Daiki nieli parahduksensa, ja koitti haudata ainakin toisen korvansa tyynyyn, että ei kuulisi niin hyvin. Pian hän todellakin änkeisi veljensä ja tuon poikaystävän väliin vain saadakseen nukuttua.

Hideaki voihki hiljaa Daikin vierellä kun pojan kädet olivat löytäneet tiensä hänen housujensa sisälle.

"Miten ajattelit koristaa kakun?" Wakaki siirsi katseensa Zeniin.

"Eh.." Zen puri alahuultaan ja vilkaisi pöydällä olevia aineksia.
"Ajatteli laittaa väliin vadelmahilloa ja vadelmia. Löysin niitä yhdestä kaupasta halvalla", hän sanoi tuijotellessaan pussillisia vadelmia. "Kermavaahtoa ja suklaasiivuja."

***

Daiki vilkaisi olkansa ylitse pyytääkseen voisiko Hideaki lopettaa puuhansa, mutta huomasikin tuon kasvojen autuaan nautinnollisen ilmeen ja käsien sijainnin, joten päätti vain kääntyä takaisin kasvot seinää kohti. Pian hän nousi ylös ja raahautui keittiöön hakemaan vettä päästäkseen vain pois paikanpäältä.

Hideaki ei edes huomannut toisen poistumista vaan jatkoi vain puuhiaan.

"Kuulostaa hyvältä", Wakaki nyökytteli ja vilkaisi kelloa, siirtäen sitten katseensa jälleen uuniin.

Daiki otti itselleen lasillisen jääkylmää vettä ja joi sen kerralla alas. Pahinta asiassa oli ollut se, että korvan juuressa kuuluva voihkinta oli saanut erään osan hänen kehostaan reagoimaan asiaan, välittämättä ketä oli kyseessä.
Daiki kirosi hiljaa ja joi jo kolmannen lasillisen yhteen menoon ja jäi nojaamaan keittiön pöytään selkä köyryssä.

***

"Pitäisikö meidän pistää tuon pohjan päälle jo sitä hilloa, että saadaan seuraava pohja sen päälle suoraan?" Zen kysyi vilkaisten itsekin kelloa, joka näytti jo melko paljoa. Asia ei silti häntä vaivannut, koska kakku täytyi saada valmiiksi huomenaamuksi.

Hideakin mielyhyvän äänet kantautuivat pian keittiöön ja olivat miltein kutsuvia.

Daiki hieroi otsaansa lähes runnoen ja istahti keittiön pöydän ääressä olevalle tuolille. Hän nojautui pöydän ylle ja sulki silmänsä toivoen vain kadottavansa kuuloaistinsa ja nukahtavansa.

Hideakin voihkinta yltyi vielä hetkeksi ennen kuin lopulta loppui. Hän ilmestyi keittiöön pesemään käsiään ja vilkaisi Daikia naurahtaen.
-Sulla taitaa olla pieni ongelma...

Daiki murahti unisena ja hautoi päänsä käsiensä suojiin. Tästä vielä puuttuiki toisen ilkkuminen, hän ajatteli sarkastisesti.

-Mä voisin auttaa sua...mutta jos et apua kaipaa niin ei väkisin, Hideaki sanoi ja asteli takaisin olohuoneen puolelle.