Osa#4

Zenin suu mutristui juurikaan huomaamatta ja hän seurasi katseellaan Johnia kun tuo istahti hänen vierelleen. Hän pysyi hiljaa kurottautuessaan kaukosäätimeen. Hän sulki telkkarin ja jäi istumaan hiljaa paikoilleen vilkuillen kihlattuaan ja tuon veljeä.

"Noh... Mitä mieltä sinä olet asiasta Zen?" John kysäisi ja katsoi Zeniä hymyillen kysyvästi.

Zen kohotti hieman kulmiaan ja kohautti sitten harteitaan.
"Miten vain", hän sanoi. Pojan läsnäolo olisi tavallaan hyvä ja tavallaan huono. Miehellä oli näet jo hyvin huono omatunto Wakakin kanssa tapahtuneesta eikä hän yleensäkkään kauaan pystynyt valehtelemaan. Samin ollessa talossa tilanne hieman rauhottui eikä John päässyt kyselemään mitään kunnollisia. Tosin taas hän ei päässyt Johnin kanssa oikein mitään muutakaan tekemään.

John katsoi vaivaantuneena Samia. "Onko nyt niin, ettet millään voisi palata vanhempien luokse?" John kysyi pojalta, joka pudisteli välittömästi päätään. "Entä Wakaki? Hänkinhän asuu Tokiossa." John ehdotti.
"Äh... En mielelläni menisi hänen luokse. Tai siis, jos olisi mahdollista asua täällä, niin tämä kyllä olisi mieluisempi vaihtoehto", Sam ei ollut koskaan oikein pitänyt Wakakista.

"Eh... niin. Mutta, tuota Sam... Kun minä ja Zen olemme yhdessä, niin... tuota... Äh! Hemmetti, olet jo iso poika. Ymmärrät varmaan, että minulla ja Zenillä on tietynlaisia... tarpeita", John sanoi vaivaantuneena. Pikkuveljelle puhuminen tuollaisista asioista ei ollut ihan parhaimpia hetkiä.

"Toki!" Sam tokaisi heti, kun John oli saanut puheenvuoronsa lopetettua. "Te saatte tehdä makuuhuoneessa ihan mitä tahdotte. Tai missä tahansa muuallakin. Voitte vaikka kirkua tauotta koko yön, enkä valita sanallakaan. Ostan vaikka korvatulpat", nuori poika hymyili tekopirteästi, kuin he olisivat keskustelleet säästä.

[Sam on fiksu poika]

Zen tyrskähti ja peitti suun kämmenselällään. Hän vilkaisi suupielet nykien Johnia. Toisen pikkuvelihän oli oikein terävä järkinen. Mies käänsi katseensa Samiin.
"Oi, ne korvatulpat saattaisi olla hyvä juttu."

John ja Sam naurahtivat suunnilleen samaan aikaan.
"Minä hommaan ne heti huomenna. Tai siis... jos saan jäädä tänne..." Sam sanoi, säilyttäen kasvoillaan koko ajan pienen hymyn.

Zen katseli hetken poikaa arvioivasti ja nyökkäsi lopulta. Hän käänsi katseensa Johniin.
"Minulle käy hänen täällä oloilu. Muutenkin, pian on sinun syntymäpäiväsi ja tottahan toki tänne porukkaa kutsutaan", hän sanoi ja hymyili Johnille painaen huulensa miehen huulille.

John vastasi pikaiseen suukkoon ja käänsi sitten katseensa veljeensä. "Olet siis tervetullut. Joudut kylläkin nukkumaan sohvalla, mutta se on lähes saman veroinen kuin meidän vänhä sängyn romu", John virnisti.
"Kiitos", Sam sanoi onnellisena. Hän huomasi, että saattaisi joutua vielä vähän totuttelemaan kahden miehen kuherteluun, mutta kyllä se pian tuntuisi aivan luonnolliselta.

Zen hymyili ja nojasi Johniin.
"Niin.. tervetuloa sitten vain", hänkin sanoi ja katseli nuorta poikaa.
Zen istuskeli hetken paikallaan kunnes ähkäisi ja pisti telkkarin takaisin päälle. Hän huokaisi helpotuksesta huomatessaan ettei saippuasarja ohjelma ollut vielä loppunut.

Haru hymyili ja tyytyi vain nyökkäämään. Hän söi yhden leivän ja hörppi teetä päälle nousten sitten taas ylös. Haru tiskasi oman kuppinsa ja heitti jääkaapista kaiken mikä menisi pilalle sillä aikaa kun he olivat poissa pois. Hän hyräili hiljaa itsekseen ja kääntyi pian Chojiron puoleen.
-Onko mulla ihan hyvät vaatteet sinne?, hän kysyi lopulta ja jäi katselemaan Chojioa.

Chojiro nosti katseensa Haruun ja tarkkili tuota. Hän pysäytti katseensa hetkeksi miehen ylävartalon kohdalle, mutta päätti katseen kiertelyn Harun kasvoihin.
"Kyllä nuo kelpaa", Chojiro sanoi hymyillen ja otti hörpyn kahvistaan.

John naurahti itsekseen. Hän käänsi katseensa Samiin, "Noh, onkos snulla jo jotain kamppeita mukana?"
"Joo", Sam vetäisi keittiön nurkasta mustan repun viereensä. "Täällä minulla on vaihtovaatteita, hammasharja ja jotain muutakin pientä", poika kertoi. "Ajattelin ensin katsella, toimiiko elämäni täällä, ja hakea sitten lisää tavaroita."

Zen vilkaisi oitis Samiin. Hän käänsi katseensa Johniin ja muotoili huulillaan lauseen 'lisää tavaroita?'. Hän pomppasi ylös sohvalta ja sammutti television heti ohjelman loputtua.
"Menen tekemään jotain illallista meille", Zen sanoi ja käveli keittiöön tutkimaan jääkaapin sisältöä.

"Oh~ Minulla on hirveä nälkä, kultaseni. Tee jotain hyvää~" John leperteli.

"Näillä taidoilla ei paljoa valmistu~" Zen huikkasi takaisin hunajaisella äänellä kaivaessaan jääkaapista nakkeja, kananmunia ja aijemmin keitettyjä perunoita. Hän haki pakastimesta pakastekasviksia ja alahyllystä paistinpannun.

"Tee parhaasi, rakas", John sanoi kannustavalla äänellä. Sam seurasi tilannetta sivusta, oliko miesten arki aina tämmöistä?

Zen kuori perunoita jättäen kuoret tiskipöydälle. Hän pisti hellan lämpenemään asettaen paistinpannun sille odottelemaan. Kuorittuaan perunat mies rikkoi nelisen kananmunaa paistinpannulle ja silppoi sen sekaan perunaa, nakkia ja pakastevihanneksia. Saisivat talon muut miehet tyytyä tähän ateriaan.

-No hyvä, Haru sanoi hymyillen ja katseli hetken Chojiroa. Hän hävisi sitten eteiseen valitsemaan kenkiä.

Chojiro hymähti hiljaa kuppiinsa ja söi aamiaisensa ilman kiirettä. Toivottavasti sentään Ayami olisi häipynyt veljen luota. Mitä järkeä hänen exänsä oli pillittää hänen perheensä seurassa. Menisi omien vanhempiensa luokse.

Chojiro huokaisi noustessaan seisaalle. Hän tyhjensi pöydän ja siirtyi olohuoneen puolelle napitellen paitaansa kiinni.

-Mennäänkö jo, Haru kysyi eteisestä ja katseli Chojiroa hymyillen.

"Ilmoitan ensin vain sinne töihin ja kerron veljelle tulostamme. Hetki vielä", Chojiro sanoi ja kaivoi housujensa taskusta kännykkänsä. Hän soitti pari puhelua ja jälkimmäisen aikana hän oli kuin yhtä hymyä. Lopulta mies tunki kännykkänsä taskuunsa takaisin ja sanoi heidän voivan lähteä.

Haru hypähti iloisesti kiljahtaen ilmaan ja nosti sitten laukun olalleen ennen kuin siirtyi oven suuhun odottelemaan Chojiroa.

[Miks kukaa ei enää ropeta tänne :'(]

[Uaah~ *__* Tämäkin unohtunut täysin. Pitääpäs nyt roolia sitten ahkerasti, kun päivätkin on tylsiä. Crawi ei roolaile sen takia kun on ulkomailla koko kuukauden : <<]

Chojiro naurahti Harun kiljahdukselle ja siirtyi pukemaan ulkovaatteet päälleen. Saatuaan takin niskaansa hän nosti laukkunsa olalleen ja veti kaulahuivia tiukemmalle.
"Eiköhän sitten mennä... en ole katsonut junien menoaikoja, mutta kai me sieltä joku juna metsästetään ennemmin tai myöhemmin."

Haru nyökkäsi ja pomppi portaat Chojiron edellä alas. Hän avasi oven ja astui koleaan ilmaan.
-Eikö se sun koti paikkas olekkin etelämmässä...siellähän on jo lämmin varmaan, hän sanoi hymyillen.

[eipä se mitään kiva kun nyt ropetat]