Osa#5

Haru käveli Chojiron perässä ja nappasi laukun mukaansa. Hän käveli jo eteiseen ja pisti kengät jalkaansa.

Kului vajaat kymmenisen minuuttia kunnes Chojiro asteli kiireesti portaat alas eteiseen Daiki muutaman askeleen perässä. He pukivat takit ja kengät päälleen lähes sanaakaan sanomatta, Daiki tosin mutisi jotain lohduttavaa Harulle ja taputti tuota muutaman kerran olalle.

Haru nyökkäsi ja seurasi kaksikkoa vain autolle istahtaen sisälle.

Chojiro istahti Harun seuraksi takapenkille Daikin mennessä ratin ääreen ja käynnistäessä auton. Chojiro kahmaisi Harun lähes syliinsä istumaan.

Haru painoi päänsä Chojiron rintakehää vasten ja tuijotteli pimeälle taivaalle hiljaisena sanaakaan sanomatta.

Heidän vietettyä lähes kaksi ja puoli tuntia hiljaisessa autossa he vihdoin pääsivät Tokioon.
"Mikä sen sairaalan nimi on?" Daiki kysyi Harulta heidän pysähtyessä punaisiin valoihin.

Haru pysyi hetken hiljaa miettien ennen kuin muisti sairaalan nimen ja ilmoitti sen Daikille.

Daiki nyökkäsi ja lähti ajamaan valojen muuttuessa vihreiksi. Hetken kuluttua hän parkkeerasi auton sairaalan parkkipaikalle ja hypähti ulos autosta veljensä perässä.

Haru katseli sairaalaa hetken hiljaisena ennen kuin lähti kävelemään sitä kohti mieteissään.

Chojiro avasi sairaalan lasisen oven ja meni Harun jälkeen sisälle. Kirkkaat valoputket katossa toivat valoa sairaalaan, joka ei näyttänyt rauhoittuvan edes yön ajaksi.
Chojiro kulki tiskille ja kysyi millä osastolla Hideaki Aida sijaitsi. Hän kiitti tiedosta, hoitajan tarkistaessa sen kansiostaan ja suuntasi oikealle osastolle Harun ja hieman jäljessä tulevan Daikin kanssa.

Haru pysähtyi oikean oven eteen hetkeksi ja avasi sen lopulta. Hänen katseensa kiersi huoneen ennen kuin jäi nuoreen poikaa sairaala sängyllä. Hideaki oli kytketty moneen laitteeseen kiinni ja pojan kauniit kasvot olivat mustelmilla. Harun hengitys katkesi hetkeksi ja hän käveli lähemmäs sänkyä istahtaen varovasti sen reunalle ja sipaisi Hideakin hiuksia hellästi sormillaan. Poika sängyssä värähti ja raotti silmiään hivenen vaivalloisesti.

Chojiro katseli veljensä kanssa hieman kauemmas jääden sängyllä makaavaa poikaa. Hän näytti mukavalta pojalta mustelmiensa alla ja Chojiro oli todella pahoillaan, että heidän ensitapaamisensa oli tällaisissa merkeissä.

-Millanen olo sulla on?, Haru kysyi ja siveli Hideakin poskea hellästi.

-Miltä näyttää..., Hideaki kysyi ja virnisti kevyesti. Poika inahti hivenen kivusta liikahtaessaan.
-Pitäis kai alkaa....seurata mitä ympärillä tapahtuu, poika totesi ja katseli veljeään hetken ennen kuin siirsi katseensa kaksikkoon oven suussa.

Haru siirsi katseensa myös Chojiroon ja viittoi tätä lähemmäs.
-Tässä on Chojiro...mun poikaystäväni...ja sen veli Daiki...

Chojiro astui lähemmäs ja jäi seisomaan Harun viereen.
"Mukava tavata, vaikkakin näissä merkeissä", hän sanoi hymyillen Hideakille ystävällistä hymyä.
Daiki hymyili vain pienesti ja pysyi aloillaan. Hän ei tahtonut tuppautua näiden mukaan väkisin.

Hideaki nyökkäsi ja vilkaisi Daikia.
-Et sitten parempaa hetkeä löytänyt esitellä mua miesystäväs komealle veljelle, hän kysyi ja hymyili.
-Oisit edes varottanu ni oisin voinu pistää meikkiä naamaan...näytän ihan kauheelta...en saa keltään seuraavaan vuoteen, poika valitteli ja sipaisi kasvojaan.

Daikin kulmat tuntuivat kohoavan ainakin viisi senttiä niiden normaalista paikasta hänen kuullessaan Hideakin sanat. Chojiro vilkaisi veljeään huvittunein silmin.

Haru hymyili vain Hideaki joka tuntui olevan täysin normaali kaikesta huolimatta.
-Joko sä kerroit isälle tästä, Hideaki kyseli ja nousi hivenen ylemmäs itsumaan. Hän nappasi mekki laukukn vierestään ja avasi sen.
-En vielä..saat itse tehdä sen...en mä sen huutoa jaksa kuunnela, Haru sanoi ja kohautti olkiaan.
Hideaki nyökkäsi ja antoi katseensa valua taas Daikiin.
-Tule vain lähemmäs rakas..turhaan sä siellä kyhjötät, hän sanoi.

Daiki tuli sängyn jalkopäähän seisoskelemaan Hideakia katseellaan tarkastellen.
"Luulen, ettei sun kannata kutsua mua rakkaaksi. Vaimoni vielä suuttuu", hän sanoi nojaillen sängyn päädyssä olevaan kaiteeseen.

-Ooh ja naimisissa oleva...hyvää työtä veliseni, Hideaki sanoi ja hymyili Harulle joka pyöräytti vain silmiään. Hideaki meikkasi rauhassa ja katseli sitten Daikia.
-Kaikki miehet kyllästyy jossain vaiheessa vaimoihinsa...ja etsii jotain ihanempaa ja parempaa, hän totesi vain peitellessään naamassaan olevia mustelmia.

"Vai sellainen teoria sulla on", Daiki huokaisi. Hän vilkaisi veljeään ja Harua kuin kysyen oliko nuori mies aina tuollainen.

-Elä siitä välitä, Haru sanoi naurahtaen ja katseli Hideakia joka laski lopulta meikkirasiansa alas.

Daiki haukotteli kämmeneensä ja sanoi menevänsä hakemaan kahvia kahviosta.
"Mä tulin myös", Chojiro sanoi ja sipaisi Harun poskea. "Haluatko sä jotain sieltä?"

-Tuo mullekkin kahvia, Haru sanoi hymyillen ja suukotti Chojiroa hellästi.

Chojiro hymyili Harulle pehmeästi ja poistui sitten Daikin kanssa huoneesta jättäen Harun ja Hideakin keskenään.
"Mikä poika.." Daiki mutisi pudistaen hitaasti päätään, johon Chojiro vain naurahti vastaukseksi.

Hideaki katseli kaksikon perään ja virnisti sitten veljelleen.
-Sä näytätä olevan onnellinen sen miehes kanssa...mä oon onnellinen sun puolesta, hän sanoi hymyillen.

-Kiitos...mutta koittaisit käyttäytyä välillä, Haru sanoi ja katseli Hideakia hymyillen.