Osa#4

[Minulle vanhemmat lupasi lemmikin kun pääsin ala-asteelta hyvällä todistuksella.:D]

Zen astui oven suusta muutaman askeleen peremmälle keittiöön.
"Luultavasti John suuttuu. Ja pahasti. En tiedä... ehkä hän jopa..." Zen huokaisi ja hieroi otsaansa.
"Voinko yöpyä täällä jos tai kun minut potkitaan kodistani ulos?"

Wakaki nielaisi. Toisaalta häntä hermostutti olla miehen seurassa, mutta ei Zenillä tainnut olla muutakaan paikkaa. "Toki voit", hän vastasi lopulta.

"Kiitos", Zen sanoi hiljaisesti.
"Muutama päivä vain, tai korkeintaan viikko. Saan kyllä asiani järjestettyä siinä ajassa."
Mies katsoi hetken Wakakia ja asteli sitten keittiöstä takaisin eteiseen.

Wakaki seurasi Zeniä. "Eikö pian olekkin Johnin synttärit?" Hän kysi ja odottamatta vastausta jatkoi, "Aiotko kertoa enne niitä?"

Zen räpäytti silmiään muutaman kerran. Hän oli unohtanut syntymäpäivän ja suunnitelmansa pohtiessaan tunnustusta. Hän kääntyi takaisin Wakakia kohti.
"Aion."

Wakaki nyökkäsi. "Harmi, hänelle tulee yksinäinen syntymäpäivä", mies nojautui seinää vasten ja huokaisi.

"Parempi se on kuin se, että olisin kosi..." Zen lopetti lauseensa kesken ja puri huultaan, ettei olisi alkanut parkua.

Wakaki katsoi säälien toista miestä. Hän laski kätensä Zenin olalle ja huokaisi jälleen. "Taidat olla oikeassa. Mitä nopeammin, sitä parempi."

Suolainen kyynel pyrki Zenin silmäkulmasta ja valui miehen poskelle tämän nyökätessä lyhyesti. Hän seisoi hetken paikoillaan ja kääntyi, ravistaen Wakakin käden olaltaan, ovelle avaten sen.

Wakaki katsoi ilmeettömänä, kun Zen lähtöä. Hän lysähti pienelle jakkaralle ja hautasi pään käsiinsä.

Zen sulki Wakakin asunnon oven perässään ja lähti kulkemaan portaita alas. Hän tuntui olevan lähes shokissa ajateltuaan Johnin syntymäpäiviä ja hänen suunnitelmiaan.
Zen pysähtyi rapun oven eteen ja katseli lasin läpi pakkasilmaan. Hänen ei tehnyt mieli lähteä takaisin tuonne kylmään.

Wakaki istui pitkään jakkaralla, kunnes jaksoi siirtyä olohuoneen puolelle. Hän katseli suurista ikkunoista kaupunkia ja istahti sohvalle.

Zen hengitti muutaman kerran syvään ja työnsi kerrostalon oven auki. Tuuli puski kylmästi miehen kasvoihin ja sai tämän värähtämään. Kietoen kätensä ympärilleen Zen istahti lumipenkkaan joka oli aurattu tieltä sivuun.

Wakaki ei kyennyt istumaan paikoillaan. Hän pongahti pystyyn ja meni parvekkeelle. Mies potkaisi syrjään turhia tavaroita, jotka oli sijoittanut sinne 'väliaikaisesti' ja nojautui ovea vasten. Hän sulki silmänsä kylmän viiman puhaltaessa ohi ja sotkiessa huolellisesti kammatut hiukset.

Zen hytisi paikoillaan ja tunsi kuinka housut alkoivat imeä kosteutta itseensä. Pian hänellä olisi suuri märkä läikkä takapuolessa ja kaikki ohikulkijat nauraisivat hänelle.
Zen hautasi kasvonsa käsiinsä ja nyyhkäisi hiljaa. Hän ei tahtonut mennä kotiin, koska tunsi syyllisyyttä heti Johnin nähdessään.

[ Mitäs Zen on tehny? o_O' ]

Jim huokaisi, tuijotti viereisen kerrostalon kattoikkunaa ja käänsi katseensa peiliin.
Mies puuskahti, tuijotti peilikuvaansa ja lösähti vesisängylle.
Jim sulki silmänsä ja mietti, miksei Jimillä ole vielä ketään kaveria tässä kaupungissa.
Nämä kaksi, hitaasti kulunutta vuotta Jim on aina ollut yksin.

[Ei mitään muuta kun pettänyt kihlattuaan, Johnia, Johnin serkun, Wakakin, kanssa.:D]

Wakaki vetäisi taskustaan kännykkänsä. Hän selaili vähän aikaa, kunnes eteen sattui hänen siskonsa nimi. Mies oli päättänyt tänä vuonna kerätä rohkeutta pyytääkseen siskokset jouluksi luokseen. Mutta koska Wakakilla ei ollut Renin, tai Rein numeroa, hänen piti turvautua Azamiin. Hän huokaisi raskaasti, tyttö saarnaisi hänelle varmaan pitkään... Jos hänellä edes olisi enään sama numero.

Zen mietti suunnitelmaansa. Hän olisi kokannut itse illallisen Johnille, kakkuineen kaikkineen, viettänyt mukavan yön toisen kanssa ja lopuksi kosinut tuota. Hän oli jo jonkun aikaa etsinyt sopivaa tilaisuutta kysyä sitä kysymystä Johnilta, mutta nyt sitä ei sitten hetkeen tainnut tulla.
Zen värisi istuessaan lumipenkassa vihertävä pää ja kalpea naama käsiin haudattuina. Vihreät silmät suljettuina yrittäen täten padota kyynelputousta valumasta poskille.

[ NishuNashu, käviskö et Jim olis kävelyllä, ja huomais Zenin? :3 ]

[Juu, käy totta kai. :D]

Wakaki työnsi kännykän takaisin taskuunsa. Vielä oli aikaa jouluun ja jos Azamin numero olisi eri, hän jättäisi asian sikseen, vaikka ikävöikin kaksosia. Hän potkaisi yhtä laatikkoa, tällä kertaa vain purkaakseen turhautumistaan.

Jim nousee sängyltä, vetää takin päällensä ja tunkee tumput käteensä. Mies vetää vielä söpön pipon päähänsä ja menee eteiseen. Jim laittaa kenkänsä jalkaan ja lähtee kävelylle.
Hetken kuluttua Jim huomaa lumipenkassa istuvan miehen. Jim kävelee miehen luo ja katsoo hieman säälivänä tuota.
- M-moi.., Jim sanoo hiljaa ja istahtaa lumipenkkaan, miehen viereen.

Zen säikähti ja nosti salamana kasvonsa käsistään kohti vierasta miestä. Kasvot märkinä kyyneleistä ja punoittavina hän aukoi hiljaisena suutaan tietämättä mitä sanoa kun vieras tuli puhumaan.
"En kaipaa ylimääräistä sääliä, kiitos vain", hän mutisi hiljaa ja meinasi nousta ylös, mutta jalat olivat jo aivan turta ja muutenkin joka paikka oli kohmeessa.

Jim huokaisi ja katsahti maahan.
- En mä sua olis sääliny.., Jim sanoi ja teki lumipalloa. Mies paineli lumipalloon hymynaaman ja näytti sen Zenille.
- Olis kiva nähä sut ilosena.., Jim tuhahti ja katsahti taivaaseen.