Osa#7

No eikö nyt ollu ihan selvä kuka hän oli? Oliko pakko esitellä ja hänen nimensä kuitenkin ilmenisi jossakin vaiheessa.
Tetsu käänsi lopulta katseensa tuohon Yuraan ja tarkkaili miestä hetken. No mies se ainakin oli toisin kuin Nobu

Yura katsoi hetken Hinan perään jääden sitten hiljaisena seuraamaan katseellaan, josko jossainpäin huonetta tapahtuisi jotain, mitä seurata. Hän huomasi sivusilmällä Tetsun laskeneen katseensa vihdoin niin-kiintoisasta-katosta, mutta jäi itse tarkkailemaan vain huonetta katseellaan.

Nobu pysytteli hetken aikaa hiljaa ja seurasi Tetsua katseellaan.
-Toi on mun iso veli Tetsu, hän lopulta sanoi ja vilkaisi Yuraa.

Tetsu nyökkäsi vain hiukan tervehdykseksi. Mitähän tuo äijä mahtoi työkseen touhuta.. ompeli pukuja Nobulle?
Kävivätkö nuo yhdessä jossakin Nobun neiti juhlissa ja muuta hmm?
- Joo niin olen, mies lopulta avasi suunsa

Yura katsahti Tetsuun, Nobun esitellessä miehen. Hän nyökkäsi toiselle tuon nyökätessä hänelle ja loi nopean, tarkkailvan silmäyksen mieheen. Hän ei saanut oikein mitään tolkkua toisesta, mutta eikai sillä niin painoa ollutkaan.

Nobu hymyili hivenen ja veti Yuran perässään istumaan sohvalle.
-Ah ainiin..mitä sun veljelles kuulu?, hän kysyi ja käpertyi siihen miehen viereen.

Yura istahti mielellään alas ja nosti toisen kätensä automaattisesti Nobun ympärille omistavaan tapaan.
"Sillä menee ihan hyvin, on ollut pienellä... paussilla", hän sanoi, tahtomatta levittää Nobun perheen sisällä sanomaa hänen huoraveljestään.
"Ja muistin ehdottaa sille sitä sun ideaa. Lupasi käydä kunhan jaksaa."

Nobu hymyili hivenen ja nyökkäsi. Hän painoi päänsä miehen olkaa vasten tyytyväisenä. Mmm siinä oli hyvä olla.

Nami istahti kaksikon viereen ja uteli Yuralta mitä tuo työkseen teki, kun ei kukaan muu tuntunut mieheltä mitää kyselevän.

"Toimin parturi-kampaajana", Yura vastasi Namille tuon kysymykseen, käännyttyään katsomaan naista.
Vaikka työ saattoi kuulostaa huvittavalta miehelle, niin ei Yura sitä häpeillyt. Hän oli taitava työssään ja piti siitä mitä teki. Eipähän tarvinnut istuskella nenä kiinni papereissa tai tietokoneen näytössä ja sai tutustua ihmisiinkin.

Yura katseli Nobun siskoa nyt tarkemmin, eikä voinut väittää, ettei pitänyt näkemästään, mutta kun Nobu oli siinä hänen kainalossaan käpertyneenä hän piti ajatuksensa kurissa ja katseensa enintään Namin kasvoissa.

Nao totesi nyökytellen siinä olevan mielenkiintoinen ammatti.

Nami nyökkäsi hymyillen ja hievahti parempaan asentoon.
-Ihan hyvä työhän se on, hän sanoi ja vilkaisi Naoa sekä Tetsua nopeasti. Eikö näillä nyt mitään kysymistä ollut kun Hinakin pyöri keittiössä.

Tetsu ei halunnut olla tekemisissä minkään homoparturin kanssa. Olisi Nobu nyt hankkinut edes miehen joka teki kunnollista miesten työtä.
- meen kattoo jos Hina kaipais apua, ei tuo ollut Hinaa äidiksi kutsunut kun oli tarpeeksi vanhaksi tullut. Naiset olivat äitejä

Yura nyökkäsi pienesti. Hän silitteli hajamielisesti Nobun niskaa antaessaan katseensa kiertää jälleen muissa ja vilkaistessa vain pikaisesti Tetsun poistuessa keittiöön.

Nobu katseli myös hetken aikaa Tetsun perään.
-Älä siitä välitä..se on aina tollanen ääliö, hän mumisi ja suukotti Yuran suupieltä hellästi.

Nami hymyili hivenen ja vilkaisi myöskin Tetsun perään. Eipä tuo edes koittanut mukava olla mutta ei onneksi ilkeyksiään sanonut ääneen ainankaan.
-No missä te tapasitte, nainen kysyi hymyillen.

- enhän muuta väittänytkään?, Nao sanoi ja raapi leukaansa. Luoja tuota Tetsua.
- Nobu toi paranna asiaa mitenkään jos haukut veljeäs! Anteeksi tuon Tetsun puolesta.. sei oikein ole koskaan pitänyt siitä ..mitä Nobu on ja jotenkin se on rasistinen kaiken suhteen, mies sanoi ja pudisteli päätään.

Yura hymähti hiljaa ja liikautti päätään siten, että sen tajusi pudistukseksi.
"Ei mitään", hän sanoi ja käänsi katseensa Tetsun loitonneesta selästä. Hän vilkaisi ensin Namiin ja sitten Nobuun.
"Me tavattiin yhdellä klubilla", hän sanoi ja suukotti kevyesti Nobun ohimoa peittääkseen huulilleen kohonneen pienen virneen, mikä oli seurausta muistoista kyseisestä päivästä.

Nobu oli juuri marisemassa Naolle jotain siitä miksi hän saanut koskaan mitään sanoa mutta Tetsu sai laukoa loukkauksia. Hänen huulensa kuitenkin kääntyivät hymyyn ja Yuran suukosta. Mieskin unohtui hetkeksi muistelemaan tuota iltaa.

Nami nyökkäsi ja vilkaisi jälleen Naoa nopeasti.

Oli jo jouluaatto, eikä Zen ollut poistunut vieläkään Wakakin asunnosta, saati sohvannurkasta, lukuun ottamatta muutamia kertoja, kun hän oli käynyt parvekkeella tupakalla. Hän oli kuitenkin saanut ahterinsa ylös sohvan materiaalista kuullessaan Wakakin puhuvan jotain siskoistaan, jotka tulisivat käymään. Zen oli siis päättänyt häipyä pois tieltä ulkoilmaan. Eihän se ainakaan huonoa tehnyt.

Zen kulki puiston laitaa pitkin kädet syvällä takin taskuissa ja pipo tiukasti päässä, peittämässä vihreitä hiuksia, jotka pilkottivat silti iloisesti lakin alta ja levittäytyivät miehen harteille. Pitkät kun olivat.

Huokaisten hiljaa Zen istahti puiston penkille, joka oli kostea sen päällä sulaneen lumen takia. Lumi oli sulanut jo lähes kaikkialta ja paikat missä sitä oli, se oli aivan mustaa saasteiden takia.
Tulipa tästäkin kaunis joulu. Se oli ensimmäinen lumeton, mitä Zen vietti, ja vielä kaiken lisäksi yksin.

Miyu käveli pitkin puistoa ja huokaisi. Kaikki muut työporukasta olivat lähteneet viettämään joulu kotiinsa. Hän kuitenkin tiesi ettei häntä kotona kaivattaisi joten tämä olisi jo vaikka ties kuinka mones joulu yksin. Miyu sipaisi tumman sinistä silkkimekkoaan paremmin ja jäi tuijottelemaan taivaalle. Muutama puistossa käveliä jäi tuijottamaan toista kun tuo näytti varsin kauniilta siinä katse kohti taivaita vaaleat hiukset hulmuten pienen tuulen vireen myötä.

Zen niiskaisi pienesti ja joutui vetämään kätensä taskunsa suojaavasta lämmöstä vetääkseen takin kaulusta korkeammalle lämmittämään leukaa. Ei ulkona edes kovin kylmä ollut, mutta mies ei vain koskaan ollut pitänyt vilpoisasta ilmasta.

Nyt kun Zen kerta oli ottanut kätensä taskusta hän vaivautui vihdoin solmimaan hiuksensa ponihännälle niskaan kumilenkillään. Hiukset olivat tosissaan rasittavat ylikasvaneina, mutta ei Zen kyllä jaksanut mennä niitä leikkauttamaankaan.

Zenin katse harhaili puistossa hänen saadessa kätensä takaisin lämpimään takintaskuun. Hajamielisesti hän jäi tuijottelemaan suuntaan, missä oli tuttuakin tutumpi rivitalorykelmä, jonka yhdessä asunnossa varmaan nytkin oleili ruskeapehkoinen mies, jonka silmät olivat kuin lämmintä hiekkaa, ja joiden iloisen katseen hän oli onnistunut särkemään.

Miyu huokaisi ja jatkoi matkaansa vetäen takkiaan tiukemmalleen. Miksi hän oli lähtenyt kodin lämpöisestä suojasta ulos. Hän istahti pian puistonpenkille ja antoi kauniin sinisen iltapuvun laskeutua maahan asti. Heidän mallitoimistollaan oli ollut pienet joulujuhlat ja hän oli siksi niin laittautunut kun oli sieltä tulossa. Miyu huokaisi ja vilkaisi miestä joka istui penkin toisessa päässä. Onneksi kaikilla muillakaan ei tuntunut olevan ilon täyteinen joulu.

Zen oli jämähtänyt tuijottamaan yhteen suuntaan silmiään lähes räpäyttämättä. Huokaisten hän sulki hetkeksi silmänsä ja avasi ne sitten hitaasti kääntäen katseensa muualle.

Nojautuessaan penkin selkänojaa vasten Zen huomasi jonkun istuuntuneen penkin toiseen päätyyn. Hän vilkaisi toista ja hänen kulmansa kohosivat pari milliä hänen nähdessä kuinka toinen oli kauniiksi laittautunut ja istui vain yksin siinä samaisella puistonpenkillä kuin hänkin.

Zen käänsi katseensa pois, ettei vaikuttaisi töykeältä, ja ryhtyi nyt seurailemaan puistossa olevia muita harvoja ihmisiä.

Miyu suti suoria hiuksiaan paremmin ja tuijotteli hetken aikaa eteensä ennen kuin vilkaisi ympärilleen. Ei hän vielä kotiin viitsisi mennä mutta mihin sitten. Hän ei haluisi mennä syömään ravintolaankaan jos sellaisen aukinaisen jostain löytäisi koska tiesi että vaikuttaisi oudolta jos hän näissä vatteissa menisi yksin syömään. Miyu huokaisi ääneen huomaamattaan ja kormeli kännykkäänsä jonka oli kaivanut pienestä laukustaan.

Zen katseli väsyneenä puistoa edessään. Tässä kai hän sitten viettäisi tämän vuoden jouluaaton, istuen puistonpenkillä, jonka toisessa päässä istui jokin tuntematon henkilö, joka mahdollisesti hänkin odotti jotakuta. Mikäli ainakin Zen sai sen käsityksen, kun toinen niin siisteissä vaatteissa oli ja räpläsi nyt kännykkäänsä.

Zen laski katseensa alas omiin vaatteisiinsa, jotka olivat niin eri maata kuin viereisen kaunin mekko. Hänellä oli yllään vuosia vanha takkinsa, kuluneet, tosin kyllä ihan hyvän näköiset, farkut ja tennarit, joista oli mennyt läpi sulanut lumi ja jonka takia ne olivat aivan märät ja epämukavat.

Miyu huokaisi jälleen ja katseli kännykkäänsä hetken. Tuokin oli ollut lahja joltain mallitoimiston pomolta. Hän pyöritteli sitä hetken käsissään ennen kuin nakkasi puhelimen lähimpää roskikseen vaikka se ihan uusi olikin. Hänen oma puhelimensa kökötti kotona ja uuden vuoden jälkeen työstä saataisin taas uudet puhelimat. Miyu hymähti hivenen ja jäi nypläämään mekkonsa kangasta. Miksiköhän oli muutaman tunnin takia näin hienoksi pitänyt laittautua.