Osa#1

Haru nousi lopulta ylös ja lähti hitaasti kohti kotiaan. Hän käveli tuijotellen lähinnä maata eikä huomioinut ihmisiä ympärillään.

Chojiro nojasi päätään roskiksen takana olevaan katulamppuun. Hän tunsi sen kylmyyden takaraivossaan, muttei välittänyt asiasta sen koommin. Hän seurasi katsellaan naista joka meni ohi ripeää vauhtia lastenvaunuissa parkuva lapsi.

Haru katseli yhä vain jalkojaan ja vilkaisi nopeasti kauempana häämöttävää kerrostaloa.

Chojiro huokaisi tuskin kuuluvasti ja ummisti silmänsä. Hän katsoi kerrostalosta tulevaa naista, jolla näytti olevan kiire jonnekkin.

Haru asteli hitaasti kerrostalon ovelle ja jäi tuijottamaan sitä hetkeksi. Hän sulki silmänsä ja nojautui seinään oven vieressä.

Chojiro hätkähti hieman nähdessään yhtäkkiä Harun kerrostalon oven vierellä. Hän hypähti roskikselta ja oli paikallaan. Ei hänellä olisi mitään sanottavaa Harulle, mutta miehen seurassa oli mukavaa. Chojiro puhalsi hitaasti ilmaa suustaan ja lähti kulkemaan ripeästi tietä pitkin.

Haru nojasi yhä oven viereen ja piti silmiään kiinni. Hän huokasi uudestaan ja kaiveli taskujaan.

Chojiro pysähtyi. Pitäisikö sittenkin mennä toisen luokse..? Hän koitti saada ajatuksensa järjestykseen ja jatkoi kävelyä normaaliin tahtiin keskustaa kohden. Ei keskustelu nyt varmasti HArun mieltä lohduttaisi.

Haru avasi silmänsä ja huomasi Chojiron kauempana. Ennenkuin Haru ehti estää itseään hän huudahti miehen nimen.

Chojiro säpsähti hiukan ja pysähtyi. Hän vilkaisi olkansa yli. Kyllä vain, se oli Haru.

Haru jäi paikoilleen ja pysyi hiljaa. Mitä hän oli taas tehnyt, mies tuskimpa halusi nähdä häntä.

Chojiro käännähti kokonaan ja oli hetken paikoillaan. Mitäs tässä nyt voisi enään... Haru oli huomannut hänet, joten kai tuon luo voisi mennä. Hän lähti kulkemaan Harua kohti ja pysähtyi saavuttuaan tuon luo. Hän tervehti toista hieman vaisusti.

Haru katsahti mieheen ja mietti sanojaan hetken.
-Olen pahoillani....ei olisi pitänyt huutaa nimeäsi...anteeksi vaivasta, hän sanoi mahdollisimman kohteliaasti.

Chojiro oli hiljaa ja katsoi Harua. Tuo taisi olla vitsi, eikö? Chojiro tunsi olonsa syylliseksi. Hän mietti hetken epäröiden, mutta halasi lopulta toista. -Anteeks, oon ollut täysi paska, Chojiro mutisi hiljaa ja päästi tuon halauksesta.

Haru pudisti päätään.
-Etkä ole....oon ollut vaan liian itsekäs enkä ajatellut sua, hän sanoi ja nosti katseensa Chojiroon.

Chojiro mutisi jotain kieltävää. Hän katsoi pois pän Harusta. Hän vilkaisi toiseen ja hymyili hiukan.

Haru vilkaisi Chojiro.
-Ehkä olis paras että jätän sut rauhaan, hän lopulta sanoi ja käänähti.

Chojiro katsoi Harua. Toinen ei selvästi halunnut puhua hänen kanssaan. -Jos niin tahdot, Chojiro sanoi hiljaa.

-Ei niin ettenkö mä tahtois olla sun kanssas mutta sulla on varmaan vaivaantunut olo kun tiedät että rakas.....pidän sinusta, Haru selitti ja katseli Chojiroa.

Chojiro hieraisi otsaansa hieman hämmentyneenä ja hänen hiuksensa laskeutuivat kasvoille tasaisesti peittäen puolet naamasta. Ei hän ollut edes kuvitellut olevansa vaivaantunut Harun seurasta, päin vastoin.

Haru katseli taas jalkoihinsa ja odotteli että Chojiro sanoisi jotain. Kun vastausta ei kuulunut hän otti muutaman askeleen pois päin miehestä.

-Mä olen pahoillani että joudun lähtemään, mutta se on sovittu juttu, Chojiro selitti. -Toivoisin ettei sulle jäisi syyllinen olo tai mitään sinne päinkään.

Haru nyökkäsi eikä nostanut katsettaan mieheen. Mikään ei ilmeisesti saisi miehen mieltä muuttumaan.

Chojiro hymähti vaisusti. -Pitäisi lähteä pakkaamaa.., hän sanoi, vaikka tiesi itsekkin että hänellä oli paljon aikaa sitä varten. Hän katseli pois päin Harusta.

Haru nyökkäsi taas ja katsele pois päin.
-Sä teet joskus jonkun naisen hirveen onnelliseks, hän sanoi lopulta ja nosti katseensa Chojiroon.