Osa#1

Haru kutsui Cocon takaisin sisälle ja asteli lähemmäs Daikia katsellen miestä hetken aikaa. Tuo näki unta Miyusta? Nyt miehelle alkoi koko homma valjeta. Hän naurahti itsekseen.
-Daiki!, hän lopulta sanoi ja ravisti miehen olkaa kevyesti.

John antoi jälleen katseensa kiertää huoneessa. Hiljaisuus alkoi taas käydä painostavaksi. He olivat olleet erossa puolitoista vuotta ja puhuttavaa olisi riittänyt vaikka kuinka paljon, mutta John ei tiennyt, mistä aloittaa.
"No tuota... miten sulla on mennyt?" Mies yritti saada aikaiseksi edes jonkinlaista jutun juurta.

Daikin hymy vähitellen hälveni ja hän räpytteli silmänsä unisesti auki, katsoen ylös Haruun.
"Haru? Sä tulitkin jo", hän mumisi, sulkien sitten silmänsä jälleen ja haukotteli suupielet repeämispisteessä. Olipa ollut mukava... uni... Daikin silmät rävähtivät auki ja hän suoristi selkänsä nojatuolilla. Mitä hittoa hän oli unessaan oikein touhunnut? Miyun kanssa vielä!

-

Zen siirsi katseensa nopeasti takaisin Johniin tuon puhuessa. Totuus oli, että hänellä oli mennyt huonosti. Todella huonosti. Suoraan sanottuna päin peetä ja välillä hän ei ollut edes välittänyt josko heräisi vielä seuraavana aamuna. Mutta eihän hän niin kehdannut Johnille sanoa.

"Ihan... menettelevästi", Zen lopulta vastasi laskien katseensa sormiinsa, joita räpelteli yhteen.

-Mistä sä oikein näit unta?, Haru sanoi nauraen ja katseli Daikia kohottaen kulmiaan.
-Mitä sä oikein oot puuhannu Miyun kanssa? Ah. Sillo kun sanoit että eksyit lenkillä...sä olit sen luona?, hän sanoi ja katseli toista laskien kätensä lantiolleen.

Daiki nosti kauhistuneen katseensa Haruun ja nousi pikaisesti tuolilta.
"Mitä sä oikein puhut?" Hän mumisi vain hivenen hysteerisesti. Voi jumala, oliko hän puhunut unissaankin vielä. Tämähän tästä puuttui. Hän lähti keittiöön ja piiloutui jääkaapin oven taakse, koittaen etsiä sieltä jotain, muttei vielä tiennyt mitä.

Haru seurasi Daikia keittiöön ja horjahteli hivenen.
-Sä mutisit sen nimeä unissas...enkä edes halua tietää mitä teit oikeen unissas sen kanssa, hän lisäsi. Hän sitten asteli tiskipöydän luo ja hypähti siihen.
-Kerro..mä en luultavasti edes muista mitään aamulla kun oon humalassa nyt.

John katseli hiljaisena Zeniä. Ei tuolla selvästikään ollut ainakaan kovin hyvin mennyt, sen näki suoraan.
"Vai niin", hän mumahti. Selvä. Se jutun aihe oli kuollut ja kuopattu. Eihän John voinut nyt ruveta hehkuttamaan, kuinka hänellä oli ollut hauskaa tutkaillessa Amerikan suurkaupunkeja, ja oli saanut paljon uusia ystäviä, ja työkin oli sujunut moitteettomasti. Eikä hän todellakaan aikonut kertoa siitä hölmöstä suhteesta erään työtoverinsa kanssa.

Daiki kurkkasi jääkaapin oven takaa Harua ja kaiveli sitten kylmästä mehupaketin. Hän pureskeli turhautuneena huultaan kun otti kaapista lasin, jonka täytti piripintaan mehulla. Hän otti kulauksen juomastaan ja päätti luottaa Harun sanaan siitä, ettei tuo muistaisi asiasta mitään huomenna herättyään.

"Okei, sä olet oikeessa siitä illasta", Daiki myönsi vaisuna tuijotellen seinää.
"Mä en eksynyt, vaan jouduin Miyun ja sen jonkun viherpäisen kaverin seuraan yhdelle klubille."

-

Zen tuijotteli sormiaan hetken ja katsahti sitten Johnia.
"Tahtoisitko sä jotain? Juotavaa, syötävää?" Hän kysyi hieman epätoivoisena siitä, ettei osannut enää puhua toisen seurassa. Tämä olisi varmasti paljon helpompaa selvissäpäin kun ajatukset pysyisivät edes hieman kurissa ja sanat olisivat paremmin hallussa.

Haru katseli Daikia ja nyökkäsi.
-Anna kun arvaan. Sä menit Miyun luo humalassa. Ja jotenkin outojen sattumuksien kautta te päädyitte suutelemaan tai jotain vastaavaa. Sitten sä panikoit ja lähdit pois mutta nyt sä et saa Miyua mielstäs, hän sanoi.

Daiki jäi vain tuijottamaan tyrmistyneenä Harua. Mistä tuokin tiesi aina kaiken?

"Ymh.. niin siinä suurin piirtein kävi", hän sitten totesi kun kuva Miyusta suihkussa sinä iltana nousi jälleen hänen mieleensä. Mies puraisi kieltään pakottaen kuvan pois mielestään.
"Mutta mä en ole... niin kuin te", hän vielä lisäsi tomerasti. Ja hänhän ei ikinä myöntäisi olevansa homo. Ei ikimaailmassa.
"Tää johtuu vaan jostain... järkytyksestä... tai jotain."

-Ei se johdu., Haru sanoi ja pomppasi alas tiskipöydältä horjahtaen hivenen.
-Kuunteles nyt muo. Sä olet rakastumassa Miyuhun. Halusit tai et..kohta et pysty ajattelemaan muuta. Sen jälkeen sun pitää käskeä itseäs lopettaamaan Miyun ajatteleminen..ja ennenmmin tai myöhemmin sä löydät itses sen ovelta, hän analysoi varsin tietävän oloisena.
-Niin se tapahtuu miesten kesken usein...varsinkin kun on kyseessä heteromies joka rakastuu mieheen. Vähän niin mun ja Chojiron kanssa kävi..paitsi että Chojiro ei ollut naimisisaa...mutta mä rakastuin siihen jo ennen kuin oltiin edes kunnolla yhdessä. Ennen kuin se oli myöntänyt olevansa miestenkin perään, hän sanoi ja heilutteli sormeaan tietävänä.

-Mutta aiheesta seinään. Jos sä odotat kauan..voi olla että et saa sitä koskaan enää, Haru vielä lisäsi ja nyökkäsi sanoilleen.

Daikin kasvoilla vaihteli erilaisia tunnetiloja hänen kuunnellessaan Harun sanoja. Hänen kasvoilleen jäi sitten hyvin epäuskoinen ilme ja hän vain joi lasinsa tyhjäksi.
"Sä vaan sepität asioita nyt humalpäissäs", hän mutisi ja vei lasin lavuaariin.
"Mä lähen nukkumaan."

Daiki asteli vierashuoneeseen sulkien oven perässään. Ei hän Miyuun ollut rakastumassa. Hänellä oli upea vaimo ja poika, miten häneltä muka riittäisi rakkaus vielä johonkin mieheen. Pötypuhetta, sanoi Daiki, mutta Harun sanat kummittelivat vielä monta tuntia miehen mielessä kun hän makoili sängyllään koittaen saada unen päästä kiinni.

-Hmm katsotaan, Haru mumisi itsekseen ja lähti sitten makuuhuoneeseensa nukkumaan Cocon seuraten miehen kannoilla häntäänsä heiluttaen. Mies nukahti heti kun sai vain tyynyn päänsä alle ja Coco kömpi sängylle miehen viereen nukkumaan. Kaksikko nukkui pitkälle aamuun asti.

"Jokin juotava kelpais", John sanoi, kevyt hymy huulillaan. Mielessään hän toivoi, ettei Zen ottaisi enään mitään. Ainakaan mitään alkoholipitoista. Mies oli niin humalassa, että olisi seuraavaksi aivan tiedoton, jos saisi enään yhtään alkoholia verenkiertoon.

Daikin unet venyivät myös pitkälle. Hän heräili vasta puoli yhden aikaan päivällä, seurauksena siitä, että oli valvonut neljään asti viime yönä ihan vain Harun sanojen takia. Ja olihan hänen aijempi unensa myös osasyyllinen, mutta Haru enemmän.

Mies vääntäytyi ylös sängystään, ollen jo samantien huonolla tuulella, ja lampsi suoraa päätä talon takapihalle istuskelemaan. Hän kaivoi kännykän taskustaan ja valitsi Yukon numeron, soittaen naiselle. Oman vaimon ääni varmasti saisi hänen aivonsa jälleen kuntoon ja hän lopettaisi typerän muistelemisensa Miyusta.

-

Zen nyökähti ja asteli keittiöön. Hän potkaisi jonkin jätepussin sivuun tieltään horjahtaen hieman, mutta jatkoi itsepintaisesti kulkuaan kaapille.
"Lämmintä vai kylmää?" Hän kysäisi Johnilta olohuoneeseen huikaten.

Haru ilmestyi keittiöön hetki sen jälkeen kun Daiki oli heräänyt ja oli täyttänyt lupauksensa. Hänellä ei ollut mitään hajua mitä oli puhunut eilen illalla Daikille tai mitä tuo oli hänelle kertonut. Coco hyppelehti iloisena häntäänsä heiluttaen aukinaisesta takapihan ovesta ulos toivottamaan huomenet Daikille.

Yukon vastatessa Daikin huulille nousi kevyt, kireä hymy. Hän höpötteli niitä näitä vaimonsa kanssa ja pyysi Akitoakin puhelimeen. Kauan nuo eivät kylläkään kerinneet puhumaan, koska Akiton kaverilla oli syntymäpäiväjuhlat, ja heillä oli jo kamala kiire paikanpäälle.

Daiki sulki puhelun hivenen myrtyneenä ja kaappasi Cocon syliinsä kun tuo oli häntä tullut tervehtimään. Hän rapsutteli koiraa ja kyseli elikolta, että miksi hänen ainoa päivänpiristyksensäkin riistettiin jo parin minuutin sisällä häneltä.

Coco haukahti ja heilutteli häntäänsä vain hiloisena. Koira nuuskutti Daikia ja painoi sitten päänsä miestä vasten. Koira kuitenkin rimpuili pian irti miehen otteesta ja ryntäsi Harun jalkoihin kun mies oli kahvikupin kanssa ilmestynyt takapihan ovelle.
-Huomenta, hän sanoi Daikille hymyillen hivenen.

Daiki huokaisi kun Coco kiiruhti hänen sylistään, ja vilkaisi Harua kohti.
"Ai, huomenta", hän vastasi vain vaisuna ja taivutti niskaansa niin, että oli kasvotusten sinisen, pilvien peittämän taivaan kanssa.

Haru katseli Daikia hetken.
-Umm...mulla ei oo oikeen mitään halua viimeisestä tunnista eilen...en kai tehny mitään tyhmää, hän kysyi ja nosti Cocon yhdellä kädellä syliinsä hymyillen hivenen koiralle.
-Tekikö isi jotain tyhmää, hän kysyi koiralta ja hörppäsi kahvistaan.

Daiki vilkaisi pikaisesti Haruun.
"Hm, et", hän vastasi ilme kirkastuneena. Haru sitten osasi parantaa hänen päiväänsä oikein hujauksella. Miehen huulille pyrki pieni hymy, jonka tuo kyllä piti poissa kasvoiltaan, visusti. Haru ei tiennytkään kuinka iloinen Daiki oli siitä, että tuo oli pitänyt viimeöisen lupauksensa. Nyt hän vain soittaisi myöhemmin tänään Yukolle uudelleen ja juttelisi tuon kanssa vähintään kolme tuntia, ja unohtaisi kokonaan sen Miyun, joka niin tykkäsi pörrätä hänen vallattomassa mielessään.

-Keitin kahvia, Haru sanoi hymyillen ja heilutteli hetken aikaa mukia kädessään ennen kuin hörppäsi siitä jälleen katsellen hetken aikaa Daikia. Hän laski sitten Cocon maahan. Koira ryntäsi etsimään lelua sisältä ja se suussa sitten ryntäsi Daikin luokse ja pyöri miehen jaloissa hetken aikaa. Ennen kuin lähti tutkimaan pihaa.
-Toivottavasti suo ei haittaa mutta Miyu on tänään tulossa tänne. Lupasin laittaa sen kynnet, hän sanoi ja haukotteli.

Daikin katse jähmettyi Haruun hetkeksi ja hän nousi sitten tuoliltaan, jolla oli istunut.
"Mä lähden sitten vaikka Chojiroa kattomaan, että saatte rauhassa niitä kynsiä laitella", hän sanoi lähtien hakemaan sitä kahvia keittiöstä, kun se kerran valmiina oli. Hän ei aikonut todellakaan olla kotona kun Miyu oli täällä käymässä.

-No mä en ole ihan varma mihin aikaa Miyu on tulossa, Haru sanoi olkiaan kohauttaen ja jäi katselemaan Cocon puuhia hymyillen hivenen. Hän höppi kahvia ja istahti pian alas. Hän koitti muistella mitä oli eilen illalla puhunut mutta ei muistanut. Haru asteli sitten huoneeseensa pukemaan ja haukotteli. Hän kaivoi sitten kynsi tarvikkeensa esiin.

Daiki kaatoi itselleen mukillisen kahvia mitään sen sekaan lisäämättä. Hän asteli niissä pyjamahousuissaan, mitkä hänellä vain nyt oli päällään, ja kahvimuki kourassaan vierashuoneeseen kiskomaan vaatteita ylleen. Elikkä mitä nopeammin hän lähtisi, sitä parempi. Eipähän tulisi Miyuun törmättyä.