Osa#5

Hideaki heilautti kättään Zenille ja loi vielä haikean hymyn Wakakille ennen kuin hävisi ovesta ulos.

Zen nousi huokaisten ylös tasolta ja hörppäsi viilentynyttä kahviaan. Hän viittoi Wakakia seuraamaan itseään ja lähti kulkemaan keittiöön, jonka pöydällä oli kaiken maailman aineksia.
"Autatko mua hiukan?"

Wakaki Seurasi Zeniä keittiöön. "Mitä pitäisi tehdä?" Hän kysäisi, katsellen ihmeissään aineksia.

"Johnilla on huomenna synttärit.." Zen sanoi ja hänen äänensä madaltui hieman tahtomattaan. Hän katseli aineksia hetken ja nosti katseensa Wakakiin.
"..tarvisin apua kakun tekoon, lupasin sen hänelle, enkä aijo pettää lupaustani", hän sanoi ja hymyili haikeasti.

Wakakin huulille kohosi pieni, hellä hymy. "Totta kai minä autan", hän vilkaisi nopeasti kelloa. "Jos aloitamme heti, niin hyvällä tuurilla olemme valmiita puolilta öin."

Zen nyökkäsi hymy syventyen kasvoilla. Hän joi kahvinsa pikaisesti ja laski mukin tiskipöydälle astellen ruokapöydän ääreen.
"Koitin miettiä kaikkea mitä siihen tarvisi ja kokosin ne tähän. Puuttuuko tästä mitään?" Hän kysyi katsahtaen Wakakia ja jälleen aineksia huultaan purren. Hän tahtoi tehdä Johnille maailman kauneimman, makeimman ja suurimman täytekakun ikinä.

Wakakin katse siirtyi taas aineksiin. Hänen katseensa kiersi niissä ja ulkomuistinsa varassa päätteli, että siinä oli kaikki. "Kaikki löytyy", hän nyökkäsi.

Zen henkäisi värähtävän huokauksen ja nyökkäsi.
"Eiköhän aloiteta sitten?" Hän kysyi vilkaisten Wakakia ja pyyhältäen hakemaan suuren muovikipon kaapista, johon pohjien taikinan saisi tehtyä. Hän kun tahtoi tehdä kakun alusta asti itse, tietysti Wakakin avustuksella, eikä siksi ollut ostanut valmiita pohjia.

"Joo", Wakaki vastasi, nyökäten. Hän etsi varan vuoksi paksun kirjan välistä pienen lappusen, jossa oli resepti. Mies ei ollut pitkään aikaan leiponut kakkua.

Zen laski kipon pöydälle ja kurottautui Wakakia kohti nähdäkseen minkä lapun tuo oli ottanut. Hän huomasi reseptin ja hetkessä oli jo noudattamassa sen ensimmäistä osaa: Kaatamassa lähes koko vehnäjauhopussillisen kuppiin maidot ja kananmunat perässä, nyppien muutamat kuoret hyvin epäilyttävän näköisen taikinanalun pinnalta.

Wakaki hymähti itsekseen ja tarkasteli reseptiä, varmistellen välillä, ettei Zen tehnyt kuitenkaan mitään kohtalokasta. Kaupatkaan eivät varmaan olisi enään auki, joten lisäaineksista olisi turha haaveilla.

Zen oli vallannut aseekseen sähkövatkaimen, jonka tasainen hurina täytti hiljaisen huoneen. Hän katseli lähes lasittunein silmin kuinka ainekset sekoittuivat hidasta tahtia yhtenäiseksi kakkutaikinaksi.

Wakaki katseli taikinaa ja rupesi jo katselemaan reseptistä, että mitä seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä.

Zen havahtui ajatuksistaan sähkövatkaimen ajatuessa lähelle kipon reunaa ja roiskauttaessa taikinaa hänen kasvoilleen. Hän ähkäisi ja sammutti vatkaimen pyyhkäisten kädellään klöntin poskestaan. Hän työnsi sen myrtyneen näköisenä suuhunsa ja vilkaisi Wakakia yllättyneellä ilmeellä.
"Se on... itseasiassa hyvää."

Wakaki naurahti huvittuneena. "No mitä sinä sitten odotit, ottaen huomioon sen sokerimäärän?"

Hideaki asteli pitkin katua ja tunki kädet taskuihinsa. Hän vilkaisi taakseen ja huokaisi kevyesti. Poika asteli suojatiellä kummemmin katsomatta eteensä.

---

Haru haukotteli ja raoitti silmiään kun hänen puhelin pirisi. Hän vilkaisi ympärilleen tajuten että oli vielä yö. Haru vastasi ja nousi istumaan hitaasti vilkaisten Chojiroa.
-Mitä?....Hideaki on joutunu kolariin...joo...tottakai mä tulen.., hän sanoi ja antoi puhelimensa valua syliinsä ennen kuin katseli taas Chojiroa. Hän ravisteli miestä hivenen ja nousi ylös.
-Mun on pakko lähteä Tokioon, hän sanoi miehelle ja alkoi pukea päälleen.

Chojiro raotti silmiään laiskasti ja kohottautui kyynerpäidensä varaan.
"Onko jotain sattunut?" Hän kysyi tukahduttaen kädellään haukotuksen.

***

Zen kohautti olkiaan tuhahtaen hiljaa. Yleensä hän oli jo tässä vaiheessa onnistunut pilaamaan taikinan.
Hän tarttui jälleen vatkaimeen ja jatkoi sinnikkäästi takinan vatkaamista, kunnes molemmat kädet tuntuivat siltä, että voisivat antaa minä hetkeneä tahansa periksi.

Wakaki oli unohtunut tuijottamaan ulos ikkunasta. Hän havahtui ja tajusi välillä vilkaista, miten Zen etenee. "Eiköhän tuo jo riitä", hän sanoi, tarkkailtuaan hetken taikinaa.

Zen laski vatkaimen pöydälle ja kääntyi katsomaan Wakakia silmät tarkkailevasti sirissä.
"Mikä sua vaivaa? Olet ihan omissa maailmoissasi koko ajan."

Wakaki katsoi hetken Zeniä, sanomatta mitään. "Ei mua mikään vaivaa", hän lopulta vastasi, kurtistaen pienesti kulmiaan.

Zen hymähti hiljaa ja tuijotteli aineksia hetken.
"Mitä nyt pitää tehdä?" Hän kysyi Wakakilta. Hänen katseensa jumittui rasiaan, joka sisälsi monivärisiä nallekarkkeja, joista hän tiesi Johnin pitävän. Hymy kaartui takaisin miehen suulle, mutta haihtui lähes samantien.

-Mun pikkuveli...on jääny auton alle..., Haru sanoi ja käänsi katseensa Chojiroon.
-Tuletko sä mun kanssa takaisin? Kulkeeko tähän aikaan enää junia..., mies kyseli selvästi hivenen sekavana.

Chojiron silmät rävähtivät auki ja hän kohottautui sängyltä etsimään kaikki vaatteensa lattialta.
"Tietysti tulen mukaan", hän sanoi sujauttaen housut jalkoihinsa. Hän vilkaisi seinällä olevaa kelloa mietteliäänä.
"Parempi varmaan lainata veljen autoa ja ehkä ottaa itse velikin kuskiksi."

Haru nyökkäsi ja heitteli tavaransa kassiinsa istahtaen sitten sängylle hetkeksi rauhoittumaan. Hän katseli Chojiroa hiljaisena yhä hivenen järkyttyneenä.

Chojiro ei vaivaantunut keräämään mitään tavaroitaan mukaan, puki vain päällensä ja painoi Harun huulille hellän ja rauhoittelevan suukon.
"Kyllä se pärjää", hän kuiskasi ja asteli huoneen ovelle Harun laukun matkaansa ottaen. Hän meni portaikkoon ja jätti laukun siihen mennessään herättelemään veljeään.