Osa#6

"Mutta sä..." Sachi aloitti hiljaa ja vilkaisi sitten kelloa seinällä. Ei se vielä niin paljoa ollut.
"Jos sun veljesi tulisi... mun seura ei kuitenkaan taida olla nyt sitä parasta."

"Vai niin", Wakaki mumisi, katsoen toivottomana pusiin kokoa ja vaa'an tarjoamaa hintaa.
"No tämän kerran", mies huokaisi ja kaiveli lompakosta suuremman rahan, ojentaen sen jo hieman kyllästyneen näköiselle naiselle.

---

John nousi pystyyn, venytteli jymähtäneitä raajojaan ja seurasi Nobua jonoon. Tämä oli miehelle uutta, viettää aikaa henkilön kanssa, josta tiesi suunnilleen pelkän nimen.

Nobu hymyili toiselle ja katseli sitten listaa jossa oli kaikki laulut mitä oli tarjolla.
-Mitä sä haluat laulaa?

--

Mikio pudisti päätään ja katseli vain Sachia suurilla silmillään pidellen tämän jalasta kiini.

"Sä olit aijemmin oikeassa, mun pitää lähteä", Sachi sanoi sitten hetken päästä tuskin kuuluvasti ja koitti varovasti vetää jalkansa pois Mikion otteesta.

Mikio katseli Sachia hetken anovasti mutta päästi lopulta toisesta irti jääden surkean näköisenä istumaan lattialle.

Sachi, hetken Mikioa katsottuaan, käännähti kulkien vierashuoneeseen keräämään kaikki väihes laukusta pois ottamansa tavarat takaisin laukkuun. Tunkiessaan yöhousujaan laukkuun hän pyyhkäisi vaihvikkaa vasenta silmäänsä.

Mikio tuijotteli vain surkeana Sachin perään ja istui yhä siinä lattialla jalat levällään.

Wakaki nappasi sekä elokuvan että karkkipussin kassalta, kiitti naista ja poistui vuokraamosta, tuntien lievää huonovointisuutta karkkien määrästä.

---

"Hmmh..." John selasi biisit läpi ja kohautti sitten olkiaan. "Minulle on itseasiassa ihan sama", hän hymähti, vilkaisten Nobua.

Sachi nosti laukun olalleen ja nappasi kissojen kantokopan mukaansa. Hän laski laukun olohuoneen lattialle ja vilkaisi Mikioa hakiessaan kissansa.

-

Zen kaappasi karkit Wakakilta ja avasi pussin jo tunkien suuhunsa suuren suklaakarkin. Hän tiesi potevansa huomenaamuna karseaa krapulaa ja ähkyä, mutta tällä hetkellä se ei haitannut. Kunhan sai vain jotain, mihin hukuttaa kaikki tunteensa.

Hideaki istui yhä ulkonan Wakakin talon edessä. Poika tärisi kylmästä ja pieni loskakerros oli satanut hänen päälleen. Ihmiset jotka kävelivät ohi kuiskailivat toisilleen että mahtoikohan tuo poika olla enää elossakaan.

--

Nobu puri huultaan kevyesti ja nousi pian lavalle. Hän valitsi heille kappaleen joka oli hivenen menevämpi vaikka olikin rakkaus laulu.

--

Mikio katseli Sachia vain surullisena eikä liikkunut mihinkään.

Sachi sai hoputeltua kissat kantokoppaan ja kiikutti ne sitten eteiseen. Hän puki ulkovaatteensa kerättyään tavaransa kaikki eteiseen ja katsahti Mikioa vielä huolta huokuvin silmin ennen kuin avasi oven ja haki tavaransa, saaden ne - hämmästyttävää kyllä - kaikki kerralla mukaansa.

Wakaki katseli Zenin ahmimista nyrpistäen nenäänsä. Hän pyöräytti silmään ja yritti pitää katseensa jossain muualla, kuin Zenissä ja tuon pussissa.

Lähestyessään kerrostaloa Wakaki alkoi hahmottaa lumessa nököttävää pientä möykkyä. Hän kurtisti kulmiaan tunnistaessa henkilön. Mies harppoi tuon luokse ja tarkasteli tuota hetken.
"Öh... Hideaki?" Wakaki tökkäisi kevyesti pojan olkapäätä.

---

John nyökkäsi itsekseen. Hän onnekseen tunnisti kappaleen, joten tuskin sen laulamisessa mitään hankaluuksia tulisi. Mies nousi Nobun perässä lavalle ja nappasi mikin käteensä.

Mikio tuijotteli vain Sachian ja seurasi tätä katseellaan.
-Et sä voi jättää mua yksin..., poika sopersi hivenen paniikin omaisesti.

--

Hideaki pyyhkäisi lunta hiuksiltaan ja katsoi Wakakia hetken. Pojan posket punoittivat ja huulet olivat siniset.
-Hei..., hän sanoi käheällä ääneellä.

--

Nobu nappasi myös Mikin ja alkoi sitten laulamaan kun hänen vuoronsa oli ensin.

Sachi pysähtyi ja jäi tuijottelemaan ovea edessään kunnes sulki silmänsä hetkeksi.
"Mä soitan sun veljellesi. Sä et ole yksin kauaa", hän sanoi ja otti askeleen rappukäytävän puolelle laatikot hoipahtaen pienesti hänen yhden kätensä varassa, koska toinen piti kiinni kuljetuskopasta.

-

Zen pysähtyi kuin seinään huomatessaan Hideakin. Toinen oli kuin päiviä pakastimessa lojunut jääkalikka. Hän katsahti Wakakiin arvaten jo mitä mahdollisesti seuraisi ja koitti tunkea pussin tuloksetta takkinsa taskuun. Lopulta hän luovutti ja pujotti sen takkinsa alle vatsaansa vasten.

Mikio valahti kyljelleen lattialle ja nyyhkyti taas hiljaa.
-Ne tulee taas...ja lyö....ja vie mut pois.., poika sopersi hiljaa.

Sachi piti katseensa edessään vaikka kuuli hiljaisen, surullisen sopertelun asunnosta. Hän nielaisi hiljaa painaessaan oven kiinni takanaan syyttäen itseään mielessään kamalaksi raakalaiseksi, joka ei välittänyt pätkääkään muista.

Wakakin katse tutki Hideakin läpi kotaisin. Hän nielaisi ja yritti pitää äänensä mahdollisimman neutraalina kysyessään, kuinka kauan poika oli siinä istunut.

---

Pieni hymynkaare nousi Johnin huulille hänen kuunnellessaan pirteää ja menevää kappaletta. Hän vilkaisi yleisöä ja huomasi, kuinka monet katseet käännähtivät lavalle päin. Miestä alkoi hieman nolostuttaa, mutta hän alkoi kumminkin laulaa reippaasti hänen vuoron tullessa, yrittäen pitää katseen koko ajan ruudussa, jossa sanat vilisivät.

-Mä halusin puhua sulle..., Hideaki sanoi ja meinasi nousta seisomaan mutta pojan jalat eivät toiminee.
-Mä vain olin niin yksinäine.....ja mulla ei ole asuntoa enkä ole syönyt kahteen päivään....enkä halunnut satuttaa sua...kaipasin vain jonkun ihmisen seuraa...eikä se merkinnyt mitään ja musta tuntuu että mä rakastan sua, poika selitti ja katseli toista.

--

Nobu hymyili ja lauloi aina vuorollaan tanssien hivenen musiikin tahtiin.

Sachi hengitti hetken syvään ja asteli portaiden luo. Hän vilkaisi Mikion asunnon ovea purren hammastaan niin kovaa, että se jo sattui hiukan. Hän lähti kulkemaan hieman hoippuen tavaroidensa painon nähden portaita alas koittaen turtaa kipristelevän ilkeän tunteen vatsassa.

-

Zen seisoskeli sivussa ja kuunteli hiljaa Hideakin sanoja. Hetken odoteltuaan hän istahti itsekkin tien toisella puolella olevalle lumipenkalle todettuaan, että tämä saattoi kestää eikä hän yksinkään sisälle päässyt.

Mikio itki vain mattoa vasten ja kuunteli asunnossa valitsevaa hiljaisuutta peloissaan.

Sachi kulki varovasti rappuja alas, mutta pieni vilkaus Mikion ovea kohti aiheutti tasapainon menetyksen ja hän rämähti tavarat ja kissat mukanaan portaiden kovia reunoja vasten. Yllättynyt ähkäisy pääsi miehen huulilta kissojen mouruessa ja vinkuessa pelokkaasti kopassaan. Kivunkyynelkin kirposi miehen silmiin. Hän kuitenkin ponnistautui ylös horjahtaen pelottavasti noustuaan. Alaselkää särki kuin pahemman kerran.
Sachi kirosi hiljaa itsekseen hengästyneesti hengitellen ja vilkaisi hissiä. Miksei hän ollut sitä tajunnut. Kivun pistellessä selkää kuin rangaistuksena Mikiosta hän raahasi tavaransa yksitellen hissiin ja lopulta painoi sen menemään alimpaan kerrokseen.

Wakaki perääntyi vaistomaisesti kuunnellessaan Hideakin sanoja. Hän nielaisi uudelleen, yrittäen parhaansa mukaan vältellä toisen katsetta. Lopulta hän luovutti ja käänsi katseensa Hideakia kohti.
"Musta tuntuu, ettei meidän juttu toimi", Wakaki selitti hiljaisella, surullisella äänellä. "Ja syy ei todellakaan ole sinun", mies vielä lisäsi.

---

John heilahteli hieman musiikin mukana ja lauloi hymy huulillaan omat osuutensa. Hän kuuli etäisesti, kuinka yleisöstä huudeltiin satunnaisia lauseita ja sanoja.

Hideaki puri huultaan ja katseli Wakakia. Hän nousi ylös ja läimäytti avokämmenellä miestä poskeen. Poika tuijotti toista hetken ennen kuin kietoi kätensä ympärilleen lähtien hitaasti kävelemään kun hänen jalkansa eivät vielä toimineet muuten hän olisi juossut paikalta pois.

--

Nobu hymyili laulaessaan ja tanssi musiikin mukana kääntäen lopulta kertosäkeessä katseensa Johniin.

Wakakin silmät laajenivat yllätyksestä. Hän käännähti Hideakia päin, punoittavaa poskeaan pidellen.
"Nh... Hideaki..." Mies olisi halunut huutaa nimen niin kovaa, kuin pystyi, mutta suusta pääsi vain pieni pihahdus.

---

John käänsi myös katseensa Nobuun, tuntien että muistaisi kertosäkeen sanat ulkoa.

Sachi raahautui vaivalloisesti autolleen tavaroidensa kera, tuntien pakottavaa kipua selässään. Hän kapusi kuskin paikalle ja älähti kivusta. Istuminen ei sopinut, piti siis nousta pois. Sachi katsoi epätoivoisena autoa ja nosti kasvonsa taivasta kohti surkein ilmein. oliko hän tosiaan näin huono ihminen.

-

Zen seurasi tapahtumia kylmän rauhallisena ja jäi katselemaan lumipekalta käsin Hideakin lähtöä.