Osa#4

Chojiiro silitti Harun olkapäätä lohduttavasti.
"Koita silti päästä sinne. Jos koittaisin keksiä jotain rentouttavaa kun tulet töistä."

Zen siirtyi vastahakoisesti Johnin sylistä. Ilman lämmintä kehoa vieressä oli paljon kylmempää olla. Hän huokaisi raskaasti ja nappasi astiansa puupöydältä. Mies kiikutti ne keittiön lavuaariin ja meni sitten eteiseen seuraamaan Johnin poistumisseremoniaa.

-Jos mä ottaisin lomaa....ja lähettäis sinne sun veljes luo..., Haru sanoi varovasti ja avasi silmänsä.

Juuri kun John oli avaamassa ovea, ovikello soi. Mies kurtisti hieman kulmiaan ja avasi oven. "No mit... Sam?" John näki ovella suunnilleen viisitoista vuotiaan pojan, jolla oli hyvin samanlaiset kasvonpiirteet, kuin Johnilla. "Mitä sinä täällä?" John kysäisi.
"Saisinko tulla tänne asumaan joksikkin ajaksi?" Sam kysäisi, tuijottaen veljeään suoraan silmiin.
"Asumaan? Tänne?" John oli aivan ihmeissään, "Mikset sinä voi asua äidin ja isin kanssa?"
"He eivät tykkää, kun minä pyörin nurkissa. Haluavat olla kahdestaan. Käykö se?"
"Öh... Minä olen kyllä juuri menossa töihin, joten saisit viettää tämän päivän Zenin kanssa. Voimme ehkä jutella asiasta sitten kun palaan. Nyt minulla alkaa olla kiire", John selitti ja lähti mitään sanomatta juoksemaan kohti bussipysäkkiä.

[Zen sai Samin riesakseen >8D]

Chojiro käänsi hieman kummastuneen katseensa Haruun.
"Tahtoisit käydä sielä?"

Zen kurkki Johnin olan takaa ja tuon häivyttyä hän katsoi hämmästyneenä nuorta poikaa ovella. Hetken toljotuttaan hänen suulleen ilmestyi ystävällinen hymy ja hän siirtyi sisäänkäynnin tukkeesta.
"Ah.. tule sisään."

-Tahtoisin...ois kiva päästä pois kaupungista joksikin aikaa...ja haluaisin tavat sun perhees, Haru sanoi ja nyökkäsi.

Sam siirtyi sisälle, katsellen Zeniä koko ajan. Hän potkaisi kengät jalastaan, riisui takin yltään ja jätti sen naulakkoon.

Chojiro hymyili hieman ymmällään.
"Olisihan se kiva käydä. En vain tiedä mitä työnantajani sanoo. Aloitin vasta työni."

Zen seurasi katseellaan Samin riisuutumista ulkovarusteista. Poika oli kasvanut sitten viimenäkemän. Tosin olihan siitä nyt jo kuukausia.
Zen nosti kätensä hiuksiinsa ja tunsi suuren takun takaraivonsa kohdalla.
"Tuota noin.. käyn vähän siistiytymässä", hän aloitti ja vilkaisi päällään olevia pyjamahousuja sekä paljasta rintakehää. ".. ja pukeutumassa. Tee olosi kotoisaksi."

-Kyllä sä varmaan lomaa saat....jos vaan pyydät, Haru sanoi ja hymyili kevyesti.
-Soita sinne huomen aamulla ja ilmota että sun on pakko mennä, hän sanoi hymyillen.

"Selvä", Sam nyökkäsi. Hän käveli olohuoneeseen ja istahti aivan sohvan reunalle. Poika katseli ympärilleen ja muutti asentoaan hieman rennommaksi

Chojiro tutkaili Harun ilmettä.
"Oletko nyt varma, että tahdot lähteä? Siellä on kaiken maailman hössöttävät äidit ja sekaisin olevat exät."

Zen kiiruhti makuuhuoneeseen. Hän valitsi vaatekaapista mukavat collegehousut ja mustan hupparin pukien niiden alle vielä harmaan t-paidan ja paksut pörrösukat.
Zen meni kylpyhuoneeseen ja selvitteli jonkun aikaa takkujaan. Oli paljon mukavampaa kun John oli niitä hoitamassa. Mies huokaisi hiljaa ja kulki hiuksiaan ponihännälle solmien olohuoneeseen.

-Kyllä mä kestän...vaikka tiedänkin ettei ne ole kauhean innoissas siitä että sä ole nykyisin miehen kanssa...mun puolesta voitais vaikka lähteä tänään, Haru sanoi hymyillen ja nyökkäsi.

Sam siirsi katseensa Zeniin. Hän tuijotti hetken miestä ja päätti sitten avata suunsa, "Onko sinulla mitään sitä vastaan, että tulisin tänne asumaan?"

Chojiro naurahti ja laski kätensä Harun olalta.
"Nyt on kyllä sen verran myöhä, että ehkä olisi parasta nukkua täällä silti vielä tämä yö."

On, ja paljonkin. Ensinnäkin olisit minun ja Johnin tiellä. Toiseksi meillä on jo Ulf, ja siinäkin on jo hoitamista tarpeekseen. Kolmanneksi kakaran hoivaaminen tulee älyttömän kalliiksi ja olemme muutenkin nyt vähän roppiolla, Zen ajatteli, mutta tunki ajatukset syrjemmäs. Hän istahti sohvalle Samin viereen hymyillen.
"No eipä siinä varmaan mitään ole, jos asia käy Johnille."

-Eli lähdetäänkö me huomenna?, Haru kysyi inoissaan ja näytti selväsi piristyneen.

"Hyvä", Sam sanoi hymyillen. Silloin hän näki, kun Ulf löntysteli vihdoinkin makkarista katsomaan, ketä oli tullut. "Oh, teillä on koira!" Sam laski kätensä pennun lähelle, niin että se voisi haistella.

"No jos nyt todella tahdot. Olisihan se ihan mukavaa", Chojiro sanoi ja hymyili Harun uudelle olemukselle.

Zen hymyili katsellen Ulfia.
"No joo.. tavallaan. John löysi sen kerran kadulta. Päätettiin ottaa hoiviin."

Haru nyökkäsi innostuneena ja otti Chojiroa kädestä.
-Lähdetään kotiin niin voidaan pakata, hän sanoi hymyillen.

Samin hymy leveni. Hän rapsutteli koiraa leuan alta.

Chojiro nyökkäsi hieman ja joi juomansa kiirehtimättä loppuun. Hän oli mielissään Harun innokkuudesta, mutta toivoi ettei tämä joutuisi pettymään hänen perheeseensä.

Zen ojensi myös kätensä ja rapsutti Ulfia hetken nojautuen sitten sohvan selkänojaa vasten.
"Sen nimi on sitten Ulf. Niin miksi sinä tahdot tänne asumaan?"

Haru veti Chojiron mukanaan ripein askelin ulos ja sen jälkeen kohti asuntoa.

"Mh... Vanhemmat tykkäävät olla ennemmin kahdestaan. Ja viikkojen välinpitämättömyyden jälkeen he yrittävät olla muka kovinkin huolissaan koulunkäynnistäni. Haukkuvat, jos saan kokeista huonoja numeroja..." Sam kertoo vakavoituen.

Chojiro seurasi kuuliaisena perässä pilvetöntä taivasta katsellen.

Zen nyökkäsi.
"Heillä taitaa olla liian kovat odotukset sinulta... Miten päädyit tulemaan meidän luokse?" Hän kysyi eikä voinut olla pörröttämättä hiukan Samin hiuksia. Ne olivat vain hiukan tummemman sävyiset kuin Johnin hiukset.

Sam virnisti pienesti. "Te vain tulitte ekana mieleen", hän vastasi.

Haru astui pian jo asuntoon sisälle ja oli melkein hetkessä makuuhuoneessa pakkailemaassa vaatteitaan urheilukassiin.

Zen kohotti kulmiaan ja jätti kätensä lepäämään selkänojalle.
"Ja miksikäs näin?"

Chojiro jäi makuuhuoneen ovelle seurailemaan Harua.
"Taidat tosiaan haluta muualle, kun tuommoinen kiire on", hän sanoi hymyillen.