Osa#6

Mikio painoi märän poskensa Sachia vasten ja nyyhkäisi hiljaa jälleen.

Sachi silitteli pienin liikkein Mikion selkää käsillään, pää nojaten pojan päälakea vasten sille painoa laittamatta.
"Kaikki on kunnossa..." Hän mutisi ja tuijotteli vastapäistä seinää tyhjin mielin.

Mikio nyökkäsi hitaasti ja pyyhkäisi poskiaan.
-Anteeksi....

"Joo", Sam naurahti hiljaa. "Ja koeta sinäkin vältellä niitä juoppoja", poika virnisti, ennen kuin kääntyi asunnon oven puoleen ja rupesi kaivelemaan avaima taskustaan.

Nigel naurahti, mutta nyökkäsi silti.
"Selvä, mutta eiköhän ne pelästy kun pukkasen luisevalla kyynärpäälläni niiltä ilmat pihalle", hän sanoi ja esimerkiksi vetäisi takkinsa hihaa ylemmäs näyttääkseen kyynärpäätään.
"Mutta, joo. Nähdään taas ja muista tulla katsomaan joskus treenejä. Kysele vaikka Naotolta jos et muhun saa yhteyttä", hän sanoi hymyillen ja vetäisi hihansa takaisin kätensä suojaksi. Nuori huiskautti pienesti kättään ja käännähti lähtien kulkemaan kädet taskuihin tungettuina katua pitkin.

-

Sachi hellitti hieman otettaan ja vetäytyi kauemmas kädet yhä Mikion kapeiden harteiden ympärillä. Hän katseli toisen kasvoja pienesti hymyillen.
"Älä pyytele anteeksi. Ihan sua vartenhan mä täällä olen."

-Silti..., Mikio sanoi ja katseli Sachia. Totta, mies oli täällä vain työnsä takia.

Sachi nosti kätensä pörröttämään hellästi Mikion hiuskuontaloa.
"Älä nyt..." Hän sanoi ja nousi tuolin reunalta seisaalteen. Hän otti muutaman askeleen keittiötä kohti ja vilkaisi Mikioa olkansa ylitse.
"Tuonko sullekin juotavaa?"

-Vaikka..., Mikio sanoi ja käpertyi kerälle jääden tuijottelemaan eteensä.

Sachi asteli keittiöön ja otti pari lasia kaapista, joihin kaatoi jääkaapista löytämäänsä ananasmehua. Hän palasi takaisin olohuoneen puolelle ja, ojennettuaan Mikiolle toisen laseista, istahti sohvalle hörppimään mehuaan.

Mikio otti lasin vastaan ja piteli sitä käsissään hetken.
-Sun ei...ole pakko olla täällä jos et halua....tiedän kyllä että mun veljeni puhu sut varmaankin ympäri...ja maksaa sulle palkkaa...mutta...silti..

Sachi katseli Mikioa ilmeettömin kasvoin ja piteli lasia toisessa kädessään.
"Vaikka onkin hieman outoa asustella toisten asunnossa, mä olen täällä ihan mielelläni. Mä ainakin tunnen sut kaverikseni ja toivon, etten mäkään olisi sulle enää mikään ventovieras kissojen myyjä."

-Et sä ole...., Mikio sanoi ja vilkaisi Sachia nopeasti. Vai piti tämä häntä kaverina...

Sam katseli hetken Nigelin perään toispuolinen hymy huulillaan. Hetken päästä hän vetäisi avainnipun taskustaan, avasi oven ja sujahti sisälle mahdollisimman hiljaisesti. Poika oli aika varma, että John oli jo nukkumassa.
Riisuttuaan ulkovaatteet Sam hiippaili varovasti olohuoneeseen ja kellahti sohvalle, viitsimättä edes vaihtaa yövaatteisiin.

Sachi hymyili hieman ja kohotti jälleen lasin huulilleen. Katse kääntyi vähitellen Mikiosta olohuoneen ikkunaan, jonka ohitse sujahti juuri pieni lintu.

-

Nigel kuljeskeli parikymmentä minuuttia pimeitä polkuja pitkin, joita valaisi keinoteikoiset, katulamppujen, valot. Hän avasi avaimillaan asuntolan alaoven ja meni suoraan asuntonsa luo valiten oikean avaimen nipusta. Hän jätti ulkovaatteensa eteiseen ja vilkaisi pieneen olohuoneeseen, jonka sohvalla makasi pari nuorta päällekäin asettuneena hiljainen kuorsaus asunnossa kaikuen.
Nigel irvisti hieman ja painui omaan huoneeseensa sulkien oven visusti takanaan.

-Eikö sulla sitten ole kavereita....tai poikaystävää...jonka kanssa haluaisit viettää aikaasi, Mikio kysyi varovasti.

"Kyllä multa kavereita löytyy, paljonkin, mutten mä niiden kanssa oikein muuta tee kuin käy joskus viettämässä iltaa kaupungilla", Sachi sanoi ja vilkaisi Mikioon.
"Ja poikaystävät ei kauaa mun piireissä pysy siinä asemassa", hän jatkoi hymähtäen.

-Miks ei?, Mikio sanoi ja jäi katselemaan Sachia.

"Mh... no mä en ole oikein sitoutuvaista tyyppiä", Sachi sanoi. Hän piilotti kasvonsa jälleen hetkeksi lasin taakse juodessaan sen tyhjäksi.

-Ai....hassua....sä olet ollut niin mukava...niin ajattelin jotenkin sut sellaiseksi joka sitoutuu....pidemmäksi aikaa, Mikio sanoi ja hymyili hivenen.

Sachi katsahti Mikioa hymähtäen hiljaa ja laski nyt tyhjän lasin pöydälle edessään.
"...En vain yleensä kiinny ihmisiin sillä tavalla, joten ei ole käynyt mielessä."

-...ai..., Mikio sanoi ja nyökkäsi. Poika katseli hetken lasiaan kädessään ja siemaisi hieman mehua.

Sachi haroi kädellään vaaleita hiuksiaan ja hymyili hieman.
"Entä sinä? Sulla on varmaan paljon kavereita. Omaat niin mukavan persoonan."

-Ei mulla ole kuin muutama....ja muutama muu jotka pyörii vaan lähellä jotta sais ilmaisia tavaroita tai rahaa..., Mikio sanoi ja kohauti olkiaan.

Sachi kohotti kulmiaan yllättyneenä. Olisi luullut, että ennemminkin Mikiolla olisi ollut ne tuhannet kaverit, mitä hänellä oli, ja hänellä vain muutama.

-

Naoto raotti väsyneenä silmiään ja kampesi itsensä ylös sängystä. Hän raahusteli olohuoneen puolelle paikannettuaan Marinin sielä ja istahti sohvannurkaan.
"Pää painaa ihan hitosti..." Hän mutisi tukkoisella äänellä hieroen otsaansa parilla sormella.

-Harvemmin ihmiset jaksaa katsoa merkkivaatteiden ja rahatukkujen taakse.., Mikio sanoi hivenen surullisena.


Marin nosti katseensa Naotoon ja levitti käsiään hivenen.
-Tuu syliin, mies sanoi hymyillen ja katseli toista.