Osa#1

Chojiro pysähtyi, käänsi Harun tämän hartiosta kiinni pitäen. -Sun ei tarvitse olla mistään pahoillas. Mä joudun muuttamaan takasin maalle, raha ei riitä täällä elämiseen.

-Mutta sä voit vaikka asua mun luona ihan niin pitkään kuin haluat eikä sun tarvi maksaa mitään.....elä mene, Haru sanoi ja katsoi Chojiroa hieman itkuisin silmin.

Chojiro oli sanaton katsellessa toista miestä. Välittikö tuo hänestä oikeasti noin paljon? -En tiedä onko se hyvä idea.., Chojiro sai sanat suustaan vaivalla.

-Miks ei olisi.....mutta jos haluat oikeasti lähteä niin....., Haru sanoi ja tuijotti Chojiroa yhä silmiin.

Chojiro puri kevyesti huultaan. Ei hän välttämättä tahtonut palata, muttei hänellä muutakaan paikkaa ollut. Hän laski kätensä toisen harteilta ja pyyhkäisi hiuksia silmiltään. Mitä tähän nyt sanoa..

Pitää mennä

Haru katsahti pois miehestä ja pidätteli kyyneleitään. Mitä hän oli mennyt taas ajattelemaan, miksi ihmeessä Chojiro olisi halunnut hänen luokseen jäädä.


Okei . Moikka

Taas näitä pikaisia yövisiittejä...

Chojiro katsoi Harua hetken. Laski sitten katseensa. Tämä oli hankala tapaus... Hän ei arvannut tämän oleva noin murheellista Harulle. Chojiro sipaisi nopeasti Harun kättä ja lähti kävelemään ihmismassan mukana katse suunnattuna tiukasti eteenpäin.

Haru romahti kadulle istumaan eikä välittänyt ohi kulkevien ihmisten katseista. Hän päästi isot kyyneleet valumman pitkin poskia ja peitti kasvot käsillään. Miten hän olikin voinut olla niin tyhmä?

Chojiro kulki ihmisten mukana hiukan huonovointisesti. Hän yritti tyrkkäistä ajatuksen Harusta tiehensä. Hän vilkaisi hiukan taakse, muttei nähnyt enään toista, vaikka olikin pitkä. Hän huokaisi tuskin kuuluvasti ja jatkoi matkaansa hitaasti. Mitä täällä nyt enään voisi tehdä...

Haru nousi varovasti seisomaan ja tärisevin käsin kaivoi yhden tupakan. Hän sytytti sen ja lähti hitaasti kävelemään kohti kotiaan.

Chojiro saapui hotellille. Hän meni sisälle, suoraan huoneeseensa. Chojiro heitti takkinsa sohvalle ja meni makkariin. Kai sitä voisi jo pakata.

Meen kouluun

Haru oli pysähtänyt puistoon ja istui eräällä penkille poltellen tupakkaa. Hän tärisi yhä hieman.

Okei moikka

Chojiro pysähtyi peilin eteen ja katsoi itseään. Hän vaikutti jotenkin kalpealta. Hän pudisti päätään ja nappasi vaatteita tuolilta tunkien ne laukkuunsa. Hänet keskeytti silti puhelu. Chojiro vastasi ja kuunteli hiljaisena. Hän laski puhelimen puhelun sammuttua. Hänen tilalleen oli valittu joku toinen, juuri niinkuin hän oli arvannutkin käyvän.

Haru makasi kyljellään sängyllään ja hikotteli. Hän oli saanut kaikesta itkemisestä kauhean hikan. Haru ei edes halunnut ajatella miltä hänen silmänsä mahtoivat näyttää.

Chojiro oli hetken paikoillaan ja hengitti syvään. Hän lähti ovelle ja laittoi kengät jalkaan ja takin niskaan lähtien ulos. Hän harppoi kädet taskuissa kohti juna-asemaa.

Haru tuijotti kattoa ja kuunteli rapusta kuuluvia ääniä. Hän ei saanut Chojiroa pois päästään mutta nyt olisi jo liian myöhäistä tehdä mitään.

Chojiro ohitti suuren kikattvan tyttölauman ja hänen mieleensä muistui inhottava porukka lapsia maalla. Hän tuhahti hieman. Chojiro pääsi lopulta asemalle. Hän meni suoraan aikataululle tarkkailemaan junien menoaikoja.

Haru nousi hitaasti istumaan ja tuijotteli ulos. Ulkona paistoi auringo siniseltä taivaalta ja kaukaiset äänet kantautuivat alhalalta kadulta.

Chojiro äkkäsi sopivan ajan myöhemmältä illalta. Hän kirjoitti ajan numeroon kämmeneensä ja lähti asemalta. Kävely teki muutenkin hyvää niin ei tämä niin pahasta ollut.

Haru nousi hitaasti ylös ja käveli ulos talosta napaten mukaansa vain tupakkaaskin. Hän kipitti portaat alas ja käveli läheiseen puistoon. Haru lysähti eräälle penkille istumaan ja sulki silmänsä.

Chojiro puhalteli lämmintä ilmaa suustaan kulkiessaan. Hän katseli maata jota talloi kokoajan jalkojensa alle. Tulihan sitä sitten kaupungissakin käytyä. Mies hymyili itsekseen.

Haru kuunteli lasten itkua kauempaa ja piti yhä silmänsä kiinni.

Chojiro huomasi hieman kauempana talon, jossa Haru asui. Miten hän nyt taas tänne oli poikennut? Hän katsahti Harun keittiön ikkunaan. Kun hän ei huomioinut asunnossa liikettä hän jatkoi matkaansa, ehkä hieman pettyneenä ja osaksi helpottuneenakin.

Haru aukaisi silmänsä ja tuijotteli sinistä taivasta. Hän huokaisi äänekkäästi ja piti katseensa taivaassa.

Chojiro haukotteli hieman ja nosti kätensä vasten tahtoaa takkinsa taskusta. Hän tunki käden nopeasti takaisin taskuun ja vilkaisi rannekelloaan. Juna tulisi vasta myöhään illalla, joten aikaa oli riittämiin. Chojiro istahti jollekkin katuroskikselle katsellen ohimeneviä ihmisiä.