Ei koskaan enää

Jaah.. Parin ropehahmon historiaa näin lyhyesti esitettynä... Ei multa lähde ideaa pitkään tarinaan. Ja nimi viittaa siihen ettei Dan enää koskaan vetänyt mitään.
-------


Syksyinen tihkusade maalasi uuden kerroksen jo valmiiksi harmaaseen maisemaan. Kerrostalot kohosivat kylminä kivipilareina kohti mustuvaa taivasta ja pimensivät katutason syvennykset oivallisiksi piilopaikoiksi rikollisille ja huumejengeille. Vaikka rötöstelevistä jengeistä olisi tiedetty, ja vaikka suurimmasta osasta tiedettiin, ei kukaan halunnut puuttua asiaan. Sairauksiin tai yliannostuksiin sekä alkoholin ja huumaavien aineiden sekakäyttöön kuolleiden ruumiit jätettiin rottien syötäväksi; paikalla lemusi kuolema ja mätänevät ruumiit, eläinten ulosteet ja roskatynnyrien kitkerä lemahdus eivät koskaan tehneet tilaa raikkaalle ilmalle. Kuinka täällä voi joku elää?

Rotta vinkaisi, mutta ei juossut koloonsa piiloon, kun hieman yli kymmenvuotias tyttö käveli jätelavan takaa pienelle aukiolle. Tyttö, joka aristi hieman vasenta jalkaansa ja tuki vasenta kättään oikealla, ja jonka keltaisista liskonsilmistä kuvastui pelko, pysähtyi aukion keskelle katsellen arasti ympärilleen.

''Painu vittuun!'' kuului teini-ikäisen pojan huuto, ja tyttö säpsähti kääntäen päänsä äänen suuntaan. ''Me ei edelleenkään kaivata sua täällä, Daniel!'' Mustatukkainen poika lensi sivukadulta aukealle, ja kaatui kasvot edellä maahan. Poika kiroili ja nousi ylös. Pojan äänestä kuuli, että tämä ei ollut selvin päin, ei ollut ollut ehkä aikoihin. Tyttö katsoi poikaa säikähtäneillä silmillään, mutta tämä ei huomannut tyttöä, jonka ruskeat hiukset yltynyt vesisade oli nyt värjännyt mustiksi. Poika otti muutaman huojuvan askeleen ja lyhistyi sitten jätelavan viereen yritettyään turhaan hakea tukea sen ruostuneesta pinnasta. Pojan mustat hiukset valahtivat hänen kasvoilleen ja epäonnistuneiden nousuyritysten jälkeen poika antoi periksi, ja vajosi lopulta tiedottomaan tilaan selkä jätelavaa vasten.

Tyttö katseli poikaa hetken. Muiden poikien ja muutaman tytön äänten hiljennyttyä hän käveli mustatukkaisen pojan luo. Tyttö ojensi varovasti kätensä ja siirsi pojan hiukset tämän kasvoilta. Pojan kirkkaansiniset, mutta sameat silmät olivat auki ja tuijottivat mitään ymmärtämättä maata hänen edessään. Tyttö istui pojan syliin ja painoi päänsä tämän läpimärkää paitaa vasten. Ayleen kuuli pojan kiihtyneen sydämensykkeen ja kiersi sormensa pojan ranteen ympärille. Sade peitti tytön kyyneleet, kun hän tuuditti itsensä uneen vieraan pojan käsivarsille.

Nyt vasta jaksoin lukea. Tämä on... enpä osaa oikein muutenkaan kuvailla, mutta koskettava. Hyvä naara. :3

Go naara! Ihana juttu, kohta itken..<3