Osa#2

-Oho. Aika vanha, Kanya sanoi nauraen leikkisästi ja pudisteli päätään. Hän sipaisi hiuksiaan hivenen ja vilkuili Aiyuan suuntaan hetkisen.
-Se on aika ujo. Mun veli siis, hän totesi sitten ja hörppäsi käteensä eksyneestä juomasta siemauksen.
-Mitäs ootte puuhaillu viime aikoin? Ei oo teit näkyny vähää aikaa, poika kyseli ja jäi sitten katselemaan ympärilleen.
-Vieläks sä liikut sen hutsun kanssa?, hän uteli sitten Nigeliltä melko suoraan.
-Hideaki vai mikä sen nimi oli?

Aiyua hämmentyi täysin kun tuo vieras nainen hänelle vilkutteli. Poika sipaisi hiuksiaan hivenen ja huomasi pian toisen hivenen ulkopuolisen oloisen pojan siinä seinän vierustalla. Hän mietti hetken mutta lopulta hipsi siihen pojan viereen istumaan ja suloisesti hymyillen sanoi ujosti moi.

Lisa nauroi ja tökkäisi sormellaan hellästi Kanyan nenänpäätä.
"Ei sullakaan tähän vanhuudenaikaan nyt niin paljoa aikaa ole."
Nigelin kasvoista ei ehkä huomannut mitään, mutta häntä alkoi hieman ärsyttämään pojan puheet. Mitä oikeutta hänellä oli sanoa Lisaa vanhaksi, mitä tuo ei todellakaan ollut. Kanyan seuraava kysymys särähtikin Nigelin korvaan ikävästi.
"Uh... se lähti jo jokin aikaa sitten toiselle puolelle maapalloa", hän vain sanoi ja nostatti huulilleen pienen virneen, mikä oli kuitenkin täyttä näytöstä. Lisa huomasi Nigelin äänensävyssä piilevän ärtyneisyyden, eikä veljen ilme paljoa häntä hämännyt, vaikkakin meni varmasti täydestä muihin ympärillä oleviin, joilla ei ollut monen vuoden takaista yhdessäoloa Nigelin kanssa.

Hiro katsahti vierelleen istahtavaa poikaa päätään liikauttamatta. Pojan moikatessa pienen hymyn kanssa hän kuitenkin nosti päänsä polvestaan nojaamasta ja nostatti hymynpuolikkaan omillekin suupielilleen.
"Moi", hän vastasi tuon tervehdykseen. Hiron katse valui Aiyun söpöön hello kitty -paitaan ja hän naurahti pehmeästi.
"Ihana paita."

Kanya naurahti ja nyökkäsi sitten vain.
-No on mul viel...aika paljo vuosii. Oon vast 16, hän kertoi hymyillen ja vilkaisi sitten nopeasti Nigeliä. Hän nyökkäsi toisen sanoille ja pöyhi hiuksiaan hetken. Hän hypähti sitten ylös paikoiltaan ja kävi hakemassa naposteltavaa ennen kuin palasi takaisin. Hän söi hetken hiljaisena ja mietti sitten sanojaan.
-Ootteks te keikkailu teijän bändin kans?, hän sitten uteli Nigeliltä.

Ayua naurahti ja vilkaisi sitten paitaansa.
-Kiitos, hän sanoi hymyillen ja sipaisi hiuksiaan. Hän liikahti hivenen paikoillaan ja kietoi kätensä jalkojensa ympärille.
-Mikä sun nimi on?, poika sitten kyseli varovasti.

"Jokusen kerran", Nigel vastasi. Hän kurotteli jälleen takaataan kitaransa, yleensä sen soittaminen sai ärtymyksen tai minkä tahansa muun negatiivisen tunteen pois mielestä. Hän räpelsi instrumentin kuutta kieltä, mistä ei kuulunut kuin hiljaiset äänet kun vahvistin ei vielä ollut päällä.

Hiro nojasi takaraivonsa seinää.
"Sano ihan Hiro vaan", hän vastasi ja oikaisi koukussa olleen jalkansa suoraksi toisen viereen. "Entä sun?"

Samin kaikki huomio oli nyt siirtynyt Nigeliin, kun hän ei enää jaksanut enää välittää ympäröivistä ihmisistä. Häntä kiinnosti kovasti Nigelin ja Samille tuntemattoman pojan keskustelu, mutta - sohvan läheisestä sijainnista huolimatta - suurin osa katosi yleisen hälinän sekaan,ja Sam kuuli vain satunnaisia sanoja sieltä täältä. Pojan huulille kuitenkin kohosi hymy Nigelin ottaessa kitaransa esille. Toisen soittoa oli aina yhtä rentouttava kuunnella, oli kappale kuinka vauhdikas tahansa.

Nigel painoi sormensa kitaran kielille hetkeksi miettiessään mitä ryhtyisi soittamaan. Hetken päästä hän ryhtyi soittamaan kitaraansa vailla ääntä. Hän sulki silmänsä hetkeksi, mutta avasi ne pian tuntiessaan katseen itsessään. Nigel suuntasi katseensa sohvan suuntaan.

Lisa rypisti kulmiaan ja mutristi suutaan kun Nigel soitti kitaraansa ilman ääntä. Hän niin piti veljensä soitoista, kyllä niiden pitäisi muidenkin korviin soida kuin vain Nigelin mieleen. Lisa otti vaivihkaisen askeleen veljensä viereen ja napsautti vahvistimen päälle, saaden kitaran äänen leijumaan huoneessa, ei liian kovaa, muttei kovin hiljaakaan. Hän ilahtui kuullessaan kappaleen olevan yksi niistä, mitä hän Nigelin kanssa pienenä aina hoilasi ja minkä tahdissa he aina riehuivat ja pomppivat sohvilla, KISS:in i was made for loving you.

Nigelin katse oli jäänyt Samiin hänen huomatessaan nuoremman pojan katseen. Kappaleen kertosäettä kuului huoneessa jonkin aikaa ennen kuin Nigel tajusi sen kuuluvan vahvistimen lävitse kaikille. Hän irrotti katseensa Samin ruskeista silmistä, siirtäen sen siskoonsa naurahtaen, lopettamatta kuitenkaan soittamista.

Sam häkeltyi huomatessaan Nigelin kääntävän katseensa häneen. Poika tunsi punan kohoavan poskilleen, mutta hän ei pystynyt irrottamaan katsettaan toisesta. Hän vain toivoi, että kuulisi, mitä Nigel soitti... Kunnes hänen toiveisiinsa vastattiin, Lisan toimesta. Samin huulille kohosi hymy, kun hänen korviinsa kajahta kaikille varmasti tuttu kappale.

Lisa virnisti Nigelille ja ryhtyi laulamaan laulun sanoja vahvalla brittiaksentilla. Vaikka Lisan ääni ei nyt niitä ihan kauneinpia ollut, se sopi mainiosti tähän kappaleeseen, varsinkin Nigelin soittamana. Pian Nigel kuitenkin lopetti ja purskahti nauruun siskonsa kanssa. Kappaleesta kun nousi mieleen hassuja muistoja yli kymmenen vuoden takaa. Kanyan vähän liiankin suoraan sanotut asiat olivat kaikonneet jo nuorukaisen mielestä hauskojen muistojen tieltä.

Lisa siirtyi hieman sivumpaan ja istahti sohvan toiseen päätyyn huokaisten syvään suu leveässä hymyssä. Nigel sääti vahvistimen ääntä hieman pienemmälle ja ryhyi soittamaan seuraavaa mieleen tulevaa kappaletta, mikä oli hänen omakeksimänsä ja rauhallisempi kuin edellinen.

Seuratessaan Nigelin ja Lisan naurua, Saminkin huulilta karkasi ihan huomaamatta pari naurahdusta, vaikkei hänellä ollut hajuakaan, mille nuo nauroivat. Lisan istahtaessa sohvalle, Sam tarkkaili häntä tovin. "Teillä vaikuttaa olevan aika hyvä sisaruussuhde", hän hetken päästä totesi.

Lisa käänsi hymyilevät kasvonsa Samin suuntaan.
"Joo. No, me ollaan oltu pienestä pitäen toistemme parhaita kavereita", hän kertoi ja käänsi katseensa Nigeliin joka katseli keskittyneesti pää kumarassa kitaraansa sitä soittaessaan.
"Nigel oli mulle kuin ihme", hän lisäsi ja nojautui paremmin sohvan nurkkaan. "Halusin ihan pikkusesta asti pikkuveljen ittelleni ja Nigel on just täydellinen, täytti kaikki toiveet."

Ayua hymyili hivenen ja nyökkäsi päätään. Hän sipaisi sitten hiuksiaan ja hievahti hivenen parempaan asentoon vilkaisten ympärilleen.
-Mä olen Ayua, hän esittäytyi ujosti ja hymyili pienesti. Hän puri sitten huultaan hetken aikaa miettiliäänä.
-Mistä sä tunnet Nigelin?, poika uteli.

Hiro kohautti olkiaan keveästi.
"Kun mä muutin tänne raahailin ittekseni laatikoita mun asuntoon. Nigel sattu kulkemaan ohi ja tarjoutu auttaan", hän kertoi ja vilkaisi Nigeliä nopeasti. "Hetki siltä kyllä kulu, että se tajus, että oon samaan kouluun menossa missä se on. Tarjoutu näyttämään paikkoja ja käski kysyä siltä apua jos tarve tulis."

Aiyu kuunteli hymyillen Hiron sanoja ja nyökkäili. Hän sipaisi sitten hiuksiaan korvansa taakse.
-Minkä ikäinen sä olet?, hän uteli jo hivenen rohkeammin ja räpytteli silmiään hetken aikaa. Hän kallisti sitten päätään sivulle hivenen.
-No hyvä et tapasit jonku joka osaa autaa. Koska sä oot muuttanu tänne?, hän uteli ja tajuttuaan kuinka puheliaaksi oli hetkeksi muuttunut poika punastui ja painoi päänsä polviaan vasten.

Hiroa hymyilytti Aiyun rohkeuden kertyminen. Tuo kun oli vähän aikaa sitten kovin ujolta ja hiljaiselta vaikuttanut.
"Mä täytin tammikuussa kuustoista. Meen nyt tonne lukion ekalle", hän sanoi ja risti jalkansa, selkä yhä seinää vasten.
"Ja muutin tänne itseasiassa vaan muutama päivää sitten, joten en paljoa ihmisiä täältä tunne. Koko Tokiokin on mulle oikeestaan ihan vieras paikka vielä."

Aiyu hymyili hivenen takaisin ja nyökkäsi sitten.
-No nyt tunnet ainanki yhden ihmisen lisää, hän sitten sitten sanoi ja aivan pienesti sekä kevyesti kyynerpäällään tönäisi Hiroa. Hän sipaisi sitten taas hiuksiaan ja jäi hetkeksi tuijottelemaan varpaitaan.
-Mäkin olen 16, hän sitten kertoi ja nyökkäsi omille sanoillee. Aiyu liikahti hivenen parempaan asentoon ja vihdoin pojan ote laukun hihansat alkoi hivenen löysyä.
-Jos joskus tarvit apua kaupungilla suunistamisessa niin mä voin kyllä auttaa. Oon asunu täällä koko elämäni, poika sitten rohkeuttaan lupasi.

Hiro naurahti kevyesti ja laski kätensä sivuiltaan syliinsä lepäämään, toinen jäi reiden päälle.
"Okei, kysyn", hän vahvisti iloisena uudesta tuttavuudesta, vieläpä omanikäisestään. Hiron pää nojasi yhä seinää vasten hänen kääntäessä katseensa Aiyuun vierellään. Hän katseli nyt toista tarkemmin silmäkulmastaan. Hän olisi ihan mielellään tuon pojan kaveri.

Aiyu hymyili kevyesti ja nyökkäsi sitten. Hän heilutteli kengänkärkiään toisiaan vasten ja kuuli kyllä kun hänen veljensä nauratti uusia tuttavuuksia. Olisi mukavaa jos pojalla olisi kerrankin kaveri joka tuntisi vain hänet.
-Harrastatko sä mitään?, Aiyua uteli sitten ja hymyili pienesti vilkaisten Hiroa ja huomaten toisen katseen. Hän sipaisi poskeaan.
-Onks mul jotai naamas?

Sam hymähti miettiessään, kuinka paljon Lisalle mahtoi merkitä pikkuveljensä olemassaolo. Pojan katse kääntyi taas Nigeliin ja hän jäi seuraamaan hyvin tarkasti, kuinka tuo käsitteli kitaraansa. Jälleen yksi syy kadehtia Nigeliä... Ei Samilla koskaan ole ollut mitään erityistaitoa.

"Öh... ei, ihan kunnos sun naama on", Hiro vastasi ja käänsi katseensa rumpusetin suureen bassorumpuun vierellään. Hänen katseensa kuitenkin palasi hetken päästä takaisin Aiyuun ennen kuin lähti seuraamaan muita huoneessa olevia.
"Mä harrastan lenkkeilyä. Ihan vaan että kunto ei laskis turhan alhaseksi", Hiro sanoi ja virnisti pienesti. "Sit kotona kävin usein yhellä tallilla... hoitaas eläimiä ja näin, sain vähän palkkaakin."

Lisa istuskeli paikallaan ja seurasi katseellaan huoneessa olevia nuorempia poikia. Hän vilkaisi Samia ja kohotti kulmiaan tietävästi huomatessaan minne pojan katse oli suuntautunut.
"Tiedätkö, me soitettiin pienenä Nigelin kanssa lähes joka ilta jotain yhdessä. Mä pimputin pianoa ja Nigel rämpytti sellasta pientä lelukitaraa. Me oltiin ihan surkeita molemmat, mutta me päätettiin, et isona me soitettais yhdessä isoille yleisöille. Mut multa loppukin mielenkiinto soittamiseen kun pääsin teini-ikään ja vaattet nappas mut mukaansa niiden maailmaan. Nigel on kuitenkin jatkanut sinnikkäästi soittamista ja se on todellakin kehittynyt näinä vuosina", Lisa kertoi ja kallisti hieman päätään veljeään katsellessaan. "Se oli niin surkea soittamaan alussa. Aina jäljessä kaikesta, eikä keskittymiskyky paljoa jaksanut jäädä yhteen asiaan..."
Lisa huokaisi ajatuksissaan ja hymyili pienesti. Nigel nosti katseensa ensin Samiin ja sitten Lisaan, hymyili hieman kysyvästi kun molemmat häntä katselivat. Hän napsautti vahvistimen pois päältä ja asetti kitaran takaisin telineeseensä ennen kuin nousi ja asteli sohvan luo.
"Tehkääs tilaa", Nigel varotti ennen kuin tunki itsensä noiden kahden väliin pienelle sohvalle nauraen keveästi.

Aiyu katseli hetken aikaa Hiroa ja nyökkäsi sitten.
-Mä oon aina halunnu päästä ratsastaa. Mut ei meil oo koskaan ollu semmosee rahaa, hän sanoi hymyillen ehkä hivenen haikeasti ja sipaisi sitten hiuksiaan. Poika silitteli sormellaan hetken polveaan.
-Onko sulla lemmikkejä?, hän kyseli. Aiyua itsekkin piti kovasti eläimistä varsinkin jos ne olivat pörröisiä ja suloisia.

Hiro pudisti päätään.
"Ei ole... oon kyllä aina halunnut, mutta en sitten ole hommannut, en oikein itekään tiedä miksen", hän sanoi ja katsahti Aiyua. "Onko sulla jotain lemmikeitä?" Hän hymyili kysymyksen kysyessään ja katseli toista kiinnostuneena.

Sam ehti juuri vetää jalkojaan sivummalle, ennen kuin Nigel rojahti keskelle sohvaa.
"Olisit vain jatkanut soittamista", Sam mutristi huuliaan osoittaen tyytymättömyytensä. Tosin ei hän pistänyt pahakseen sitäkään, että toinen oli tullut istumaan siihen hänen vierelleen.

Aiyu pudisti päätään toisen kysymykselle.
-Mun veli ei tykkää yhtään eläimistä eikä haluu lemmikkejä niin ei mullakaan sit oo, hän sanoi ja piirteli lattiaan kuvioita sormen päällään.
-Missä sä oot koulussa?, hän sitten uteli. Hän vilkaisi toista nopeasti silmiin ja hymyili pienesti.

Nigel mutristi tekosurullisena huuliaan Samille.
"Enkö mä ilman kitaraa kelpaa?" Hän kysyi surulliseksi väännetyllä äänellä. Lisa naurahti vain Nigelin toisella puolella ja tyrkkäsi kädellään pehmeästi veljensä kylkeä.

"Ai..." Hiro sanoi hymy hieman kaikoten kääntäen katseensa pienen huoneen toisella laidalla olevaan Kanyaan. Miten joku ei muka voinut pitää eläimistä?
Hiro vilkaisi nopeasti Aiyua ja vastasi tuon kysymykseen vieressä olevan lukion, jossa Nigelkin oli.

-Samassa kun mäkin, Aiyua sanoi hymyillen iloisesti ja vilkaisi myös veljeensä päin. Hän sipaisi sitten hiuksiaan hivenen. Hänestäkin se oli outoa ettei Kanya eläimistä pitänyt mutta minkäs sille voi.
-Toivottavasti se ei varasta suo, poika mumisi sitten hiljaa ja mutristi huuliaan hivenen. Hän punehtui sitten tomaatin väriseksi ja jäi tuijottelemaan lattiaa toivoen ettei Hiro kuullut häntä.