Osa#1

[Öitä:))]

Zen veti ruman paitansa ja kulahtaneet farkkunsa yltään, kömpien sitten boksereillaan sänkyynsä. Hän asetti aijemmin ottamansa viltin yhdeksi mytyksi tyynyn tilalle ja painoi siihen päänsä. Mies värähti hienoisesti viileähköä huoneen ilmaa ja käpertyi yhteen kasaan vilttiään halaten.

-

Sachi kiitti ennen kuin vetäytyi olohuoneeseen. Hän repäisi yhden pussin irti rullasta ja ryhtyi sulomaan sinne lattialla olevia lehtiä.

Tonbo sanoi hakevansa vielä toisenkin kasan valitsemiaan vaatteita ylhäältä, ja hyppelehtikin pikapikaa takaisin varastohuoneelle.

-

Yura hymähti hiljaa ja kurotti silittämään sormenpäillään hieman kissan pehmoista turkkia.
"Terve, Cindy. Me tultiin hakemaan sua", hän sanoi kisulle hymyillen ennen kuin veti kätensä takaisin housujensa taskuun.

John tuijotteli hetken kattoa, kunnes väsymys alkoi ihan tosissaan viedä voittoa ja miehen silmät painuivat kiinni. Pian hiljaisen huoneen täytti hiljainen tuhina ja satunnaiset korahdukset, Johnin kieriskellessä sohvalla, välillä lähes pudoten siitä.

Zenilläkään ei kauan mennyt, että oli jo untenmailla. Hän kuorsasi hiljaa, nenä vilttiä vasten. Huoneen viileä ilma sai välillä miehen käsivarret kananlihalle, muttei asia muuten häntä haitannut.

Unessaan hän näki Johnin, joka oli amerikkalaisten, komeiden miesten ympäröimänä, jotka puhuivat vain hirveää vauhtia englantia. Eikä John sitä pistänyt pahaksi, vaan flirttaili avoimesti noiden kanssa, kuin Zeniä ei ikinä olisi ollutkaan.
Hän itse oli miimikon sijassa unessa. Seurasi vain sivusta, kasvoille maalattuna surullinen naama, eikä voinut mitään sanoa, tai vaikuttaa ympäristöönsä. Ohitse kulki vain iloinen jäätelöä syövä lapsi, joka tiputti kikattaen lantin hänen maassa olevaan mukiinsa.

John heräsi vasta yhdentoista jälkeen aamulla. Hän joutui hetken kelaamaan eilisiltaa mielessään, ennen kuin muisti, missä oli. Hän nousi hitaasti istumaan ja venytteli raajojaan oikein kunnolla. Sohvalla nukkumisen seurauksena kaikki miehen lihakset olivat jumissa.

Zen vain jatkoi uniaan Johnin heräämisestä, eikä hänellä ollut vielä aikomustakaan herätä. Mies oli yhdessä kippurassa sängyn toisessa kulmassa. Viltti oli levähtänyt, yön aikana kieriskeltyä, levälleen ja oli puoliksi sängyn laidan yli.
Kevyt kuorsaus vain kaikui hiljaisena melko sotkuisen makuuhuoneen seinistä suurentaen sen äänenvoimakkuutta hivenen entisestään.

Vähitellen John nousi seisomaan, jatkaen edelleen venyttelyjään. Hän poimi housunsa lattialta, veti ne jalkaan ja lähti keittiön puolelle, jättäen paidan lojumaan sohvan käsinojalle. Hän jäi keittiön ovensuuhun katselemaan ja pohtimaan, mistä saisi kahvia.

Zenin otsa rypistyi hänen nukkuessa ja pian avautuivat hitaasti miehen silmätkin. Hän räpytti hitaasti unisia silmiään ja tuijotteli vain seinää edessään. Päätä särki hienoisesti eilisen juonnin takia ja ajatukset olivat vielä yhtä mössöä. Hän kierähti selälleen ja hieraisi ähkäisten otsaansa.
Viileä huoneen ilma tavoitti jälleen Zenin kylmyyttä aristavan ihon. Missä ihmeessä peittokin oli?

John kurkisti pariin kaappiin, muttei hirveästi viitsinyt ruveta toimimaan ominpäin toisen kodissa. Hän hiippaili hiljaa Zenin makuuhuoneen ovelle ja raotti sitä varovasti, vain sen verran että sai kurkistettua, oliko Zen vielä unten mailla.

Zen valitteli hiljaa mutisten ja hieroi otsaansa. Lopulta hän jaksoi hilata itsensä istumaan sängylle ja vilkuili ympärilleen lattialle. Ei peittoa... eikä tyynyä. Hän sulki silmänsä hetkeksi koittaen laittaa ajatuksensa järjestykseen, nojasi käsiinsä ja taivutti päätään taaksepäin.

Miyu... Baari... lupaus tupakan polton lopettamisesta... Daiki... Klubi... Päätä särkevä musiikin jyske... John...

Zen räpäytti silmänsä auki ja vilkaisi ovelle, sattuen näkemään juuri yhden kappaleen niitä kauniin ruskeita silmiä. Hän nousi ripeästi ylös päänsärystä välittämättä ja nappasi housut lattialta. Hän puki ne hosuen ylleen ja kompuroi ovelle raottaen sitä enemmän.

"Huomenta", mies kähisi Johnille koittaen saada hymyn kasvoilleen.

"Huomenta, päivänsäde", John vastasi hymyillen. "Saakos täältä jostain kahvia?" Hän uteli ja kääntyi jälleen keittiötä kohti, haroen yön aikana sotkeutunutta tukkaansa.

Zen tunsi ilon kuplivan sisällään, mutta koitti hillitä sitä.
"Aah, joo... odotas", hän sanoi rykäisten hiljaa ja kulki keittiöön kaappeja tutkailemaan. Kyllä sitä jossain täällä pitäisi olla...
"Löytyi", hän sanoi hymyillen ja kurotteli yläkaapin hyllyltä kahvipaketin. Hän vilkaisi nopeasti sen sisään, varmisti ettei sisältö ihan pilalla olisi, ja ryhtyi sitten laittamaan kahvia keittymään.

John katseli Zenin touhuja, vieno hymy huulillaan, yrittäen samalla selvitellä sormin takkuja tukastaan. Kahvin tuoksun levitessä keittiöön, John jo melkein huokaisi ihastuksissaan. Jos jotain oli Amerikassa ollessa muuttunut, niin se oli hänen entistä suurempi himo kahviin.

Zen napsautti kahvinkeittimen päälle sen ryhtyessä porisemaan mukavasti. Hetken kuluttua juoma olikin valmista ja hän kahmaisi kaapista itselleen ja Johnille mukit. Täytti ne piripintaan höyryävää kahvia. Hän nosti ne sitten varovasti käsiinsä ja kantoi ruokapöydälle.
"Ole hyvä", Zen mumisi istahtaessaan toiselle tuolille ja nosti jo oman mukinsa huulilleen, varoen polttamasta suutaan.

John siirtyi istumaan pöydän ääreen ja kiitti nopeasti kahvista, ennen kuin nosti kupin huulilleen ja hörppäsi, melkein polttaen kielensä. Hän heilutteli kevyesti jalkojaan tuolin alla ja katseli keittiössä olevasta ikkunasta ulos.

Zen siemaili pienin määrin kahviaan, varoen polttamasta sillä suutaan. Hän katsahti Johnia mukinsa ylitse.
"Onko sulla nälkä?" Hän kysäisi, epäillen oliko hänellä edes mitään kunnon syötävää täällä. Mutta pitihän sitä jotain silti aamiaiseksi tarjota...

John siirsi katseensa Zeniin. Nyt kun sitä mietti... niin olihan hänellä.
"Kyllä minulle jonkinlainen aamupala voisi maistua", John sanoi kahvin siemailun välistä. Sekä toinen kuppi kahvia, hän jatkoi ajatuksissaan, kun hörppäsi viimeisetkin pisarat kupin pohjalta.

Zen nyökkäsi hieman ja nousi pöydän äärestä. Hän meni kurkkimaan jääkaappiin, josko sieltä jotain löytyisi. Harmi vain, siellä oli pelkästään melkein tyhjä hillopurkki sekä puolikas suklaalevy. Hän siristeli silmiään jääkaapille. Miten se pystyikään olla noin tyhjä?

Zen otti suklaat jääkaapista ja siirtyi tutkimaan kaappeja. Oli jossain hyllyn perällä pussillinen vehnäsämpylöitä, mutta kun niitä tarkemmin katsoi, ne olivat homeessa.
Hän otti kahvipannun mukaansa ja palasi pöydän ääreen.
"Uh, en löytänyt muuta", mies mutisi naurahtaen vaisuna ja ojensi suklaat Johnille. Hän pureskeli huultaan ja piiloutui jälleen kahvimukinsa taakse.

John naurahti huvittuneena. "No, eiköhän tää kelpaa toistaiseksi", hän sanoi ja mursi rivin suklaata. Hän mutusteli sitä kaataessaan kuppinsa jälleen täyteen kahvia.
Zenin ruokatilanne ei näyttänyt kovinkaan hyvältä... Mitäköhän tuo söi päivät pitkät. Suklaata ja homehtuneita leivän kannikoita? No kyllä Johninkin jääkaappi huusi tyhjyyttään, mutta se johtuikin siitä, että hän oli vasta muuttanut eikä ollut ehtinyt käydä kaupassa.

Nori hörppi teensä loppuun ennen kuin asteli auttamaan Sachia lehtien kanssa.
-Mä voin kyllä auttaa näiden kantamisessa, hän lupasi.

--

Nobu vilkaisi Yuraa hymyillen hivenen ennen kuin suukotti kissan pehmoista turkkia. Hän asteli sitten myyjän vierellä katselemaan Cindylle kaulapantaa sekä hihnaa, nukkumis pesän ja muutaman lelun. Ruokaa kissalle saisi ruokakaupasta.

Zen hörppi vain kahviaan ja laski mukin sitten hitaasti pöydälle sen tyhjennyttyä. Hän katseli hetken Johnin suklaan mutusteluja.
"Mä voin kyllä tarjota sulle aamiaisen..." hän sitten ehdotti nostaen katseensa toisen miehen silmiin. Hänellä olisi muutenkin pian töitä ja jos Johnin sinne veisi aamiaisen hinnan voisi vähentää hänen seuraavasta palkastaan.
"Olen ainakin sen velkaa, kun jouduit nukkumaan tolla sohvalla", hän lisäsi vilkaisten olohuoneesta puoliksi näkyvää sohvaa. Oli hänkin siinä nukkunut jokusen kerran, eikä ollut itse ainakaan pitänyt. Siinä tuli vain paikat kipeiksi.

-

Sachi kohotti katseensa Noriin ja hymyili hivenen.
"Okei, kiitos", hän sanoi ja jatkoi lehtien nostamista pussiin. Eipähän tarvisi yksin kaikkea kantaa, koska Tonbo nyt ei ainakaan meinaisi mitään viedä. Ehkä vaatteet, muttei mitään painavaa, kuten päälle sata kappaletta muotilehtiä.

-

Yura seurasi vain Nobua ja myyjää noiden perässä. Hän pysytteli sivummalla, ettei ollut tiellä, ja tarjoutui kantamaan kaiken mitä nuo nyt löysivätkään ostettavaksi.

-Eipä mitään. Mähän tän kaiken sun veljelles lahjotin, Nori sanoi naurahtaen ja auttoi sitten Sachia keräilemään lehtiä pussiin.

--

Nobu asteli pian kassalle ja maksoi ostokset. Hän pisti kissan kaulaan vaaleanpunaisen pannan jossa oli pieni kulkunen. Hän kiinnitti sitten kissan hihnaan ja otti pussit vastaan myyjältä.
-No niin. Mennään, hän sanoi Yuralle ja suuteli tuota hellästi.
-ollaan jo vähän myöhässä aikataulusta, hän sanoi naurahtaen.

John naurahti, vilkaisten sohvaa. "No se on sovittu sitten", hän virnisti Zenille. "Mutta minä tarjoan seuraavalla kerralla", hän jatkoi ja katosi sitten jälleen kahvikuppinsa taakse. Toinen kupillinen meinasi mennä jopa nopeammin kuin eka, kun kahvi oli jo hiukan jäähtynyt.

Zen naurahti ja katseli silmät tuikkien Johnia kuppinsa ylitse. Hän kaatoi vielä puolikupillisen kahvia mukiinsa ja joi sen lähes kertahuikalla.
"Mä meen sitten valmistautumaan", hän totesi Johnille hymyillen ja nousi pöydän äärestä jättäen mukinsa siihen. Hän asteli sitten kylpyhuoneeseen ja kaiveli harjan alakaapista. Pitäisi nämä kaameat takut saada pois ennen kun viitsisi minnekään lähteä.

-

Sachi naurahti myös ja siirsi täyteen tulleen pussin syrjemmälle. Hän huokaisi ja istahti lattialle, repäisi uuden pussin rullasta. Hän vilkaisi Noria ja ryhtyi sitten taas lehtiä siirtelemään.
"Jakeletko sä näitä lehtiä ja vaatteita ihan jokaiselle, vai..?"

-

Yura vastasi suudelmaan mielihyvin ja kaappasi sitten pussit Nobulta.
"Mä kannan", hän sanoi ja asteli eläinkaupan ovelle, mennen edeltä jo ulos.
"Niin mihin aikaan ne oli tulossa?"

Nori naurahti ja pudisti päätään.
-En oikeastaan. Niille vaan jotka tuntuu olevan oikeasti kiinostunu, hän sanoi hymyillen hivenen ja nyökkäsi. Hän vilkaisi sitten vaatepinoa ja mietti mitenköhän ne olisi helpoin kuljettaa.

--

Nobu hymyili kevyesti ja piteli kissaa sylissään.
-No kuuden aikaan, hän sanoi.
-Mut ruuan laitossa kestää jonku aikaa..mitäs laittaisin?, hän uteli ja vilkaisi Yuraa.

John hörppäsi kahvit kupin pohjalta ja siirtyi itsekin valmistautumaan olohuoneen puolelle. Hän noukki paidan sohvalta ja vetäisi sen ylleen. Hän suki tukkaansa, yrittäen peilata itseään telkkarin ruudusta.