Osa#1

Pelaamisen saa aloittaa heti kun siltä tuntuu. En erikseen käy hyväksymässä hahmoja ynnä muuta, joten mukaan vaan.

Akira asteli kentälle päin huokaisten ja kantoi olallaan isoa urheilukassia. Hän vilkaisi taakseen vanhempiaan jotka vilkuttivat ennen kuin hävisivät auton kanssa pois paikalta. Hän asteli istumaan kentän laidalle ja laski kassin jalkoihinsa. Hän puri huultaan hivenen ja vilkaisi ympärilleen nopeasti.

Kouki raotti varovasti silmiään, jotka olivat raskaita ja uupuneita yön jäljiltä. Poika nousi silti ylös muhkuraisesta patjasta, potkaisi paksun tilkkipeitonsa pois päältään ja laahusti tokkuraisena syömään aamiaista. Ketään ei näkynyt keittiössä. Luultavasti äiti ja isä olivat kiirehtineet töihin ja pikkusisko lähtenyt kavereitten kanssa ulos. Kouki kaatoi tuoretta kahvia isoon valkoiseen kuppiinsa, istahti tuolille ja selasi sanomalehtiä siemaillessaan samalla kahvia.

Seiji oli hyvin innoissaan ensimmäisistä tulevista harkoista, vaikka ne oltiinkin sijoitettu aamun aikaisille tunneille. Hän oli hommannut heti uudet nappikset saatuaan tietää, että oli uudessa joukkueessa mukana, ja oli pomputellut kotinsa takapihalla palloaan niinkin innoissaan, että oli vahingossa potkaissut pallon suoraan olohuoneen paperioven läpi teetä juovan isänsä naamaan.

Nämä sivuseikat jo unohtaneena Seiji hyppäsi nyt ulos bussin kyydistä ja lähti tarpomaan reipasta tahtia kohti kenttää, jossa harkat pidettäisiin. Pian poika olikin jo kentän laitamilla urheilukassinsa kanssa, vilkuillen ympärilleen minne mennä. Nähtyään jonkun toisen pojan hän lähti tarpomaan tuon luokse iloista hymyään pidätellen.

Kouki oli juuri hakemassa toista kupillista kahvia kun tajusi, että tänä aamuna olisi harjoitukset. Salamana hän ryntäsi eteiseen vilkaisemaan kelloa ja kauhukseen poika tajusi kuinka paljon kello on. Poika kiirehti pukemaan päälleensä ja tunki kaikki tarvittavat tilavaan urheilukassiin. Mutta silti sekään ei ollut niin tilava, kun Kouki oli toivonnut. Tavarat ja vaatteet pursuivat ulos, niin, että vähitellen ne purkautuivat itsestään pois. Turhautuneena hän joutui poimimaan ne uudestaan lattialta kassiin ja kiirehti asunnosta pois viileään ulkoilmaan.

Akira vilkaisi taakseen kuulessaan askelia. Hän hymyili vain kevyesti eikä näyttänyt yhtään niin innostuneelta harkoita kuin kentälle ilmestyvä poika. Hän haukotteli ja työnsi kätensä vaaleanpunaisen verkkatakkinsa taskuihin jaksamatta nousta ylös.

Seijin asteltua lähemmäs toista poikaa, hän rekisteröi mieleensä tuon blondiksi, varmaan värjätyt, hiuksensa ja vaaleanpunaisen takin. Siitä kumminkaan niinkään välittämättä hän istahti kentän reunalle laukkunsa päälle ja katseli hetken kenttää, kääntäen sitten kasvonsa toista poikaa kohti.

"Oletko säkin täällä harkkoja varten?" Seiji kysäisi ja nojasi leukaansa kättään vasten.

Kouki oli juossut koko matkan kentälle pysähtymättä ollenkaan leputtamaan väsyneitä jalkojaan ja kun hän oli vihdoin perillä hän silmäili kenttää huohottaen hieman. Vähän kauempana hän kuuli jonkun pojan puhetta ja käänsi katseensa kahteen poikaan. Hän itse raahasi painavaa kassiaan istuakseen läheiselle penkille ja arveli noiden poikien olevan myös harjoituksissa mukana.

-Hmm..joo olen, Akira vastasi ja katseli toista hetken aikaa ennen kuin jäi tuijottelemaan kenttää.
-Entä sä? Varmaankin olet kanssa, hän kysyi ja vilkaisi toista.

"Joo, niin olen", Seiji vastasi naurahtaen hiukan. Hän kuuli askelten ääntä vähän sivumpaa ja käänsi päänsä katsomaan tulijaa.

"Hemmetti", Kouki ärähti hiljaa kun painava urheilukassi ei suostunut liikahtamaan paikaltaan ja tämä tyytyi seisomaan siinä tuijotellen kenttää sitten. Hän kuunteli kahden poikien puhetta ja huokaisi hiljaa.

Akira jäi hiljaisena tuijottelemaan eteensä hetkeksi aikaa.
-Mä olen Akira, hän lopulta esitteli itsensä.
-Mutta kaikki sanoo muo Candyks.

"Ahaa", Seiji sanoi vilkaisten Akiraa jälleen.
"Mä olen ihan vaan Seiji", hän esitteli itsensäkin hymyillen ja käänsi katseensa kauemmas jääneeseen poikaan, antaen katseensa sitten vaeltaa kenttää ympäri. Milloinhan valmentaja tulisi...

Kouki yritti keskittyä kuuntelemaan poikien rupattelua, mutta kun takanta kuului kova audon tööttäystä joutui poika kääntämään katseensa taakseen ja hymyili leveästi kun huomasi valmentajan saapuvan paikalle. Poika nosti kätensä tervehdykseksi ja nosti kaikilla voimillaan laukkunsa olalleen.

Akira vilkaisi taakseen valmentajaa ja huokaisi jäälleen. Hän potki hiekkaa ja nousi ylös.

Seiji pomppasi ylös laukkunsa päältä ja käännähti valmentajaa kohti hymyssäsuin. Vihdoinkin harkat pääsisivät edes jotenkuten alkuun.

Kouki katsoi taivaalle hieman ihmeissään kun tummat pilvet liipuivat kentän yllä ja kauempana kuului jyrähtelyä. Poika siirsi katseensa kuitenkin valmentajaan ja odotti tämän ohjeita.

Akira vääntätytyi ylös ja venytteli vilkaisten myös taivaalle päin. Hän käänsi sitten katseensa vaömentajaan ja lähti tuon ohjeiden mukaan lämmittelemään juoksemalla käntän ympäri muutamaan otteeseen.

Kouki venytteli hetken paikoillaan, mutta totteli valmentajan ohjeita ja rupesi itsekkin juoksemaan kentän ympäri huohottaen hieman.

Seiji teki nopeat venyttelyt ja vaihtoi kenkänsä uusiin nappiksiinsa, ennen kuin lähti juoksemaan muiden mukana ympäri kenttää.

Aya käveli kadulla pidellen kädessään kukkakassiaan, jossa pursuaa mielettömän määriä tavaroita. Tyttö pisti digikameransa huolellisesti taskuunsa ja katseli uppoutuneina kalliita merkkivaatteita näyteikkunasta ja huokaili haaveilevasti. Hän havahtui hetken haavemaailmastaan, kun kuuli urheilukentältä ääntä.
"Kas kas, Koukilla pitikin olla tänään harjoitukset", tyttö tuumi ääneen, napsautti sormiaan kuin olisi saannut jonkun ajatuksen ja tallusti kadun reippaasti.