Osa#1

Hideaki vilkaisi Nigeliä kun tuo kännykän kaivo esille ja hyppelehti sitten pois laitteesta katsellen ympärilleen. Hän kääntyi sitten toisen puoleen.
-Mihin sitten?, hän kysyi hymyillen.

--

-Ei oikeastaan..mä voin kyllä käydä itsekkin kaupassa vaikka huomenna, Dion sanoi hymyillen hivenen ja pudisti päätään. Hän pysyi sitten hetken hiljaa.
-Ajattelin vain sanoa ettet sitten ihmettle, hän lisäsi. Oli kirjasta Dionille iloa ollut kuvien kautta vaikkei lukea osannutkaan.

--

-Et sä..oikeastaan, Mikio sanoi ja pudisti päätään. Sasha nousi laiskasti ylös ja asteli nuuhkimaan Sachia. Kissa kehräsi hiljaa ja hieroi päätään miestä vasten.

Lukiessaan Nigelin vastausta, Sam tunsi pienen kateellisuuden pistoksen. Kun Nigel puhui ystävästä, se tarkoitti, ettei Sam tuntenut häntä. Eikä se välttämättä tarkoittanut hyvää.
Sam pohti pitkään mitä vastaisi. Jos hän pyytäisi päästä mukaan, se vaikuttaisi tungettelulta. Mutta hän oli tylsistyä kuoliaaksi kaupungilla ja halusi nähdä Nigelin jälleen, vaikkei siitä ollut montakaan tuntia, kun hän oli tuon viimeksi nähnyt. Sam päätti ottaa riskin.
"Missä huvipuistossa ootte. Olisiko mitenkään mahdollista, että voisin liittyä seuraan?"

Nigel nosti katseensa Hideakiin tekstiviestin lähetettyään.
"Ömh... haetaanko vaikka juotavaa?" Hän kysäisi nyökäten läheistä kioskia kohti. Pian tulikin uusi tekstari ja hän lukaisi sen pikaisesti.
"Haittaisko sua jos mun yks toinenkin kaveri tulis tänne?" Hän kysäisi Hideakilta huultaan hieman purren. Hän kun epäili Hideakin haluavan olla kahden hänen kanssaan, ainakin sen perusteella mitä tuo oli treffeistä bussissa puhunut.

-

"Ah, okei", Chion sanoi ja maksoi sitten laskun, joka heille tuotiin. Hän nousi pöydän äärestä kulautten vetensä kurkustaan alas.

-

Sachi nyökkäsi vain pienesti hymyillen ja nosti kätensä rapsuttamaan kevyesti häntä vasten kiehnäämään tullutta kissaa.

-Ei kai..tuskin tää ilta onnelista loppua saa..ja kivempaa sullekkin varmaan kun ei tarvitse vaan mun seuraan tyytyä, Hideaki sanoi ja asteli kohti kioskia juotavaa hakemaan. Mielellään hän olisi kahdestaan Nigelin kanssa ollut ja tämän jälkeen painunut vaikka hänen asunnolleen rakastelemaan mutta tuskin Nigel sitä enää halusi.

--

Dion vilkaisi laskua nopeasti.
-Kauheen paljon.., hän sanoi huultaan purren.

--

Sasha hyrisi tyytyväisenä ja lysähti siihen Sachin vierelle.
-Tiedätkö sä miten se kolmas kissa voi?

Nigel pureskeli huultaan Hideakin vastaukselle ja epäröi hetken, ennen kuin lähetti Samille vastausviestin, missä kertoi huvipuiston nimen ja että toinen oli tervetullut mukaan. Hän asteli Hideakin perässä kioskille ja osti heille kummallekin tahtomansa juomat.

-

"Ihan kelpo hinta hyvistä ruuista", Chion vain totesi ja odotti Dionia.
"Mennäänkö me nyt takasin? Poiketaan sielä kukkakaupassa samalla."

-

Sachi silitteli Sashaa ja nosti katseensa kissasta Mikioon.
"Joo, se on viettänyt aikaansa nyt viimesen puolentoista vuoden aikana jenkeissä ja voi loistavasti, kuten nämäkin."

Sam odotteli kärsimättömänä vastausta, kunnes kännykkä tärisi hänen käsissään. Poika lukaisi viestin nopeasti ja huokaisi helpottuneena, kun Nigelin vastaus oli myöntävä. Sam kirjoitti nopeasti tulevansa sinne pian. Hän asteli lähimmälle bussipysäkille tarkastelemaan aikatauluja.

Hideaki pyysi jääkahvia ja saikin jääkahvi tölkin. Hän hörppi siitä hiljaisena ja istahti alas.
-Me ei sitten varmaankaan juhlita sängyn puolella sun synttäreitä tänään?, hän kysyi ja sipaisi niitä vaaleita hiuksiaan.

--

-Joo, Dion sanoi nyökäten ja nousi sitten ylös nostaen pussin missä siivoustarvikkeet olivat myös ylös. Hän lähti sitten edeltä astelemaan kohti ravintolan ulko ovea.

--

-Okei, Mikio sanoi nyökäten ja painoi sitten päänsä polviinsa jääden seurailemaan Silkyn perhosen metsästystä.

Nigel osti itselleen limutölkin ja hörppi siitä juomaansa. Hän katsahti Hideakia tuon kysyttyä kysymyksensä. Oikein tietämättä mitä vastata hän avasi suunsa, mutta saikin juuri silloin tekstiviestin jälleen Samilta. Hän kaivoi kännykän jälleen taskustaan ja lähetti pojalle viestin, että he odottaisivat häntä kioskin luona.

-

Chion asteli Dionin perässä ulos ravintolasta ja lähti kulkemaan oman muovipussinsa kanssa kohti sitä kukkakauppaa.

Huvipuistoon menevä bussi saapui hyvinkin pian ja Sam astui sen kyytiin. lipun hinta kirpaisi hieman, mutta kyllä lompakon pohjalle jöäi rahaa huvipuiston sisäänpääsyyn.
Sam etsi bussin takaosasta paikan jossa sai olla yksin sekä ikkunan vieressä ja asettui siihen.

Zen hankkasi kahvilaksi laajentuneen työpaikkansa tiskiä puhtaaksi rupsahtaneella rätillä. Hänen vihreät jo alaselkään ylettyvät hiukset oli vetäisty löysälle ponihännälle takaraivoon, mutta ne onnistuivat silti tulemaan aina miehen tielle.

Koko kahvila oli tyhjä ja muut työntekijät olivat muualla. Zen oli ainoana sillä hetkellä kahvilassa oleva ja kaipasi raivokkaasti jotain tekemistä. Hän ei halunnut jälleen vaipua ajatuksiinsa mistä sitten seurasi vain masennusta ja hajamielisyyttä. Hän oli jopa suostutellut pomoaan ottamaan hänet töihin koko kesäksi, ettei vain lojuisi yksiössään polttamassa keuhkojaan pihalle.

Hideaki mutristi huuliaan kun ei edes vastauta saanut. Hän huokaisi hiljaa itsekseen ja heilutteli jalkaansa. Hän hörppi sitten juomaansa ja katseli ympärilleen.
-Kuka sun kavereista on tulossa?

--

Dion asteli Chionin vieressä suorintareittiä kukkakaupalle ja astui sisään. Hän hymyili myyjälle ja asteli sitten katselemaan niitä liljoja jota oli aijemmin huomannut.

Nigel suloi kännykkänsä takaisin kireiden farkkujensa taskuun ja nosti katseensa Hideakiin.
"Sam. Oot varmaan nähnyt sen muutaman kerran", hän vastasi hetken päästä ja pyöritteli kylmää limutölkkiä käsissään.

-

Chion pysähtyi Dionin vierelle liljoja katselemaan. Ne olivat juuri sellaisia kukkia, joihin Dion aina tykästyi.
"Mihin sä meinaat noita pistää sitten?" Hän kysäisi vilkaisten Dionia.

-Okei, Hideaki sanoi nyökäten ja jatkoi vain hiljaisena juomista hetken aikaa. Hän heilutteli jalkaansa ja säpsähti kun hänen puhelimensa soi. Hän vilkaisi numeroa ja sitten Nigeliä ennen kuin vastasi italiaksi puhelimeen hymyillen kevyesti.

--

-Siihen olohuoneen sivupöydälle, Dion sanoi ja kumartui nuuhkimaan kukkia hymyillen. Hän sipaisi hiuksiaan hivenen ja pyysi sitten myyjältä liljoja.
-Tai sitten keittiön ikkunalaudalle, hän lisäsi miettivästi.

--

Haru asteli kohti sairaalaa illan hämärtyessä. Hänellä oli tavalliseen tapaansa koira mukanaan. Pentu kipitteli miehen vierellä ulko oville asti ja oville Haru nosti sen laukkuunsa astellen sisään. Hän suuntasi askeleensa kohti Chojiron huonetta ja astui sisään. Hän oli nostamassa koiran pentua laukusta sängylle mutta huomasikin että koira oli nukahtanut laukkuun. Haru laski laukun lattialle ja istahti tuolille. Hän sipaisi Chojiron kättä hellästi.
-Hei rakas. Mä tulin taas käymään, hän sanoi hiljaisella äänellä ja siveli Chojiron kättä sormillaan.

Chojiro makasi tavalliseen tapaansa sängyssään valkean ohuen peiton alla. Hänen vieressään piippaili tasaisin väliajoin kone, joka varmisti, että hänen pulssinsa pysyi normaalina, mutta muuten huone oli oikein kotoisa, eikä oikein vaikuttanut niinkään sairaalahuoneelta.

Harun tullessa huoneeseen, ja oven kolahtaessa hiljaisesti, mies ei värähtänytkään. Hän vain hengitteli tasaisesti kuin olisi ollut vain unessa. Tuoli raapi lattiaa Chojiron vieressä Harun siirtäessä sitä, ja käydessä sille istumaan.

Miehen mieli oli pelkkää mustaa, eikä hän tuntunut kuulevan mitään, mutta pienen hipaisun hän tunsi oikean kätensä nimettömässä. Hän koitti liikuttaa kättään sumean mielensä perällä ja sai vain muutaman sormensa koukistumaan pari vaivaista milliä.

Haru katseli Chojiron kättä ja räpytti silmiään. Hän nousi ylös tuoliltaan ja nojautui lähemmäs Chojiroa.
-Kulta. Jos sä kuulet muo niin vastaa jooko, hän sanoi ja nosti kätensä sivelemään miehen otsaa hellästi. Hän tuijotteli toisen kasvoja etsien niistä elonmerkkiä mitä kuitenkaan ei ainankaan vielä näkynyt. Haru oli kyllä aivan varma että oli nähnyt Chojiron sormien liikahtavan.

Chojiro makasi vain paikoillaan, näyttäen yhä vain siltä, että nukkuisi rauhaisaa ja sikeää unta.

Hän tunsi kuin olisi eksynyt pimeyteen, eikä kuullut tai nähnyt sen läpi mitään. Hyvin hyvin hiljaa, hän kuuli kuin jostain hyvin kaukaa, jonkin tutun ääneen puhuvan hänelle ja hän yritti vastata siihen, saamatta kuitenkaan liikutettua vähäänkään huuliaan.

Piippaileva kone piipahti kerran hieman nopeammin, ja jatkoi sitten normaalia rytmiään Chojiron pysyessä liikahtamattomana.

Haru säpsähti kun kone piippasi. Hän katseli Chojiroa ja otti tuon kädestä kiinni.
-Chojiro. Tule mun luo..kyllä sä pystyt siihen, hän sanoi ja suukotti miehen kättä hellästi.
-Herää rakas. Kiltti..mä tarvitsen suo, hän aneli ja pyyhkäisi poskiltaan pois kyyneliä. Haru epäröi hetken mutta kutsui kuitenkin nappulan avulla hoitajaa paikalle. Ihan varmuuden vuoksi.

Chojiro tunsi taas kuinka hänen käteensä tartuttiin ja hiljainen ääni kantautui jostain kaukaa pimeyden takaa. Hän tunsi kuinka jotain kosteaa ja lämmintä putosi hänen leuankaarteelleen ja ääni voimistui hiukan. Nyt hän osasi erottaa sen sävyn anelevaksi.
Miehen sormi liikahti jälleen hieman.

Haru kääntyi hoitajan puoleen ja kertoi tuolle että Chojiro vaikutti heräilevän. Hoitaja käski hänen jatkaa puhumista ja jäi katselemaan miehessä kiinni olevia laitteita.
-Rakas..herää..., Haru pyysi ja suukotti uudelleen miehen kättä.
-Kiltti. Herää, hän sanoi ja pyysi toista vastaamaan jos kuuli hänen äänensä.

Chojiro vaikutti ulkoisesti olevan aivan samanlaisessa tilassa kuin aijemminkin, vaikka hän yritti päänsä sisällä selvittää sumeita ajatuksiaan. Hän ei muistanut kunnolla mitään mitä oli tapahtunut, eikä voimat riittäneet avaamaan silmiä tai puhumaan. Kaikki miehen pään sisällä oli pimeyden peitossa, vain tuttu, kaukaa kumpuava ääni aneli häntä heräämään.

Pian bussi saapui huvipuistolle ja lähes koko auto tyhjeni. Sam asteli viimeisten perässä ulos ja asteli tiskille jonottamaan lippua.
Pian poika tarkasteli puiston porteilla kyseisen paikan karttaa. Pienen etsinnän jälkeen hän paikansi kartasta kahvilan ja lähti karttaa visusti tuijottaen hakemaan sitä.

---

Wakaki istuskeli kahvilassa, lähellä oman potilaansa huonetta, kahvia hörppien ja aikakausilehteä selaillen. Päivä oli ollut erityisen rento, oikein mitään ei ollut tapahtunut.

-Rakas..herää, Haru pyysi ja vilkaisi hoitajaa joka vain pudisteli päätään ja pian poistui huoneesta. Mies huokaisi ja istuutui alas. Hän nosti koiran pennun sängylle.
-Sun pitää herätä tapaamaan Coco, hän sanoi ja siveli koiran turkkia hymyillen hivenen. Kulatisennoutajan pentu nuuskutti Chojiroa varovatsi.

Nigel katsahti tölkistään Hideakia tuon vastattua puhelimeensa ja pureskeli huultaan toisen kasvoille noussutta hymyä katsellen. Hän otti hörpyn tölkistään ja käänsi katseensa muualle koittaen katsella, josko Samia näkyisi jossain.

-

Chojiron tila näytti palanneen normaaliin, eikä hän liikahtanutkaan siinä sängyllään maatessaan. Hän oli kuitenkin palannut hieman tajuihinsa ja tunsi sekä kuuli, kuinka joku piti hänen kädestään kiinni ja puhui hänelle.

Haru puri huultaan ja nosti lopulta pennun syliinsä painaen kasvonsa sitä vasten. Hän nyyhkytti hiljaa ja puri huultaan. Chojiro ei siis ollutkaan herännt vaan hän oli kuvitellut koko asian. Hän suukotti koiraa hellästi.
-Anteeks mä erehdyin...luulin että Jiro vihroin heräs, hän sanoi Cocolle ja pyyhki silmiään.

--

Hideaki höpötti hetken aikaa puhelimessa ja sulki lopulta puhelimen. Hän heitti tyhjän tölkin roskikseen ja nousi jo ylös. Hän vilkaisi sitten Nigeliä.
-Et vastannu mun kysymukseen..

Samin katse harhaili ympäriinsä ja välillä kartassa, kunnes vihdoinkin hän näki etsimänsä kahvilan ja viereisellä penkillä tutut kasvot.
"Nigel!" Poika huudahti ja heilautti kättään korkealla, jotta toinen huomaisi hänet. Hän pujotteli ihmismassan lävitse penkin luokse ja jäi sen eteen seisomaan, lievästi huohottaen, mutta leveä hymy naamallaan.

---

Wakaki palaili potilaansa huoneelle laiskasti, kahvin loppuja edelleen hörppien. Astuttuaan huoneeseen, hän näki penkillä' istuvan nuorukaisen, joka oli käynyt katsomassa Chojiroa lähes joka päivä.
"Iltapäivää", Wakaki tervehti ystävällisesti astellessaan sängyn vieressä olevien koneiden luokse, ruveten tarkkailemaan niitä.