Osa#1

-Ai. Okei, Haru sanoi ja vilkaisi ulos.
-Se seisoo yhä ulkona...eipä näytä kauhean kiire olevan, hän sanoi ja kohotti hivenen kulmiaan.

Daiki vilkaisi pikaisesti yhä ulkona seisoskelevaa Miyua. Hän käänsi katseensa sitten takaisin Haruun.
"Mh... en tiedä", hän vain totesi olkiaan kohauttaen ja nosti lasinsa huulilleen. Ei olisi pitänyt tulla näihin juhliin...

Haru katseli Daikia ja isthati alas.
-Kerro., hän sanoi vain. Kyllä hän osaisi vaistota kun ihmisiä joku vaivasi.

Daiki katseli hetken hiljaisena Harua, kunnes naurahti hiukan.
"Kerro mitä?" Hän kysyi kuin ei muka tietäisi mitä toinen tarkoitti. Tottakai hän tiesi mitä Haru tarkoitti, mutta olihan hänen pakko jotenkin yrittää väistellä asiaa.

-Mikä suo vaivaa? Miten Miyu liittyyy siihen, Haru sanoi ja katseli Daikia vakavana.
-En mä tuomitse oli se sitten mitä vaan..

Daiki kohotti hieman kulmiaan ja katseli Harua, kääntäen sitten katseensa muuhun porukkaan juhlissa.
"Ei mua vaivaa mikään", hän yritti vielä. Hän vain niin toivoi Harun päästävän hänet tästä tilanteesta. Ei hän voinut kertoa tuolle, että oli ollut niinkin lähellä rakkaan vaimonsa pettämistä Miyun kanssa viimeyönä.

-Kerro mulle. Se auttaa. En mä ketään tuomitse vaikka oisit mitä tehny, Haru sanoi ja katseli Daikia.
-Mennään vaiks jonnekki rauhallisempaa paikkaa jos et täällä haluu kertoo, hän lisäsi.

Daiki käänsi hitaasti katseensa takaisin Haruun.
"Annetaan tän nyt vaan olla", hän mumisi tuolle. Miehen kasvoille oli noussut pieni pala anelua. Hän kippasi shampanjaansa suuhunsa alkaen jälleen tuijottelemaan kaikkialle muualle, paitsi Haruun.

-Hyvä on. Älä kerro, Haru sanoi ja nousi ylös häviten taas ihmisten sekaan. Häntä otti päähän että Daiki ei häneen edes sen vertaa luottaisi että voisi murheitaan vähän kertoa hänellekkin. Mutta ei pakolla.

Daiki huokaisi hiljaa ja katsoi hetken Harun perään. Käänsi sitten katseensa pöydän pintaan, jolla hänen kätensä lepäsivät. Haru saisi kyllä varmasti kiskottua tämän hänestä irti, mutta jos häneltä kysyttiin, hän yritti pitää tätä salassa niin pitkään kuin vain pystyi. Ja mitä ideaa olisi edes kertoa yhdestä illasta? Vaikka sen illan seuralainen olikin jäänyt pahaenteisesti kummittelemaan hänen mieleensä.

-

Sachi asteli jälleen ulkona, tällä kertaa pikkuveljensä Tonbo mukanaan. Hän oli aikonut viettää loppuiltansa kotona katsomassa jotain toimintaleffaa, joka alkaisi näillä minuuteilla televisiosta, mutta Tonbo oli raahannut hänet mukaansa ulos. Poika kun halusi vähän tutustua Tokion kiehtovaan iltaan.

Katuvalot ja suuret neonkyltit korkeiden kerrostalojen huipuilla valaisivat veljesten tietä heidän talsiessa kohti läpi vuorokauden auki olevaa ostaria. Tonbo oli aina halunnut käydä siellä, mutta oli Tokiossa niin harvoin, ettei ollut aijemmin sinne päässyt. Sachi taas oli käynyt ostarissa hieman liiankin usein, eikä ollut oikein innostunut ideasta esitellä paikkaa pikkuveljelleen.

Miyu asteli pitkin katuja ja oli päätynyt siihen ainoaan aukiolevaan ostoskeskukeen. Hän oli käynyt ostamassa itselleen ison pahvimukillisen kaakaota ja istuskeli nyt eräällä penkillä tuijotellen edessä olevaan vaatekauppaan. Kaipa hän voisi vähän shoppaillakkin kun ei hänellä rahasta puutetta ollut. Hän huokaisi ja hörppäsi mukistaan.

--

Haru haukotteli ja oli jäänyt juttelemaan muutaman asiakkaansa kanssa.

Blondien veljesten päästessä ostoskeskukseen sisälle, heistä se nuorempi tahtoi samantien käydä läpi kaikki vaatekaupat.
Sachi pyöräytti silmiään ja lähti laiskasti tallustelemaan ostarissa eteenpäin, joka oli oikein täynnä vaatekauppoja. Pitihän Tonbon valinta arvata kun poika kerran oli kunnon vaatefriikki.

Kun hän oli vielä asunut perheensä kanssa Yokohamassa oli pikkuveljelle jo täytynyt nikkaroida viereisestä vessasta vaatehuone. Lie kuinka paljon vaatteita nykyään oli. Sachin luokse tullessaankin oli Tonbolla ollut kaksi matkalaukullista vaatteita mukanaan, tietysti myös kitaransa ja kaiken maailman hiusgeelejä. Mutta opiskelutarvikkeistonsa hän oli muka unohtanut kotiinsa. Hah, sanoi Sachi. Tonbo ei ollut ikinä, ei ikinä, välittänyt pätkän vertaa opiskeluistaan.

-

Daiki järsi vuoroin rohtunutta alahuultaan tai joi samppanjaansa. Tyhjennettyään sen hetkisen lasillisensa hän etsi huoneesta Harun näkökentälleen. Hän nousi tuoliltaan ja kulki veljensä kumppanin luokse.

"Mä ajattelin lähteväni", Daiki sanoi Harulle vilkaisten tuon jutteluseuraa. Ei Haru häntä täällä tarvitsisi, hänestä oli vain haittaa. Samppanjakin läheni loppuaan nopeammin kun hän sitä niin litki kurkustaan alas.

-Okei, Haru sanoi ja katseli hetken aikaa Daikia.
-Nähdään kotona. Päästä Coco pissalle takapihalle kun tulet kotiin, hän pyysi ja katseli miestä.

--

Miyu hörppi vain kaakaotaan ja tuijotteli hivenen apaattisesti eteensä näkemättä kuitenkaan oikein mitään. Hän huokaisi ja heitti thjän pahvimukin roskikseen ennen kuin nousi ylös ja asteli vaatekauppaan. Hän katseli hetken ympärilleen ja jäi selailemaan uusimpia liikkeeseen saapuneita tuotteita. Pian kassan takana ollut nainen tarjoutui apuun jos mies sitä tarvitsisi. Kyllähän nainen Miyun jo tunnisti ja tuo oli heidän kanta-asiakkaitaan.

Sachi löntysti edellä kiiruhtavan veljensä perässä ensimmäiseen vastaan tulevaan vaateliikkeeseen. Hän tunki kätensä farkkujensa taskuihin ja tutkaili itsekin hiljakseen ympärillään olevia vaatteita.

Yhtäkkiä Tonbo hypähti hyllyn takaa Sachin eteen pysäyttäen veljensä.
"Et ikin arvaa mitä näin justiin", Tonbo hehkutti hiljaisella äänellä ja tarrasi veljensä hihaan, lähtien vetämään tuota perässään, kurkaten pikaisesti hyllyn taakse.
"Tonbo, lopeta toi pelleily. Kierretään tämä paikka nyt vaan nopeasti ja mennään seuraavaan, että pääsen joskus takasin kotiinkin", Sachi marisi, kuitenkin veljeään seuraten. Hänkin kurkisti hyllyn taakse ja näki vain takaapäin jonkin vaaleahiuksisen naisen. Hän katsahti Tonboa kysyvästi ja poika osoitti juuri sitä naista.
"Tunnistatko ton? Se on Miyu. Se malli. Aivan uskomattoman näkönen. Mies", Tonbo luetteli hiljaisella ja ihailevalla äänellä.

Sachi katsahti uudestaan edessä olevaa henkilöä ja astahti sitten hyllyn takaa.
"Ja tämänkö takia sä raahasit mua pari hyllyvälikköä kuin pikkupoika lempinalleaan?" Hän huokaisi ja vilkaisi Miyua kohti. Vai mies... tämä alkoi häntäkin kiinnostaa.
"Jos kerran nimmarin tahdot, niin mene pyytämään", hän tuhahti veljelleen tyrkäten Tonbon Miyua kohti.

-

Daiki nyökkäsi ja hymyili vaisusti Harulle.
"Älä viivy sitten kauhean myöhään", hän sanoi tuolle, ennen kuin sanoi heipat Harulle ja tuon juttuseuralle, ennen kuin lähti ulko-ovelle kieltäytyen kohteliaasti samppanjalasista, jota hänelle siinä matkalla tarjottiin.

Miyu selaili mekkoja kieltäytyen avusta. Hän vilkaisi naisen pärään ja jatkoi sitten vaatteiden selaamista. Hän sattumalta vilkaisi olkansa yli ja huomasi kaks vaaleatukkaista miestä jotka häneen päin katselivat ja pian toinen törkkäsi nuorempaa häntä kohti. Miyu katseli hivenen kysyvästi kaksikkoa ja jatkoi sitten mekkojen selaamista ottaen muutaman mukaansa sovitettavaksi.

Tonbon korville oli noussut pieni häpeän puna kun Miyu häntä kohti vilkaisi. Sachia vain nauratti, mutta hän pidätteli sitä sisällään. Lopulta kun Tonbo ei saanut mitään aikaiseksi Sachi asteli huokaisten Miyun luo.

"Hei. Sori, että häiritään. Mutta mun pikkuveli on sun kova fanis ja tahtoisi nimmarin", Sachi kertoi Miyulle katsahtaen Tonboa, joka vilkaisi nyt isoveljeään ja tönäisi tuota kyynerpäällään kylkeen, puna leviten hieman korvista edemmäs.

Miyu katseli Sachia hetken aikaa ja käänsi sitten katseensa poikaan tuon vierellä.
-Tietty, hän sanoi hymyillen hivenen ja nyökkäsi.
-Onko teillä jotai mihin haluutte nimmarin, hän kysyi ja kaivoi kynän esille laukustaan.

Tonbon meikatut silmät laajenivat hieman ja hän ryhtyi sitten kaivelemaan farkkujensa taskuja toivoen jotain löytävänsä. Sachi seurasi hetken pikkuveljensä touhuja, ja kun ei jaksanut sitä enää katsella, hän vain kiepautti pojan ympäri.

"Tähän selkään vaan", Sachi sanoi taputtaen Tonbon valkean t-paidan selkämystä. Tonbo vilkaisi olkansa ylitse Miyuun ja mutisi sitten naama punaisena jotain myöntävää.

Sachi pudisteli hieman päätään ja katseli hetken Miyua.

Miyu naurahti ja otti kynän päältä korkin. Hän väkersi sitten nimmarin pojan paitaan ja hymyili hivenen.
-Ehkä sä haluaisit kertoa mulle kumpi näistä mekoista näyttää paremmalta mun päällä. Jos teillä ei oo kiire mihinkään, hän sanoi. Miyusta olisi mukava saada nyt seuraa.

Sachi katsahti pikkuveljeensä, joka koitti nyt katsella peilin kautta nimmaria selässään.
"Eiköhän me keretä", hän sanoi kun Tonbon ilme oli muuttunut hyvinkin innokkaaksi, muttei saanut silti sanaakaan suustaan.

Sachia kyllä hymyilytti, kuinka tämän veljen ihaileman mallin seura sai yleensä niin puheliaan Tonbon hiljaiseksi. Kerrankin.

Miyu hymyili nyökäten. Hän kääntyi sitten mekkojen puoleen ja jatkoi niiden selailua. Häntä hymyilytti kun toinen oli niin sanottomaksi mennyt.
-Ah. Mitkä teidän nimet on?, hän uteli kaksikolta ja vilkaisi noita olkansa ylitse.

Sachi käänsi katseensa Miyun selaamiin mekkoihin.
"Olen Sachi ja tuo tuossa---"
"Tonbo. Tonbo Idoi", Tonbo sai vihdoin suunsa auki ja esitteli itsensä. Sachin kauan pidätelty nauru pääsi nyt hieman suupielistä pakoon ja hän naurahti hieman, estäen sitten nopeasti sen jatkumisen. Voi olipa Tonbo nyt kohteliasta ja käytännöllistä poikaa.

-No Hauska tutustua. Sachi ja Tonbo, Miyu sanoi hymyillen ja nyökkäsi. Hän jatkoi sitten mekkojen selailua ja värähti hivenen kun hänellä alkoi olla hivenen vilpoinen jaloista kun yllään oli vain ne lyhyen lyhet shortsit ja se pitkä paita. Hän sipaisi hiuksia pois kasvoiltaan ennen kuin lähti kävelemään pukukoppeja kohti. Hän vilkaisi taaksepäin ja vinkkasi kaksikon tulemaan perässä ennen kuin hävisi pukukopin verhon taa.

Sachi ja Tonbo seurasivat Miyua pukukopeille, jääden odottelemaan siihen, että tuo pian ilmestyisi verhon takaa kaunis mekko yllään.

Sachi istahti läheiselle jakkaralle ja tuon pikkuveli jäi jännittyneenä seisoskelemaan, odottaen mitä pian näkisi. Ei hän olisi eläissään kuvitellut tapaavansa upeaa, ihailemaansa mallia käydessään veljensä luona, Tokiossa, visiitillä.

Miyu astui pian pois kopista päällään keltainen avo selkäinen mekko. Hän jäi peilailemaan sitä kopin ulkopuolella olevasta isosta peilistä ja hymyili hivenen.
-No? Mitä mieltä ootte?, hän kysyi katsellessaan itseään.