Osa#6

Marc hymyili ja pysähtyi elokuvateatterin eteen. "Mennäänkö katsomaan vaikka tuota?" Marc kysyi osoittaen yhtä elokuvaa.

-Käy.., Minoru sanoi hymyillen ja nyökkäsi.

Marc asteli sisälle ja osti heille liput seuraavaan näytökseen joka alkaisi kymmenen minuutin päästä.
"Haluatko sä limua tai jotain?" Marc kysyi pitäen yhä Minorun kädestä kiinni.

-Poppareita.., Minoru sanoi hymyillen ja nojautui Marcia vasten.

Sachi hymähti arvanneeseen sävyyn. Nykyään kun ihmiset olivat niin riippuvaisia rahasta ja maineesta.

-

Naoto nousi ylös ja siirtyi Marinin syliin vahvojen käsivarsien suojaan. Hän painoi otsaansa miehen kaulaa vasten huokaisten hiljaa.

-

Nigelin avatessa silmänsä hän huomasi heti, ettei ollut omalla, pehmeällä sängyllään. Hän kohottautui istumaan huoneensa lattialla ja katseli unisena vieressään olevaa sänkyä, josta oli yön aikana hänen mukanaan pudonnut peittokin.
Haukotellen suupielten lähes reveten Nigel painui eteisen poikki kylpyhuoneeseen suihkuun.

Mikio katseli hetken Sachia.
-Vaikkakin mä aina vaan luotan ihmisiin...mutta mun isoveli ja vanhemmat aina varottelee...

---

Marin siveli hellästi Naoton selkää.
-Haluatko särkylääkettä?

Sachi nyökkäsi hieman ja vaihtoi asentonsa parempaan, nostaen toisen jalankoukkuun toisen alle.

-

”Mä tarvi... riittää kun saa olla näin”, Naoto mumisi tukkoisella äänellään Marinin kaulan seutuvilta. Miehen iho kun tuntui niin ihanan viileältä ja sileältä.

Mikio jäi taas tuijottelemaan telvisiota hiljaisena.


Marin hymyili ja suukotti hellästi Naoton hiuksia.
-Hyvä jos musta on apua.

Sachi käänsi katseensa hitaasti Mikiosta telkkarin ruutuun. Hänen mieltään kaivoi pojalle yhtäkkiä tullut outo muutos, muttei avannut suutaan asiasta, koska se saattaisi ahdistaa toista. Ottaa nyt samantien kaikki selville.

-

Naoto sulki silmänsä ja hengitteli Marinin solisluuta vasten. Hetken kuluttua hän kohotti päätään toisen kaulalta.
”Mun pitäisi kyllä varmaan lähteä takasin jossain vaiheessa, etten ole täällä sun vaivanasi.”

-

Nigel kulki tuskastuneena Tokion ihmisiä tulvivia katuja pitkin kohti suurta rakennusta, jonka kärki hipoi lähes pilviä. Siellä hänen pitäisi viettää seuraavat neljästä kuuteen tuntia siivoten pölyttyneitä kokoushuoneita ja yhtiössä työskentelevien toimistoja. Mikä tahansa olisi kuulostanut kivemmalta ajanvietteeltä nuoren miehen korvissa, mutta kun oli rahalähde löydetty, ei siitä päästetty hevillä irti.

Mikio haukotteli ja kaivautui paremmin nojatuoliin jääden tuijottelemaan ikkunaa kopistelevaa oksaa hetkeksi.


-Ei susta ole vaivaks. Johan mä sanoin, Marin sanoi hymyillen.
-Sä voisit vaikka muutta tänne asumaan jos se musta ois kiini, mies sanoi hymyillen.

Marc pörrötti hymyillen Minorun hiuksia ja pyysi sitten kassalta poppareita ja ison limun.
"Saako olla jotain muuta?" Marc kysyi sitten nuoremmalta mieheltä.

Minoru hymyili ja pudisti päätään. Hän nappasi muutaman popparin käteensä ja alkoi syömään niitä.

”No se olisi ehkä jo hieman liian hätiköityä”, Naoto mumisi kohottaen toista suupieltään hieman siirtyen Marinin sylistä tuon viereen, aivan reisi reittä vasten. Hän kallisti päänsä miehen olkapäälle sulkien silmänsä puoliksi.
”Mutta mun pitäisi silti käydä siellä asuntolalla...”

-Mä ppästän sut täältä vasta kun olet terve...ja jos tarvitset jotain niin kuin vaatteita tai kirjoja niin lähetäin vain jonkun hakemaan kaupasta ja tuomaan tänne, Marin sanoi hymyillen ja suukotti Naoton otsaa katsellessaan poikaa.

Naoto katsoi Marinia laiskan epäuskoisella katseella ja henkäisi hiljaa.
”Sä et todellakaan aijo päästää mua ulos tästä asunnosta, vai?” Hän kysyi ja naurahtaen käänsi päänsä nyt niin, että leuka nojasi miehen olkaan. Kirkas katse tuijotteli syviä sinisiä silmiä.

-En, Marin sanoi hymyillen ja vei kätensä Naoton ympärille.
-Soitin äsken meidän perheen lääkärille. Se tulee katsomaan sua ja Mikiä huomenna, mies ilmoitti.

”Äh, ei mua tarvitse tarkastaa”, Naoto vakuutti. ”Olo on jo ihan hyvä, lukuunottamatta sitä, että pää painaa tonnin.”

-Koska sun terveytes on viimeks tarkastettu?, Marin kysyi ja suukotteli Naoton kasvoja.
-En halua että sulle käy mitään...

”Taitaa siitä kyllä olla jokunen vuosi..” Naoto myönsi ja kiersi toisen kätensä Marinin kaulan ympäri. Hän kun ei usein sairastellut, pientä nuhaa lukuunottamatta, niin ei tarkastuksissakaan tarvinnut käydä.

-Siksi juuri. Lääkäri tarkistaa vain että kaikki on kunnossa, Marin sanoi hymyillen ja katseli Naotoa.

Naoto huokaisi hiljaa ja kohautti olkiaan.
”Miten vain”, hän sanoi ja liu'utti kätensä Marinin niskasta selkää pitkin rentona sohvalle. Hän nojautui selkänojaa vasten ja hieroi otsaansa hivenen ärtyen jo siinä jomottavasta kivusta.

Marin katseli Naotoa ja veti pojan vasten itseään. Hän nojasi poskensa tämän päälakeen.
-Voinko mä tehä jotain?

Naoto pudisti pienesti päätään pyöritellen sormiaan kulmakarvojensa yläpuolella.

Marin hieroi Naoton selkää hellästi sormillaan ja hymyili. Hän haukotteli ja sulki silmänsä hetkeksi.

Naoto hieroi otsaansa kunnes ei jaksanut enää ja sormetkin oli jo puuduksissa. Hän painoi otsaansa vasten Marinin hartiaa ja valitteli hiljaa mielessään.