Osa#2

Chojiro nyökähti vain ja höllensi käsiensä otteen, laskien kätensä Harun käsivarsille lepäämään.
"Meinaatko muuten ketä avuksi pyytää? Vaikka en kyllä usko, että mitään sattuu. Olo on jo sen verran vahvempi kuin viime viikolla", hän kysyi uteliaisuuttaan. Daikista ei olisi apua niin kauan, kuin tuo siellä pallon toisella puolella hihhuloi uuden salarakkaansa kanssa. Ajatuskin veljestä sai Chojiron otsan jomottamaan kevyesti.

-En mä oikeen tiedä. Joku joka asuu lähellä varmaankin, Haru sanoi ja kohautti olkiaan jääden sitten silittelemään Chojiron olkaa hellästi. Hän suukotti miestä vielä kerran.
-Mun pitäis varmaan kohta mennä kotiin. Coco kun ei ihan sisäsiisti vielä ole, hän sanoi ja hymyili kevyesti.
-Mut voin tulla viel illemmalla käymään.

Chojiro puraisi kevyesti huultaan samalla kun nyökkäsi.
"Ah, okei. Tottakai", hän vain sanoi ja vilkaisi huoneensa seinällä olevaa kelloa.
"Muistatkin tulla sitten myöhemmin", hän tokaisi vielä, vaikka eihän Haru ollut vielä kertaakaan unohtanut tulla häntä katsomaan.

-Tietenki muistan. Miten mä mun rakkaan voisin unohtaa, Haru sanoi hymyillen ja suuteli Chojiroa pitkään.
-Mulle tulee ikävä, hän sanoi ja silitteli mihen poskea hellästi.

Chojiro hymähti keveästi, vaikka olikin pienesti iloinen toisen sanoista. Hän silitti pari kertaa Harun päälakea peittäviä pehmeitä hiuksia, ja kumartui painamaan miehen otsalle suukon.
"Sun pitää sitten varmaan lähteä. Ettei tarvitse lattiaa alkaa pesemään jos Cocolle on hätä iskenyt."

Haru naurahti ja nyökkäsi.
-Juu., hän sanoi ja halasi Chojiroa ennen kuin asteli ovelle.
-Heippa. Nähään illalla, hän sanoi hymyillen ja astui sitten ovesta ulos lähtien kotia kohti.

Kousuke oli erinomaisella tuulella seisoskellessaan hississä, vaikka kello ei ollut juuri puoli viittäkään aamulla. Hän peilaili hissin takaseinämässä olevasta peilistä itsestään ja otti aina välillä poseerausasennon, naureskellen sitten itselleen.
Yksinkertaisesti sanottuna miehellä oli oikein mielukkaissa tunnelmissa vietetty yö takana, mistä hyväntuulisuus johtui.

Hissi kolahti kerrostalon ylinpään kerrokseen ja Kousuke käännähti sulavasti ympäri, lähtien sitten tallustelemaan asuntonsa ovea kohti, kaivellen jo avaimia takkinsa taskusta. Hän räpelsi avaimen lukkoon ja astui sisälle valaistuun eteiseen.
Kousuken oikea kulma kohosi pari milliä ja hän veti oven perässään kiinni, enemmän tai vähemmän koittaen olla hiljainen. Mistäköhän ihmeestä Saburo oli saanut päähänsä suurentaa hänen sähkölaskujaan pitämällä pitkin yötä valoja päällä.

Kengät Kousuke potkaisi eteisen nurkkaan, vähät välittäen laskeutuivatko ne sinne siististi, vaiko aivan eri puolille käytävää. Hän asteli peremmälle pienehköön asuntoonsa vain löytääkseen unissaan tuhisevan Saburon notkumassa sohvan reunalla, kuin osaamatta päättää pysyäkö sen päällä vai pudotako lattialle. Kousuken katse siirtyi nukkuvasta miehestä illalliseen katettuun pöytään ja hän huokaisi. Oli sitten turhanpäin tehnyt ruokaakin. Hän laski kilisevät avaimensa puhtaanvalkoisen lautasen vierelle.

"Sulla on paikat kipeinä, jos siinä meinaat koko yön nukkua", Kousuke tokaisi kovaäänisesti herättääkseen näin Saburon ja käännähti miestä kohti, nojaten käsivartensa sohvan selkänojaa vasten, katsellen sen yli pinkkipäistä kämppistään.

Saburo raotti silmiään ja nousi istumaan. Hän venytteli ja inahti kun paikat olivat kipeinä. Pian kuitenkin hänen katseensa kääntyi Kousukeen. Hän tutki toista hetken aikaa katseellaan ja nousi sitten ylös pistämään miehen kengät paikoilleen.
-Sä olit aika myöhään.., hän sanoi sitten varovasti ja asteli sen jälkeen katselemaan laittamaansa illallista. Konsuken lempiruokaa.

Saburo sipaisi hiuksiaan ja alkoi pistelemään astioita pois pöydältä. Ei tähän aikaan kannattaisi enää syödä. Mitään kysymyksiä hän ei esittänyt? Tai epäillyt edes toisen hivenen ryppyisiä vaatteita tai rentoa olemusta.

Kousuken kasvoille nousi pikkuruinen virne.
"No jaa... Asiat vähän venähti", hän vain totesi vähättelevästi ja seurasi katseellaan kun Saburo alkoi korjaamaan pöytää. Hän suoristi selkänsä ja haki pöydästä pienen luumutomaatin, ennen kuin toinen nekin kantaisi pois. Eihän hän ollut syönyt päivän jälkeen mitään.

"Mä käväsen suihkussa ja painun sitten pehkuihin, että ehtii edes hieman nukkua", Kousuke sanoi mutustellessaan tomaattiaan ja kääntyi jo astelemaan kylpyhuonetta kohti, jonka oven taakse katosikin pian.

Saburo kohotti katseensa Kousuken perään ja tuijotteli hetken aikaa kylpyhuoneen ovea. Hän huokaisi ja siivosi sitten pöydästä loputkin astiat pois. Hän sipaisi sitten hiuksiaan ja asteli jo edeltä makuuhuoneeseen. Saburo vaihtoi yökkärin ylleen ja kömpi sitten sänkyyn jääden makoilemaan sinne ja tuijottelemaan seinää. Lopulta hän sulki silmänsä ja koitti saada unen päästä kiinni. Se olikin yllättävän helppoa sillä ei häntä oikeastaan vaivannut Kousuken puuhat ollenkaan.

Vajaan vartin päästä Kousuke sulki hanan ja asteli pois suihkun alta. Hän kahmaisi seinän koukusta valkean, pellavan pyyhkeensä kietaisten sen harteidensa ympärille. Kuivattuaan pahimmat vesinorot pois, ja hieman myös märkiä hiuksiaan, hän kietaisi pyyhkeen vyötärölleen ja asteli ulos kylpyhuoneesta, sammuttaen valot perässään.

Kousuke kipaisi hakemassa vielä jääkaapista Saburon sinne pistäneistä tomaateista yhden, ennen kuin vei tiensä makuuhuoneeseensa. Hän asteli vaatekaapilleen, etsien sieltä mukavan tuntuiset pyjamahousut yöksi. Pyyhe tipahti lattialle kun se vaihdettiin pehmeisiin, harmaisiin puuvillahousuihin.
Kousuke viskaisi pyyhkeen lattialta sängyn juurelle levähtäen sitten itse sängyn päälle haudaten päänsä tyynyyn. Hymy huulilla hän koitti saada unesta kiinni.

Saburo nukkui rauhallista untaan siihen asti kunnes Kousuke ilmestyi makuuhuoneeseen. Hän raotti silmiään ja vilkaisi miestä nopeasti. Hän haukotteli venytteli hetken aikaa jäseniään ennen kuin kävi nostamassa miehen tiputtaman pyyhkeen tuolin selkänojalle kuivumaan. Hän hymyili hivenen ja kömpi sitten takaisin sänkyyn jääden katselmaan toista miestä.
-Enkö mä saa yösuukkoa?, hän kysyi sipaisten hiuksiaan ja kallistaen päätään katsellessaan makaavaa Kousukea.

Kousuke kohotti kulmiaan silmien ollessa yhä ummessa. Hän avasi ne sitten ja käänsi kasvonsa kohti Saburoa. Pienesti hän kohautti harteitaan ja kohottautui kyynerpäidensä varaan, kurottautui sitten laiskasti Saburon suuntaan. Hän painoi keveän suukon miehen huulille ja läsähti sitten takaisin makuulle.

"..vaikkei voikaan sanoa, että enää olisi yö", Kousuke tokaisi naurahtaen pienesti ja ummisti jälleen silmänsä, koukistaen kätensä päänsä alle.

Saburo mutristi huuliaan mutta tyytyi kuitenkin siihen mitä sai. Hän kävi pian makaamaan sängylle ja sulki silmänsä koittaen saada taas unen päästä kiinni.
-Niimpä kai, hän sanoi ja jäi tuijottelemaan makuuhuoneen ikkunasta ulos. Hetken päästä hän kuitenkin sulki silmänsä ja kotti nukahtaa. Vain muutaman tunnin päästä kello soisi ja hänen täytyisi herätä jotta hän ehtisi tehdä aamiaisen Kousukelle ja laittaa tuon työvaatteet valmiiksi miestä varten.

John hymyili tyytyväisenä. Hän jäi nojailemaan keittiötasoon, vaihdellen tiuhaan painoa jalalta toiselle. Koko juttu tuntui niin uudelta, kuin hän ja Zen olisivat vasta tavanneet ensikertaa, eikä John meinannut millään keksiä enää jutun aihetta. Sentään Kathyllä niitä riitti. ”Noh… Saiskos pojilta kuulla nyt koko historian? Kun en mä Johnilta muuta kuullu, ku ihan sivumennen erosta ja muuten pelkkää ikävän parkumista”, suurisuinen nainen ansaitsi kaveriltaan tyrkkäisyn kyynärpäällä kylkeen viimeisen lauseen kohdalla. ”Mä mitään oo parkunu”, John mumisi nolostuneena.

---

Sam nosti katseensa nopeasti Nigeliin, nuoren pojan mieleen tulvahtaessa kaikenlaisia ajatuksia toisen kysymyksen johdosta. Hän hörppäsi pikaisesti olutta, yrittäen sillä tyhjentää pään. Mutta poskille oli ehtinyt kohota kevyt puna, eikä se johtunut alkoholista.
”Mh… ihan hyvä ajatus”, Sam yritti sanoa mahdollisimman neutraalisti.

---

Wakakin katse kiersi hetken baarissa. ”No, tässä tiskillä on ihan mukava tunnelma, että jos vaikka jäätäs tähän?” Mies esitti asian kysymysmuodossa, vaikka istahtikin jo baarijakkaralle, kuin asia olisi päätetty, ja tilasi itselleen drinkin.

---

Takai seurasi Shunsukea tuon asunnolle, kannatellen varovasti korkeaa mattopinkkaa, mietiskellen, kuinka paljon Shunsuken asunnossa oikein oli mattoja. Hän itse ei pitänyt mattoja, kuin isoimmissa huoneissa, kun niiden kanssa sai nähdä juuri tämmöistä vaivaa.
Pojan kotiovella Takai antoi toisella kädellä tukea Shunsuken mattopinkalle, jottei ne olisi levahtaneet ympäri käytävän kulunutta lattiaa.

Aamulla, kun aurinko oli jo noussut, Kousuke nukkui vieläkin tyytyväisenä sängyssään. Työt alkaisivat parin tunnin päästä, mutta eipä ollut mies herätystä kelloon asentanut. Ehkäpä siksi, että oli jo tottunut Saburon herättävän joka aamu.

Kousuke makoili raajat levällään, täysin rentona sängyssä, pitäen pientä rohisevaa ääntä, joka nousi syvältä kurkun siimeksestä. Miehen käsi vaelsi unissaan vatsalle rapsuttamaan paljasta ihoa juuri navan alapuolelta ja pää kääntyi poispäin ikkunasta, jonka takaa, sälekaihtimien välistä, pilkisteli auringon valoa.

-

Zen kohotti kulmiaan Kathyn sanoille ja vilkaisi Johnia peitellen iloisuuttaan siitä, että toinen oli erossa olon aikana ollut hänen peräänsä. Toinen suupieli nousi kuitenkin uhkaavasti ylöspäin.

"Noh... me tavattiin kun oltiin lukioon menossa. Molemmat oltiin päästy yhteen poikakouluun ja päädyttiin vielä huonetovereiksi", Zen kertoi Kathylle. Hänen mieleensä muistui kuvia siitä ajasta, jolloin oli Johnin ensikertaa nähnyt. Hempeä hymy valaisi miehen kasvoja.

-

Nigelin tarkat silmät paikansivat punertavat läntit Samin poskilla, vaikka humalpäissään hieman olikin. Hän kallisti millin pari päätään poski painautuen paremmin sohvan päälysmateriaalia vasten.
"Voit nukkua tossa toisessa makkarissa, kun mulle vieläkään sitä uutta huonetoveria ole tullut. Vapaana sänky siis", hän totesi ja kohosi ylös sohvalta.
"Pitää ettiä lakanoita..." Hän vielä mumisi itsekseen ennen kuin katosi pienehkön komeron uumeniin.

-

Sachi nyökähti ja otti uuden hörpyn oluestaan. Hän seurasi sivusilmällä Wakakin tilausta. Vai oli tuo drinkkityyppiä...
"Mites työt suju?" Hän kysyi tuttavallisesti pitäen puhetta yllä. Hän laski lasinsa tiskille ja käänsi katseensa Wakakiin.

-

Shunsuke loi kiitollisen katseen opettajaansa kun tuo esti mattoja levähtämästä hänen harteiltaan. He heivasivat matot eteisen lattialle, missä muutkin olivat, ja kääntyi sitten miestä kohti.
"Kiitos paljon avusta", hän kiitti ja nyökähti hieman ulko-ovella seisovalle Takaille.
"Tää meni paljon nopeammin kun oli joku auttamassa."

Saburo oli noussut jo tunti sitten ja saanut pyykkiä puhtaaksi, siivottua hivenen ja laitettua Kousukulle aamiaisen, kahvin ja työvaatteet valmiiksi. Lopulta kaiken tehtyään hän varovasti hiipi makuuhuoneeseen hakemaan vaatteensa. Käytyään suihkussa ja puettuaan hän asteli makuuhuoneeseen.
-Herätys, hän sanoi varovasti ja avasi verhot ennen kuin painoi hellän suudelman Konsuken huulille.

Kousuke ynähti ja räpytteli väsyneenä silmänsä auki. Kun hän havaitsi huulet omillaan suu kääntyi hymyyn ja hän kohotti kätensä kumartuneen Saburon harteille, vetäisten tuon vierelleen sänkyyn. Hän itse kiepahti tuon ylle ja virnisti väsymys vielä puoli avonaisista silmistä paljastuen.
"Ah... huomenta", Kousuke toivotti kumartuen suukottelemaan Saburon kaulanjuurta innoissaan.

Saburo kiljahti kun Kousuke vetäisikin hänet sänkyyn ja ennen kuin hän ehti mitään tehdä toinen oli jo hänen yllään. Hän naurahti ja laski toisen kätensä miehen harteille.
-Huomenta, hän sanoi ja hievahti sitten hivenen. Hän taivutti päätään taaksepäin ja huoahti mielihyvästä.
-Ootpa sä hyvällä tuulella näin aamusta, Saburo totesi sitten ja sipaisi Kousuken hiuksia nopeasti.

-Sun aamiainen jäähtyy, hän sanoi kuitenkin pian varovasti ja vilkaisi toista kohden nopeasti.

Kousuke rypisti hieman kulmiaan, muttei keskeyttänyt tekemisiään.
"Pitää sitten hoitaa hommat nopeasti", hän totesi myhäillen ja kuljetti käsiään Saburon housunnapeille. Hän suukotteli tiensä tuon huulille. Ei sitä nyt töihin jaksaisi mennä ilman pientä tyydytystä...

-Just ku mä sain vaatteet päälle, Saburo mutisi mutta nosti lantiotaan kuitenkin hivenen jotta Kousuke saisi hänen housunsa helpommin pois. Hän tiesi ettei miehelle voisi sanoa ei. Tai vaikka voisikin niin tuo vain etsisi toisen miehen tyydyttämään halunsa. Hän hymyili hellästi ja painautui toista vasten hamuillen huulillaan Kousuken korvaa.
-Mmm~

Kousuke huokaisi pienesti vasten Saburon poskea ja nousi sitten pikaisesti vetämään tuon housut nilkkoihin. Hän silitteli kevein liikkein Saburon reisiä ja kiusaavaan hitaasti kuljetti sormiaan ylemmäs. Pujottaen sormensa tuon boksereiden kuminauhan ali hän vetäisi ne alemmas päällyshousujen seuraksi. Omat yöhousut lähtivätkin sitten nopeasti.
Ryhtyen näykkimään kevyesti Saburon kaulaa ja solisluita hän levitteli toisen jalkoja ujuttautuen itse niiden väliin.
Olikohan maailmassa mitään sen parempaa kuin aamuseksi vasta herättyä, hän mietti vielä väsymyksen hienoisesti sumentamalla mielellä. Oli se hyvä, että talossa oli heti joku, jonka kanssa tehdä vähän kivaa näin aamuisin.

Saburo voihki hiljaa ja kun Kousuke pääsi hänen jalkojensa väliin hän kietoi kätensä miehen niskan ympärille.
-Mmmmh..Kou~, hän mumisi voihkaisujen välistä ja painautui toista vasten. Hänen mielestään kaikkosivat eilisen ikävät murheet ja kasvoille kohosi hymy ilosta ja mielihyvästä.

Hän painoi silmänsä hetkeksi aikaa kiinni mutta raotti niitä pian jääden katselemaan toista. Hän painoi muutaman hellän suudelman Kousuken kasvoille ja suuteli vasta sitten miestä kunnolla.

Johninkin huulille nousi nopeasti hymy. ”Ensimmäinenkään päivä ei ollut vielä ohi, kun me olimme jo toistemme kimpussa”, hän muisteli. Kaikki oli ollut niin yksinkertaista siihen aikaan.

---

”Selvä”, Sam mumahti, hörpäten olutpullon pohjat alas kurkustaan. Hän oli pettynyt itseensä. Hän oli haaveillut hilpeästä ja rennosta illasta, mutta tietenkin pojan epävarma puoli oli ottanut vallan, eikä hän uskaltanut olla oma itsensä. Sam huokaisi syvään, tuijotellen TV-ruutua lasittunein silmin.

---

”Siinähän ne”, Wakaki vastasi, hörpäten ison kulauksen juuri saapuneesta drinkistään. ”Oli tavallista hiljaisempaa ”, hän jatkoi. ”Mimmoinen päivä sulla oli?”

---

Takai laski matot samalle paikalle, minne Shunsukekin oli ne jättänyt, miehen katseen kiertäessa eteistä, tutustuen sen pieniin yksityiskohtiin.
”Ole hyvä”, Takai tajusi vihdoin reagoida pojan sanoihin. ”Oli ilo auttaa", hän sanoi, ystävällisen hymyn kohoten huulille.

Zen katsahti Johniin ja virnisti muistoille.
"Totta", hän nojautui ruokapöytää vasten kaivellen vuosia takaperin mieleen jääneitä muistoja.
"Eikä sitten sen päivän jälkeen taidettu juurikaan muiden seurassa olla kuin toistemme."

-

Komerosta kantautui hetken päästä kirosanatulva kun Nigel oli saanut niskaansa kasan lakanoita. Hän oli tyhmänä humalpäisenä itsenään mennyt kaivelemaan tottakai niitä alimpia lakanoita epäsiististä pinkasta ja saanut kaikki putoamaan hyllyltä. Nyt lakanat olivat yhtenä kangasmyttynä levittäytyneet komeron ovestakin ulkopuolelle pitkin lattioita.
Jaksamatta alkaa siivoamaan aiheuttamaansa sotkua Nigel otti satunnaisen lakanan lattialle, kieppasi sen kätensä ympärille ja etsi vielä tyynyliinan ja pussilakanan. Hän potki lattialla lojuvat lakanat takaisin komeron puollelle ja pisti vain oven kiinni perässään.

"Kelpaahan vaaleenpunanen?" Nigel huikkasi olohuoneeseen Samille huomattuaan minkä värisen lakanan oli tuolle ottanut. Hän virnuili itsekseen kuvitellessaan hiukset pörrössä, autuaana nukkuvaa Samia, peitto jalkoihin potkittuna, vaaleanpunaisella lakanalla. Sopi kuin nakutettu.
Nuolaisten yllättäen kuivuneita huuliaan hän suuntasi jo vapaaseen makuuhuoneeseen odottamatta Samin vastausta.

-

Sachi naurahti väkinäisesti.
"Töissä aamuvuoro ja heti kun sieltä pääseen niin pitää mennä paasaamaan pikkuveljeä. Se oli löytänyt jostain jonkun miehen, jolla oli ihan tajuttomasti muotilehtiä, jotka se kaikki anto Tonbolle. Siitä kantamisesta meni sitten pikkasen selkä huonoks", hän kertoi katse kohdistuneena johonkin ohimenevään baarin miesasiakkaaseen. Oli ihan hyvän näköinen...

Sachi ravisti henkisesti päätään ja keskitti ajatuksensa seuraansa kääntäen kasvonsa takaisin olutlasiinsa, josta otti huikan.

-

Shunsuke oli hivenen yllättynyt, että opettaja oli noin ystävällinen vapaa-ajallakin, mutta oli vain tyytyväinen siitä tällä hetkellä. Hän huomasi Takain katseen vaeltelevan ympäriinsä eteisessä. Pojan posket punehtuivat hienoisesti kun tuon katse osui eteisen pöydällä olevaan veistettyyn autoon, jonka hän oli joskus pikkuisena tehnyt. Hänestä kun se oli aivan epämuodostunut möhkäle, josta saattoi juuri ja juuri tajuta sen olevan kulkuneuvo.

"Mun pitäisi tästä jatkaa siivouksia, mutta kiitos tosi paljon avusta vielä, Ishikawa-sensei", Shunsuke vihjasi nopeasti ja astahti huomaamattomasti opettajan ja veistoksen väliin vilkaisten ulko-ovea.