Osa#4

Johnin ilme värähti jälleen. Hän nielaisi kyyneleensä ja yritti nyökätä vakaasti. Hän alkoi vilkuilemaan joka puolelle keittiötä, mutta pysäytti katseensa aina Zenin silmiin.

Zen nielaisi ja puri kieltään. Hän sulki silmänsäkin hetkeksi.
"Tiedän, etten olisi saanut tehdä sitä... et saa syyttä häntä sitten tästä. Älä ole hänelle vihainen", hän sopersi hieman puhuessaan ja paino vaihtui taas jalalta toiselle.

Johnin silmät laajenivat hänen kuunnellessään Zenin puhetta. Hän alkoi jo arvaamaan, mihin suuntaan keskustelu oli menossa.

Zen avasi silmänsä ja katsoi tiukasti Johnia silmiin omilla, hivenen kostuneilla, tuskaisilla, silmillään.
"Tulet varmaan jättämään minut tämän takia, mutta en voi moittiakaan sinua." Zen nielaisi ja hengitti muutaman kerran syvään. Hänen oli pakko kääntää katseensa Johnin silmistä.

John käänsi katseensa pois Zenistä. "Sina olet pettänyt minua?" Hän kysyi nielaisten, eikä enään voinut estää yksinäistä kyyneltä tippumasta poskelleen.

Zen puraisi kieltään ja sulki silmänsä. Tämä oli tuskallista hänelle, joten se taisi olla Johnille ainakin saman verran.
Mies nyökkäsi lähes huomaamattomasti ja käänsi kasvonsa kokonaan poispäin. Syntymäpäivälahjasuunnitelma tulvahti taas Zenin mieleen ja hänen teki äkkiä mieli kieltää toisen kysymys keinolla millä hyvänsä.

John vilkaisi Zeniä vain nähdäkseen pienen nyökkäyksen. Hän pomppasi ylös penkiltä ja käänsi selkänsä Zenille. Hän puri alahuultaan, muttei pustunut estämään kyyneliä tulvimasta hänen silmistään.
"Ke-ketä se oli?" John kysyi tärisevällä äänellä.

Zen käänsi kasvonsa Johnia kohti. Hänen jalkansa liikkuivat kuin itsestään lähemmäs toista. Hän ojensi kätensä jättäen sen muutaman sentin päähän ilmaan toisen selästä. Hänen teki mieli halata toista niin lujaa kuin kykeni ja kieltämään kaiken mitä oli jo sanonut. Ettei mitään ollutkaan tapahtunut.
Zen pysyi hiljaa kuin ei olisi kuullut Johnin kysymystä, vaikka olikin kuullut sen oikein hyvin.

"Zen, minun täytyy tietää se", John yritti sanoa vakaammalla äänellä, muttei onnistunut yhtään sen paremmin, kuin viime kerrallakaan.

"Mitä aiot tehdä?" Zen kysyi hiljaa katsellen Johnin niskaa, josta niin erityisesti miehen kehossa rakasti.

John pudisteli päätään, kyynelten yhä kastellessa hänen kasvoja. "En tiedä", hän vastasi hiljaisella äänellä.

Zen laski kätensä riippumaan kyljelleen.
"Minun kannattaa kai lähteä", hän sanoi ja kääntyi osin vastahakoisesti, osin mielissään ovelle päin.

John nyökkäsi, kääntymättä edes vilkaisemaan Zeniä. Hän puri alahuultaan niin lujaa, että siihen tuli pieni haava.

Zen vilkaisi keittiön ovella kihlattuaan.
"John, mä rakastan sinua yli kaiken", hän sanoi heikolla äänellä ja poistui sitten ulko-ovelle ja siitä suoraan ulos, pimeään ja kirpeään iltaan.

John lysähti polvilleen lattialle ja hautasi kasvot käsiinsä. Hän olisi tahtoonut huutaa niin kovaa, kuin jaksoi, mutta piti suunsa kiinni. Mies ei enään jaksanut estellä kyynelten tulemista, vaan itki niin kauan kun kyyneliä riitti. Lopulta hän jaksoi raahautua makuuhuneeseen ja kellahti sängylle koko vaatekerroin yllään, telkkarin pauhatessa olohuoneessa.

Zen asteli kasvot märkinä suolaisista kyyneleistä lähemmäs keskustaa.
Muutaman kymmenen minuutin päästä hän oli harhaillut Wakakin asunnolle ja koputti nyt voimattomasti oveen lähes lysähtäen sitä vasten.

Wakaki hypähti ylös sohvalta kuullessaan jyskettä ovelta. Hän meni avaamaan oven ja kurkkasi ketä siellä oli tähän aikaan.
"Ai, Zen", Wakaki sanoi ja huomasi miehen itkuiset kasvot. "Sinä siis..." Hän ei osannut lopettaa lausetta, joten jätti sen kesken. "Ymh, tule sisälle", Wakaki siirtyi sivummalle oviaukosta.

Zen asteli mitään sanomatta sisälle, potkaisi vain kenkänsä jalasta ja ravisti takin päältään. Mies laahusti peremmälle ja kirjaimellisesti lyyhistyi sohvan nurkkaan.

Wakaki seurasi Zeniä ja istui sohvalle. Hän vilkuili Zeniä, tunnustus oli selvästi ottanut koville.

Zen makoili naama käsinojaa vasten. Hän kierähti ympäri ja pyyhkäisi kasvojaan.
"En kertonut, että se olit sinä."

"Ai", Wakaki sanoi hermostuneena ja vilkaisi Zeniä. Hän ei tiennyt, mitä voisi tehdä tässä tilanteessa.

Zen nousi ylös istumaan. Hän tarrasi Wakakin hihaan ja painoi kasvonsa sitä vasten kyynelten alkaessa valua luomien ali.

Wakaki nielaisi ja siirsi vapaan kätensä taputtelemaan kömpelösti Zenin selkää.

Zen nyyhki hiljaa hiusten valahtaessa hänen kasvoilleen ja tarrautuessa märille poskille. Hän oli tarrautunut tiukasti toiseen hakien vain jotain, mitä vasten purkaa tunteensa.

Wakakin alahuuli vapisi hänen muutettuaan taputukset silittelyksi. Hän huokaisi raskaasti ja siirsi katseensa vastapäiseen seinään.