Osa#1

Chojiron aivot kieltäytyivät lähettämästä mitään eteenpäin. Hän katsoi hieman vaivaantunaana maata ja nosti katseensa sitten Haruun. -..mietin hiukan, hän sai sanottua. -Tai oikeastaan kirjoitin, Chojiro korjasi nopeasti. -Tahdon että luet sen, hän sai suustaan ja kaivoi laukustaan nopeasti pienen arkin ojentaen sen Harulle, välittämättä siitä että vesipisarat saattaisivat pilata sen.

Haru otti lapun tärisevin käsin ja alkoi lukea sitä hitaasti.

Chojiro nielaisi äänettömästi ja katsoi paperia. Hän käänsi katseensa Harun taakse, taivaaseen. Mitä hän taas meni tekemään.

Haru sai luettua paperin ja katsahti Chojiro. Hän yritti löytää sanoja mutta ne tuntuivat hävinneen.



Mitä se on niinku about kirjottanu?

Tunteenpurkauksiaan :'D Jotain höpönlööpöä Harusta ja omista tunneailahteluistaan.

Chojiro vilkaisi Harua. Hän jäi katsomaan toista odottaen mitä tuo sanoisi.

Haru tuijotti Chojiroa pitkään.
-Sä kirjoitit tän musta?, hän kysyi lopulta.

Okeih

Chojiro nyökkäsi hieman. Hän laski katseensa Harun kasvoista paperiin, yrittäen itse muistaa mitä siinä oli saattanut lukea.

Haru nyökkäsi hieman ja hievahti hieman lähemmäs Chojiroa.
-Miksi sä kirjoittat jotain tällaista jos et kerta halua nähdä minua koskaan enää, hän kysyi.

-En ole väittänyt sellaista, Chojiro sanoi ja sai pienen hymyn suulleen. Haru oli mukava. Ei hän haluaisi lähteä täältä kuin ei olisi tavannutkaan koko ihmistä.

Haru hymyili hieman.
-Jäätkö sä tänne mun luo......tai hetki kun mulla on taas oma paikka, hän kysyy.

Chojiro katseli taas Harua. -Mulla ei ole täällä työpaikkaa ja veli tarvitsee apua pellon kanssa, hän selitti ja haroi hiukan märkiä hiuksiaan. Hän tahtoisi kyllä jäädä, muttei täällä ollut mitään millä elättää itsensä. Jos hän menisi töihin johonkin baariin tai kuppilaan kuten Haru oli, hän saisi potkut samantien.

Harun pää valahti alas ja hän nyökkäsi. Haru tuijotteli alkojaan, ei Chojiro tietenkään halunnut jäädä hänen luokseen.

-Ja jos jäisin, joutuisin lähtemään kuitenkin viimeistään vajaan kuukauden päästä, Chojiro puhui melko hiljaa. Entä jos hän kokeilisi sen kuukauden. Ainahan hän voisi lähteä maalle. Ei sen tarvitsisi olla juuri nyt.

Haru nyökkäsi eikä nostanut katsettaan ylös.
-Mun pitäis varmaan mennä että ehin löytää jonkun nukkuma paikan, hän sanoi haikeana.

Chojiro otti Harun ranteesta kiinni. Ei kovaa, mutta tiukasti, ettei toinen ehtisi lähteä. -Tule mun kanssa asemalle, ole kiltti, Chojiro sanoi ääni hiukan anovana.

Haru katsahtaa Chojiroon ja nyökkää lopulta.

Chojiro hymyili hiukan ja päästi toisen ranteesta irti. Hän vilkaisi kelloa ranteessaan. Vielä olisi vähän päälle vartti aikaa.

Haru käveli hitaasti kohti juna asemaa. Matka tuntui silti lyhyeltä. Hän katsahti Chojiroa kun he saapuivat asemalle.

Chojiro tipautti laukkunsa maahan ja istuutui penkille nostaen katseen Haruun.

Haru laski tavaransa maahan ja istui Chojiron viereen.
-Nyt taitaa olla hyvästien vuoro, hän sanoo hiljaa.

-Mh... Chojiro katsahti polviaan. -Kyllähän me voidaan joskus nähdäkkin.

-Elä lupaa mitään jos et ole varma, Haru sanoi surkeana ja tuijotti jalkojaan.

Chojiro oli hiljaa ja katseli polviaan. Tilanne oli hänelle vaikea, kun tiesi sen olevan sitä toisellekkin.

Haru kuunteli kuulutusta hiljaisena.
-Sun pitäis mennä, hän sai juuri ja juuri sanotuksi. Harun sisällä kuohui mutta hän tiesi että vaikka kuinka yrittäisi hän ei saisi Chojiroa jäämään.

Chojiro nyökkäsi vain ja nousi. Hän katsoi junaradalle päin huomatessa junan tulevan hieman kauempana.