Osa#1

Nori nyökkäsi ja hymyili hivenen.
-Vähän niinkuin mä, hän lisäsi naurahtaen ja sipaisi hiuksiaan hivenen jääden sitten katselemaan taas televisiota hiljaisena hetkeksi aikaa.

--

Nobu hymyili hivenen ja sanoi että ruoka oli valmista jo. Hän johdatti sitten vieraat keittiöön. Cindy kuitenkin keskeytti matkan viipottane päättömästi lelunsa kanssa olohuoneeseen. Kissa pysähtyi sitten katselemaan kummastuneena vieraita ihmisiä.
Nobu naurahti ja nosti kissanpennun syliinsä.
-Tässä on Cindy, hän sitten esitteli kissan joka maukaisi.

Miki katseli Naotoa hetken aikaa ennen kuin käänsi katseensa pieneen pörröiseen otukseen. Olipas tuo söpö.

Sachi hymähti hieman ja kehotti sitten Tonboa jo valitsemaan jonkun kanavan, eikä vain selaamaan niitä suuntaan tai toiseen.
Tonbo tuhahti veljelleen ja pysäytti kanavien rämppäyksen siihen paikkaan, laskien kaukosäätimen käsistään.
Kanavaksi oli jäänyt jokin elokuvakanava, josta oli juuri alkamassa jokin koko perheen komedialeffa.

-

Naoto katsahti Nobuun kun tuo nosti pienen kissanpennun lattialta. Hän katseli hetken hiljaisena eläintä ja puhkesi sitten hymyyn.
"Onpa suloinen", hän sanoi ja ojensi kättään silittämään Cindyä.
"Ja pehmeä. Miki, haluutko säkin kokeilla?" Hän kysäsi vilkaisten Mikiä hymyssä suin.

Nori haukotteli ja tuijotteli vain televisiota jaksamatta kuitenkaan oikein keskittyä ohjelmaan.
-Auttaako ne yhtään ne kääreet?, hän uteli pian Sachilta ja käänsi katseensa mieheen.

--

Nobu hymyili hivenen ja nyökkäsi pidellen kissaa sylissään. Hän laskeutui sitten kyykkyyn niin että Miki saisi silitettyä kissaa jos haluaisi.

Miki ujosti ojensi kätensä eteenpäin ja silitteli kissanpentua hetken aikaa.
-Aika söpö.., poika sanoi vain ja hymyili hivenen.

John pomppasi saman tien pystyyn, kuullessaan ovikellon. Hän rynnisti ovelle ja avasi sen salaman nopeasti, tervehtien sitten hymy huulilla Zeniä.
Kathy seurasi uteliaana Johnia eteiseen ja tervehti myös pirteästi oven takana seisovaa miestä.

---

Sam nousi nopeasti kyynärpäidensä varaan napatakseen pullon. Hän pudottautui takaisin rentoon makuu-asentoon ja avasi pullon, hörpäten siitä ihan vähän. Ei se pahaa ollut... Mutta alkoholijuomat nousivat pojalla heti päähän, ja helposti niistä tuli hänelle huono olokin. Sen takia Sam vähän vältteli niitä.

Zen käänsi katseensa samantien Johniin kun ovi avautui. Hänen huulilleen kohosi hymy hänen nähdessä sellaisen pesivät Johninkin huulilla.
"Anteeks... Mulla veny työt hieman", hän selitti myöhästymisensä seisoskellen yhä käytävässä. Nähdessään sitten silmäkulmassaan vilahduksen jostakin ihmisestä, hän kohotti katseensa naiseen, joka oli eteiseen tullut.
"Ah, hei", Zen tervehti Kathya ja astui sitten peremmälle asuntoon varovasti.

-

Nigel hörpiskeli omasta pullostaan ja pomputteli jalkojaan telkkarista raikaavan musiikin mukana. Hän vilkaisi sitten kelloon, jonka jälkeen Samiin.
"Monelta sulla siis ne työt alko?"

-

Sachi piti katseensa hetken telkkarissa, ennen kuin käänsi katseensa Noriin.
"Joo, kiitos", hän vastasi hymyillen hieman.

Tonbo pompahti nojatuolilta lattialle selailemaan lehtiä hyllystä.

-

Oli kulunut yli viikko ja Chojiro oli palautunut hyvässä tahdissa normaaliin kuntoonsa. Hänen täytyi silti vielä pysytellä sairaalassa mahdollisten riskien takia.

Daiki oli päättänyt mennä katsomaan pikkuveljensä vointia. Tuonhan takia hän täällä Tokiossa oleilikin. Itseasiassa hänen oli ollut tarkoitus lähteä kotiin maalle heti kun Chojiro olisi herännyt, mutta jokin pidätteli häntä täällä. Eikä mies kyllä itsekään tiennyt mikä. Takoi vain päähänsä, että halusi varmistaa, että Chojiro pääsisi rauhassa takaisin kotiin, eikä Harulle sattuisi, sillä välin kun veli sairaalassa oli, mitään.

Daiki työnsi Chojiron huoneen oven auki ja moikkasi ikkunan luona seisoskelevalle veljelleen.
"Mites sulla on päivä mennyt tähän saakka?" Hän kysäisi astellessaan istumaan Chojiron peitteiden päälle sängylle.

Chojiro käännähti Daikia kohti ja hieraisi otsaansa, pyyhkäisten sille valuvat, liian pitkiksi kasvaneet hiuksensa sivuun.
"Eipä kummemmin. Mulle ollaan tungettu jotain pahoja pöperöitä ja pakotettu kiertelemään ympäri sairaalaa, että jalkojen lihakset vahvistuisi, tai jotain sellasta ne höpöttää", Chojiro vastasi ja vilkaisi nopeasti ikkunasta ulos, astellen sitten istumaan veljensä vierelle.

"Entä sulla? Näytät vähän... omituiselta", hän kysäisi tutkaillen Daikin kasvoja. Tuo tosiaan näytti oudolta. Kuin olisi valvonut monta yötä putkeen.

Daiki vilkaisi pienesti hätkähtäen Chojiroon ja räpytteli vain silmiään.
"Uh.. ihan hyvin..?" Hän yritti, muttei saanut veljensä tarkkailevaa katsetta itsestään irti kehnolla yrityksellään.

Nori seurasi katseellaan Tonboa ja nousi sitten seisomaan astellen hyllyn luo itsekkin. Hän poimi sieltä erään lehden.
-Tässä lehdessä on mun äidin ensimmäinen mainoskuva, hän sanoi ja avasi lehden oikealta kohdalta näyttäen sitä.

--

Haru oli päättänyt antaa veljesten kerrankin olla kahdestaan ja vaikka olikin Daikin mukana tullut oli jäänyt Cocon kanssa sairaalan lähimaille kävelemään ja tutkimaan ympäristöä.

--

Miyu ei ollut kuullut reiluun viikkoon Daikista mitään ja oli jo tullut siihen tulokseen ettei mies enää tosiaankaan häntä haluaisi nähdä. Hän pakkaili laukkujaan ja oli päättänyt lähteä lomailemaan kissoineen Pariisiin muutamaksi viikoksi. Hän huokaisi ja katseli ympärilleen astellen sitten vaihtamaan vaatteita.

Sachi kiinnostui kuullessaan Norin sanat ja kohotti katseensa koittaen kurottelemalla nähdä kuvan.

Tonbo vilkaisi Norin näyttämää kuvaa ja hymyili hivenen.
"Mulla on kotona seinälle suurennettuna kuvia joistakin muotilehdistä. Toikin kuva löytyy sieltä monien seasta."

-

Chojiro oli taivutellut veljensä sanomaan sekalaiset ajatuksensa ääneen ja oli suoraan sanottuna yllättynyt kuulemastaan.

"Mä oikeestaan vuodatin kaikki ajatukseni sulle kun olit koomassa", Daiki naurahti hermostuneena ja tuijotteli huoneen nurkkaa, varoen kohtaamasta veljensä katsetta.

Chojiro ei kuunnellut Daikia vaan kopautti rystysillään kevyesti veljensä takaraivoa.
"Sä olet sitten tyhmä", hän totesi Daikia tuijotellen. Mies katsahti nopeasti Chojiroa hämmennys kasvoilla näkyen.
"Sä olet mennyt rakastumaan siihen, etkö olekin?" Chojiro selvensi ja sai kauhun ja järkytyksen nousemaan Daikin kasvoille.

"En! En todellakaan ole", Daiki väitti vastaan epätoivoisena ja nousi seisomaan. Chojiro pudisteli hieman päätään ja huokaisi.
"Mä tunnen noi merkit. Usko tai älä."

Daiki koitti epätoivoisesti etsiä mielensä sopukoista jonkin todisteen toista vastaan, mutta oikeasti, hän ei löytänyt. Ei mitään. Miehen kasvot valahtivat kalpeiksi hänen oivaltaessaan tosiasiat.

"Mutta mulla on vaimo ja lapsi kotona", hän sitten sopersi hiljaa Chojirolle, joka myöskin nousi nyt seisaalleen.
"Mene sen luo", tuo vain totesi tyynenä ja seurasi sivusta Daikin kasvoilla vaihtuvia tunnetiloja. Mies avasi suunsa sanoakseen jotain vastaan, mutta Chojiro hiljensi tuon nostamalla kätensä veljensä olille.
"Mene sen luo nyt vain. Kyllä asiat saadaan vielä selvitettyä, mutta usko mua, sä katuisit pitkin elämääs jos jättäisit sen tekemättä."

Chojiro johdatti sitten olkapäistä Daikia pidellen veljensä huoneensa ovelle ja tönäisi matkaan, sulkien oven perässä. Kaikkea sitä sattuikin...

Nori hymyili hivenen ja nyökkäsi.
-Mulla on yläkerrassa jonku verran oikeita mainoskuvia kehystettynä, hän sanoi sitten.

--

Haru asteli juuri käytävää pitkin Coco kainalossaan. Hän räpytteli silmiään huomatessaan Daikin. Hän hymyili miehelle hivenen ennen kuin asteli sisälle.
-Moi. Miten sä voit?, hän kysyi hymyillen hievenen.

--

Miyu astel pian pukeissa makuuhuoneeseensa ja sitten pisti matkalaukkunsa kiinni. Hän hymyillen nosti mustan kissan syliinsä ja suukotti kissaa hellästi.
-Lähetään reissuun, hän sanoi kissalle ja rapsutteli sitä hetken aikaa ennen kuin päästi kissan sylistään.

Sachi nousi vähitellen sohvalta ottaen kääreet varovasti ensin pois. Hän oikoi hieman paitaansa ja venytti harteitaan taakse päin, saaden ne rusahtamaan hiljaisesti.
"Meidän pitäisi kyllä varmaan alkaa lähtemään Tonbon kanssa", hän sanoi vilkaisten kelloa seinällä. Hän halusi ehtiä vielä käymään sairaalalla ennen pimeän tuloa.

-

Chojiro käänsi katseensa Haruun tuon tullessa sisälle. Hän nousi sängyltä astellen tuon luokse, suuteli sitten miestä hellästi.
"Hyvin", hän vastasi lyhyesti ja hymyili kevyesti huomatessaan kiinni menevän oven takaa Daikin lähtevän.

-

Daiki oli järkyttynyt. Ainakin lievästi sanottuna. Hän oli tajunnut juuri rakastuneensa mieheen, vaikka kotona odottikin rakastava vaimo ja poika. Ja nyt hänen oma veljensä käski häntä menemään sen miehen luo. Menemään tuon luo ja varmaankin kertomaan tunteensa tuolle.

Huomaamattaan Daiki oli lähtenyt kävelemään käytävää pitkin ulos sairaalasta. Heti ulos päästyään hänen jalkansa lähtivät viemään häntä kohti asuntoa, jossa hän oli kerran käynyt ja sieltä kiireellä ulos juossut. Tämän mies kuitenkin tajusi vasta nähdessään rakennuksen kohoavan edessään. Hän pysähtyi paikoilleen ja katseli ikkunaa, jonka takana olisi Miyun olohuone.
Päälle viikkon Daiki ei ollut nähnyt Miyua ja nyt jokin sanoin kuvaamaton tunne koitti työntää häntä eteenpäin, Miyun asunnon ovelle. Oliko se ikävä? Voi kuinka mies toivoi, ettei olisi.

-Okei.., Nori sanoi huokaisten ja nyökkäsi.
-Tietenki.., hän sanoi sitten sitten hymyillen hivenen ja nyökkäsi.
-Tonbo soitteli sitten ja tule käymään, hän sanoi.

--

Haru hymyillen suukotti Chojiroa ja Coco hänen sylissään heilutteli häntäänsä iloisena.
-Onko ne sanonu sulle yhtään että koska pääset kotiin?, hän uteli ja kaivoi sitten laukustaan läjän kuvia.
-Toin sulle vähän kuvia, hän sanoi hymyillen.
-Meidän asunnosta ja Cocosta ja kuluvista vuodesta, hän sanoi.

--

Miyu haukotteli ja alkoi harjailemaan hiuksiaan tajuamatta että joku hänen oven takanaan seisoi. Hän mietti asioita ja lopulta letitti hiukset toiselle sivulle ennen kuin jäi katselemaan peilikuvaansa hetkeksi aikaa.

[Tällaset vaatteet Miyulla tällä kertaa http://www.cct-fashion.com/index_eproduct_img.php?imagename=member/27514/products/4795_11111.jpg

Tonbo nyökähti hieman ja vilkaisi veljeään, pistäen sitten käsissään olevan lehden takaisin hyllyyn.
Sachi kiitteli vielä Noria hieronnasta, ennen kuin lähti kulkemaan Tonbo perässään alas kaupan kautta autollensa.

-

Chojiro nosti kätensä rapsuttelemaan Cocoa korvan takaa ja moikkasi vielä tuotakin.
"On ne jotain puhunut, että tämä kuukausi vielä pitäisi täällä olla", hän sanoi ja siirtyi takaisin istuskelemaan sängylleen. Pohkeita kun hieman särki. Hän kurkisteli kiinnostuneena Harun esille ottamia kuvia.

-

Daiki puri huultaa, puri kieltään, vaihtoi painoa jalalta toiselle ja puristi kätensä nyrkkiin. Hän seisoi nyt Miyun oven takana ja kävi päänsä sisällä kamppailua siitä, että pitäisikö veljen sanaa totella vai juosta karkuun. Tiedostamattaan miehen käsi nousi kuitenkin ovikellolle ja painoi sitä. Ääni havahdutti hänet aatteistaan ja sai tuijottamaan kauhistuneena ovea. Ehkei Miyu olisi kotona..?

-Ei mitään.., Nori sanoi hymyillen ja saattoi kaksikon ulos asti. Hän vilkutti sitten noille kun kaksikko meni autoon.

--

-Niin kauan, Haru sanoi huokaisten ja istahti sängylle Chojiron viereen. Hän nosti Cocon sängylle ja koira kävi makuulleen siihen.
-Tässä on ensin kuvia meidän kotoota, hän kertoi hymyillen hivenen ja ojensi kuvia toiselle. Sitten on viime joulusta ja kuvia siitä kun Coco tuli meille, hän kertoi ja katseli kuvai hymyillen hivenen.

--

Miyu lettitti hiuksensa loppuun ja vilkaisi ovelle päin kun kuuli ovikellon soivan. Hän nosti valkoisen kissan syliinsä ennen kuin asteli ovelle ja avasi sen. Hän räpytteli silmiään.
-Daiki? Mitä sä täällä?, hän kysyi ihmeissään.

Tonbolla oli ikkuna autosta auki ja hän huudahti sieltä heipat Norille kun Sachi lähti ajelemaan tietä pitkin.
Matkan ajan Tonbo kyseli Sachilta kaikenlaista ja sai miehen viimein myöntämään, että kyllä, hän oli miehiin päin. Tonbo oli vain tuijottanut veljeään ja lopulta itsekin myöntänyt hiljaisella äänellä, että oli ihastunut luokkalaiseensa poikaan. Sachi oli tälle vain nauranut.

Heidän päästyä perille oli Sachi vain jättänyt Tonbon kotiin ja lähtenyt suuntaamaan itse sairaalaa kohti. Uusi satsi särkylääkettä olisi ihan paikallaan, jos hän haluaisi kieriskellä normaaliin tapaansa sängyllään nukkuessaan.

-

Chojiro otti kuvia vastaan mielenkiinnolla. Hän tutkaili kuvia tarkasti ja hymyili hieman itsekseen.
"Sä oot saanut meidän kodin näyttämään upealta", hän kehaisi ja otti uuden kuvan vastaan, jossa oli jotai joulusta.

-

Daiki jähmettyi aloilleen oven avautuessa ja katseli vain Miyun hämmentyneitä kasvoja. Hän aukoi suutaan kuin mikäkin kala saamatta sanaakaan ulos. Tuntui todella tyhmältä kun sydän alkoi hakkaamaan jännittyneenä kylkiluita vasten.

Nori huokaisi ja katseli auton perään pitkään. Hän sitten asteli takaisin sisälle tiskin taakse ja istahti huokaiste alas.

--

Haru kiitti hymyillen. Hän suukotti hellästi Chojiroa.
-Ihanaa kun olet hereillä, hän sanoi ja jäi sitten katselemaan kuvaa hetkeksi aikaa.
-Daikin vaimo ja lapsi tuli jouluna sitten meidän luokse käymään..käytiin joulu aattona sunkin luona, hän jatkoi hymyillen ja katseli kuvia.
-Ah ja tässä on Coco ensimmäistä kertaa meillä, hän sanoi ja näytti kuvaa jossa Coco oli vielä pienempänä pentuna yltäpäältä mudassa heidän pienellä takapihallaan. Takana näkyi myllätty kukkapenkki.

--

Miyu katseli toista hivenen kysyväti ja nappasi Ladynkin syliinsä.
-Tuutko sä sisälle? Vai jäätkö vaan siiihen seisomaan..mulla on vähän kiire, hän sanoi ehkä hivenen kylmästi ja katseli toista. Daiki kun oli kohdellut häntäö varsin ilkeästi.

"Ei se mitään", John sanoi, siirtyen hieman kauemmas, tehdäkseen tietä Zenille. "En edes huomannut ajan kulua", mies jatkoi, yrittäen olla välittämättä Kathyn huvittuneesta naurahduksesta.

---

"Mmh... neljältä", Sam vastasi, tuijotellen telkkariruutua ja hörppien aina välillä hieman siideriään.

---

Wakaki istuskeli työhuoneessaan,hörppien vain entistä väljähtäneempää kahviaan. Tetsui oli hoitanut Chojiron tilanteen ja antanut Wakakille luvan mennä ja ottaa tällä välin vaikka jokin potilas. Sairaalassa oli kuitenkin hiljainen päivä, eikä oikein ollut potilaita, mistä ottaa.

Sachi parkkeerasi autonsa sairaalan parkkipaikalle ja hypähti sen kyydistä. Paikalla olo auton ratissa ei ollut ollut hyväksi hänen selälleen. Se oli jälleen aivan jumissa.
Hän läimäisi autonsa oven kiinni ja lähti sairaalaan sisälle jälleen koittaen hieroa kädellään yläselkäänsä, kun ei muualle ylettänyt.

-

Chojiro naurahti kuvalle Cocosta ja vilkaisi sängyllä makoilevaa koiraa.
"Oli varmaan mukava siivous tuossakin", hän totesi hymyillen.

-

Daiki havahtui Miyun kylmästä äänestä. Hän ujuttautui sisälle ja jäi seisoskelemaan eteiseen. Nähdessään matkalaukun hän käänsi katseensa Miyuun.
"Oletko sä lähdössä jonnekin?" Hän kysyi ehkä hivenen hätääntyneenä toiselta.

-

Zen katseli Johnia epäuskoisesti ja otti sitten kenkänsä pois.
"En soittanut, koska en ollut varma, onko sun numeros vielä sama kuin ennen", hän sanoi ja käänsi katseensa Kathyyn. Hän ojensi naiselle hymyillen kättään.
"Zen Midoca", hän esittäytyi.

-

Nigel nyökähti hieman. Haukotus karkasi hänen huuliltaan.
"Kamalaa kun väsyttää", hän marisi ja nojasi päätään seinää vasten. Hän kun oli valvonut pitkälle yöhön Hideaki päässään kieppuen.

-Oli, Haru sanoi naurahtaen ja rapsutteli Cocoa hetken aikaa. Hän hymyili sitten hivenen ja suukotti uudestaan Chojiroa.
-Haluisiks sä käydä pihalla kävelemässä?, hän uteli sitten toiselta.

--

-Joo. Oon mä..Pariisiin muutamaks viikoks, Miyu sanoi ja katseli hetken aikaa toista.
-Kun sä et kerran muo halua enää nähdä, hän jatkoi ja laski kissat sylistään.
-Daiki mitä sä teet täällä?, hän kysyi.

Chojiro vilkaisi ikkunaa kohde. Ulkona oli kyllä mukava ilma.
"Joo, vaikka", hän sanoi hymyillen ja käänsi katseensa takaisin Haruun, nousi sitten seisaalleen.

-

Daiki tunsi olonsa vaivaantuneeksi ja katselikin muualle kuin Miyuun. Hän epäili, että jos hän kertoisi tulleensa veljensä käskettyä, toinen ei siitä paljoa ilahtuisi.

"Anteeksi", Daiki sitten lopulta sanoi lattianrajaa tuijotellen. Ei hän voisi vain yhtäkkiä pamauttaa tunteitaan ilmoille. Ja anteeksi hänen oli kyllä pyydettävä Miyulta, käytöksensä takia.
"Mun käytöksestä siis."

Haru nousi myös ja laski Cocon lattialle. Hän suukotti koiran kuonoa hellästi ennen kuin otti Chojiron kädestä kiinni ja lähti kävelemään rauhalliseen tahtiin ulos huoneesta ja kohti pihaa.

--

Miyu kohotti hivenen kulmiaan ja kietoi kädet ympärilleen.
-Ei kai mitään.., hän sanoi hymähtäen ja kohautti olkiaan. Hän katseli Daikiaja koitti löytää miehestä syyn miksi tuo oli täällä.

Chojiro kuljeskeli Harun vierellä rauhalliseen tahtiin. Jalkoja hieman särki, mutta ei se miehen kävelyä estänyt. Hän kun oli päättänyt saada lihaksensa normaaliin kuntoon mahdollisimman nopeasti, ettei olisi Harun taakkana ja pääsisi nopeasti kotiin.

-

Daiki hengitti rauhallisesti ilmaa sisään ja ulos, toistaen tuon monesti peräkkäin. Hän kohotti sitten lopulta katseensa Miyuun ja katseli vain miehen silmiä, tuntien lämpimän sykähdyksen rinnassaan niiden kauniin sinisen sävyn tuijotellessa häntä takaisin.
Miehen katse valui hitaasti alas Miyun silmistä tuon huulille, jotka olivat hieman rypistyneet toisen pohtiessa miksi hän oli tänne tullut näin yhtäkkiä. Mihin hän ei itsekään osannut vastausta sanoa. Tai ei halunnut.

Haru kääntyi Chojiron puoleen pian ja hymyili hivenen miehelle.
-En kai mee liian nopeesti. Sano vaan, hän sanoi hymyillen hivenen ja suukotti hellästi toista. Hän jatkoi sitten matkaansa ulos niin että Coco pääsi pihalle. Hän otti sitten Chojiron kädestä kiinni.
-Ihanaa kun oot hereillä..

--

Miyu katseli Daikia räpytellen silmiään. Miksi tuo tuijotti häntä? Hän hievahti hivenen ja vilkaisi ympärilleen sipaisten sitten hiuksiaan.
-Mitä sä teet täällä?, hän kysyi ja laski kätensä lantiolleen. Hän hymyili sitten hivenen ja laski sitten kätensä Daikin rintakehälle.
-Sun pitäis mennä.., hän sanoi ja katseli kättään toisen rintakehällä.

--

Nobu hymyili Naotolle hivenen ennen kuin istahti alas ja alkoi ottamaan ruokaa itselleen.
-Mitäs teille kuuluu?, hän uteli sitten hymyillen hivenen ja vilkaisi Yuraa.

~Mitä sulle kuuluu? Kuulin siitä ikävästä tapauksesta?, Marin sanoi kohteliaasti Nobulle ja silitteli Mikin päätä.

-Ihan hyvää kiitos, Nobu sanoi hymyillen hivenen.

"Ihan sopivaa tahtia mennään", Chojiro vakuutti hymyillen hieman Harulle. Hän henkäisi hiljaa tuntiessaan ulkoilman kasvoillaan.
"Mh..." Hän vain hymähti Harun sanoille.
"Mä en vieläkään osaa oikein uskoa, että multa on mennyt puolitoista vuotta ihan ohitse", hän totesi seuraillen katseellaan Cocoa, joka haisteli kiinnostuneena ilmassa leijailevia hajuja.

-

Daiki sävähti Miyun käden laskeutuessa hänen rinnalleen, mutta niin pienesti, ettei sitä voinut oikein havaita. Se oli enemmänkin sisäistä.
Hän vilkaisi nopeasti kättä rintakehällään ja nosti sitten katseensa takaisin Miyun silmiin.
"Mä..." Hän sanoi hiljaa ja tuijotteli vain toista, silti sanoja saamatta enempää suustaan ulos, mikä todella ahdisti miestä.
"Uh... helvetti", hän vain mumisi sitten ja riisti katseensa Miyun silmistä avaten oven takanaan. Miyu oli oikeassa. Hänen täytyisi lähteä.

Haru nyökkäsi ja suukotti hellästi Chojiroa.
-Kyllä mä ymmärrän..mutta kohta sä pääset kotiin ja sitten voidaan alottaa elämä uudelleen, hän sanoi hymyillen ja suuteli hellästi jälleen toista.
-Oteta se menetetty aika takaisin, hän lisäsi.

--

Miyu laski kätensä ja katseli Daikia vielä hetken aikaa.
-Hyvä on sitten..mene.., hän sanoi huultaan purren ja kääntyi ympäri. Hän jäi sitten tuijottelemaan matkalaukkuaan hetkeksi aikaa.
-Hyvästi sitten, hän sanoi.

Chojiro hymyili vaisusti Harulle ja suukotti tuon päälakea.
"Sulla oli varmaan melko kauheaa. Et tiennyt heräisinkö seuraavana päivänä vaiko ollenkaan", hän sanoi ja nosti kätensä sivelemään leukaansa, jota peitti karhea parransänki. Oli sen joku jossain välissä ajanut pois, mutta se oli kasvanut takaisin. Hiuksetkaan missään ihanne kunnossa ollut.
Miehen mielessä käväisi, että olikohan Haru jaksanut sitkeästi häntä odottaa, mutta ei hän viitsinyt sitä kysyä. Olihan tämä nyt hänen syytänsä, että oli näin paljon aikaa mennyt hukkaan. Hänhän sinne auton eteen oli hypännyt.

-

Daikin katse kohosi nopeasti Miyuun kuullessaan tuon jättävän hyvästit.
"Miyu", hän henkäisi ehkä hivenen hädissään. Hänen kätensä lipesi oven kahvalta ja mies otti nopean askeleen Miyua kohti. Kädet lennähtivät toisen ympärille tiukkaan otteeseen, josta ei pääsisi hevillä pois.
Hän jäi siihen, hiljaisena, toinen voimatta paeta hänen otteestaan. Hengitys oli hievan kiivaampi ja tuulahteli pieninä, lämpiminä ilmavirtoina Miyun niskaan.

Haru hymyili hivenen surullisesti ja nyökkäsi.
-Olihan se..melko pitkä aika..mutta suo mä olisin odottanut vaikka muutaman vuoden enemmänkin, hän sanoi ja sipaisi miehen poskea hellästi.
-Mutta oli mulla kauhea ikävä suo..en oo koskaan itkenyt niin paljon kuin viimeisen puolentoista vuoden aikana, Haru kertoi huultaan purren.
-Onneks nyt on kaikki hyvin..

--

Miyu säpsähti ja vilkaisi Daikia olkansa ylitse nopeasti.
-Mitä.., hän sanoi sitten varovasti ja jäi tuijottamaan eteensä nauttien toisen lämpimästä kehosta sekä hengityksestä itseään vasten.
-Miks sä kiusaat muo näin..