Osa#5

Chojiro ja Daiki löysivät sairaalan seinillä olevien viittojen avulla kahvioon ja ostivat kolmet kahvit. Heidän palatessa huoneelle Daiki jo joi kahvia saadakseen itsensä hieman pirteämpään kuntoon. Mies kun ei ollut tottunut herätyksiin keskellä yötä.

Haru hymyili Chojirolle ja otti tältä kahvikupin vastaan.
-Mä käyn kohta kysymässä koska pääset pois, hän sanoi hymyillen kevyesti. Hideaki oli juuri valittanut ettei jaksaisi maata sängyillä kauhean paljon kauempaa.

Chojiro jäi seisoskelemaan Harun viereen kahviaan juoden kun taas Daiki paikansi huoneesta jakkaran ja istahti sille.

Hideaki mitaili Daikia katseellaan ja hymyili mietteissään. Hän piti kovastikkin siitä mitä näki. Poika nuolaisi huuliaan nopeasti. Hän oli aina valmis haatseeseen.

"Jäädäänkö me tänne jouluksi?" Chojiro kysyi Harulta laskien pahvisen kahvimukinsa huuliltaan.
Daiki nosti katseensa veljeensä kuunnellen mitä Haru tuolle vastaisi. Hän ja Chojiro eivät koskaan olleet viettäneet joulua erillään.

-En mä tiedä...miten olisi paras..., Haru sanoi ja kohautti olkiaan. Hän vilkaisi Hideaki joka vain hymyili kevyesti.

Chojiro nyökkäsi kallistaen mukia jälleen huulilleen. Voisihan asian miettiä myöhemminkin.

Hideaki nappasi Harun kupin itselleen ja hörppi tämä kahvia katsellessaan yhä Daikia. Haru seurasi veljensä katsetta ja huokaisi. Tästä ei hyvää seuraisi. Haru nojautui Chojiroon ja hymyili miehelle kevyesti.
-Mä käyn etsimässä sen lääkärin ja kysyn koska Hideaki pääsee kotiin.

Chojiro nyökkäsi toistamiseen huomaten itsekin minne Hideaki katseensa suuntasi. Hänen veljensä sitä tosin ei tainnut rekisteröidä, koska hän hörppi vain kahviaan tuijotellen väsynein silmin ikkunasta tähtiä täynnä olevalle taivaalle.

Haru nousi ylös ja kuiskasi jotain Hideakin korvaan ennen kuin hävisi pois huoneesta. Hideaki vain naurahti ja käänsi sitten katseensa Chojiroon.
-Sä taidat tosiaan tehä sen onnelliseks..., hän sanoi miehelle ja katseli veljensä perään.

Chojiro hymähti ja vilkaisi Harun perässä sulkeutuvaa ovea.
"Aiheutin veljelles sen verran tuskaa alkumetreillä, joten hyvä että onnistun saamaan sen onnelliseksikin."

-Se vaikuttaa onnelliselta....ihan eri ihmiseltä joka jäi japaniin monta vuotta sitten kun lähdin ulkomaille, Hideaki sanoi hymyillen.
-Kuhan et vaan satuta sitä enää...

"Sen lupaan olla tekemättä", Chojiro sanoi pienesti hymyillen. Hän ei ikimaailmassa aikoisi enää satuttaa Harua. Niiden silmien surullinen katsekin saisi hänet jo murtumaan täysin.

-Hyvä niin..., Hideaki sanoi hymyillen ja hymyili Harulle joka ilmestyi takaisin huoneeseen.

Daiki nosti yhtäkkiä päätään kuullessaan oven käyvän. Hän tukahdutti alkuunsa seuraavan haukotuksen ja avasi sitten suunsa.
"Voinko yöpyä teidän luona tämän yön? Lähtisin jo nyt kotiin, mutta pelkään että nukahdan rattiin", hän kysyi vilkuillen vuoronperään Chojiroa ja Harua.

-Joo voit sä...ja Hideaki tulee kanssa kotiin meijän kanssa, Haru ilmoitti ja käveli Chojiron luokse.

Chojiro vilkaisi Hideakia hymyillen hiukan. "Onneksi et sitten sen pahempaan kolariin joutunut."
Daiki nyökkäsi Harun myöntymiselle ja kuullessaan loput lauseesta vilkaisi Hideakia.

Hideaki hymyili ja poika nousi sängystä ylös ja ujostelematta vaihtoi Harun tuomat laina vaatteet päälleen muiden edessä. Hän nappasi tavaransa ja hymyili.
-Mennään sitten...

Daiki nousi jakkaralta ja asteli hitaasti muiden luo heittäen kahvimukinsa roskiin.
Chojiro toimi samoin juotuaan viimeiset kulaukset kahviaan.

Haru nappasi tavarat Hideaki kädestä ja lähti pojan kanssa edeltä pois huoneesta.

Chojiro ja Daiki poistuivat heidän jälkeensä huoneesta. Daiki kaivoi takkinsa taskusta kännykkänsä ja soitti Yukolle kertoakseen, että tulisi huomenna kotiin.

Hideaki kuunteli puhelua hivenen kiinostuneena ja vilkaisi Daikia nopeasti. Hän hymyili kevyesti ja vilkaisi Harua sitten.

Daiki naurahteli puhelimeen sen kaiuttimesta kuuluessa iloinen tervehdys, joka kuului Akitolle. Hän toivotti hyviä öitä pojalle ja sulki puhelun suloen kännykän taskuunsa.

Hideaki pyörähti ympäri ja käveli takaperin Daikin edessä katsellen miestä.
-Sääli että Harun asunto on niin pieni...eikä me voida tulla pariskunnan väliin ja viedä niiden sänkyä...joudutaan nukkumaan kapealla sohvalla iho ihoa vasten koko pitkä yö, hän sanoi ja hymyili vietteöevästi.

Daiki äännähti tukahtuneesti ja hänen kasvoilleen nousi pieni epämukavuudesta kielivä irvistys. Hän vilkaisi veljeään ja Harua.
"Onhan teillä jokin varapatja tai vastaavaa?"