Osa#7

Naoto tuhahti huvittuneena Marinin kommentille ja käänsi sitten katseensa laiskasti paikalle tulleeseen naiseen. Hän piti kädellään yhä miehen niskasta kiinni ja tarkkaili vierasta naista katseellaan selvästi pohtien mistä tuo tunsi Marinin ja kuka tuo oikein oli. Tuon puhuessa vielä ranskaa hänen aistinsa tuntuivat terästäytyvän saadakseen naisesta kaikki tiedot irti.

Marin tervehti naista ja irotti otteensa Naotosta. Hän asteli hivenen lähemmäs naista ja suukotti tätä molemmille poskille ranskalaiseen tapaan ennen kuin kaksikko alkoi puhua ranskaksi. Heidän puheen aiheensa kääntyi pian Naotoon koska tämän nimi mainittiin muutaman kerran.

Naoto seurasi kahden keskustelua myrtyneenä, eihän hän ymmärtänyt siitä mitään. Hän tunsi itsensä aivan sivulliseksi kahden vieressä. Nimensä tajuttuaan puheestä hän räpäytti silmiään ja pohti automaattisesti miksi he hänestä puhuivat ja mitä.

Marin päätti keskustelun lopulta ja nainen asteli pois hiukset hulmuten vilkaisematta Naotoa. Marin hymähti ja katseli hetken toisen perään ennen kuin kääntyi Naoton puoleen.
-No nih...haluutko jatkaa niiden vaatteiden kokeilua, mies kysyi toiselta.

Naoton katse seurasi naista silmät hieman kaventuneena. Ainakaan se, että toinen oli kuin häntä ei olisikaan, oli melko epämiellyttävä asia.
"Ketä toi oli?" Hän kysyi ohittaen Marinin kysymyksen ja nosti katseensa miehen kasvoihin silmissä hivenen tuima ilme.

-Mun ensimmäinen vaimo..., Marin sanoi ja suukotti Naotoa hellästi.

Naoton silmät levisivät hieman ja hän vilkaisi suuntaan minne nainen oli kadonnut. Hän katsahti Marinia epävarma ilme kasvoillaan. Hän mutisi menevänsä vaihtamaan vaatteita ja hävisi pukukopin oven taakse. Jotenkin hän ei vain olisi halunnut nähdä Marinin entisiä kumppaneita, ei koskaan.

Marin huokaisi ja istahti alas hetkeksi. Lopulta hän kuitenkin asteli sisälle pukukoppiin Naoton seuraksi.
-Kerro mikä tuli?, mies pyysi ja katseli toista.

"Ei mikään", Naoto vastasi neutraalilla äänellä ja veti kravaatin sekä liivin yltään. Hän piti katseensa vaatteissaan, joita työn toihussa riisui yltään.

Marin huokaisi ja nyökkäsi. Hän nojais selkänsä kopin seinään ja jäi vain katselemaan MNaotoa peilin kautta. Jokin kyllä oli vialla, kyllä sen toisesta näki.

Naoto hypähti farkuistaan vilkaisten Marinia peilin kautta, muttei sitten sanonutkaan mitään. Hän käänsi vain katseensa vaatepinkkaan, joita hän ei ollut vielä kokeillut, ja alkoi vetämään uutta vaate kertaa ylleen aijemmin ollut into puuttuen.

-Rakas. Mä kyllä kuuntelin mielelläni jos haluat puhua tai sanoa jotain, Marin sanoi ja sipaisi Naoton niskaa. Hän vain toivoi että toinen oppisi puhumaan hänelle.

"Selvä", Naoto sanoi. Sen enempää hän ei puhunut sillä kertaa. Hän silmäili pinkassa seuraavana olevia shortseja ja luovutti. Hän vaihtoi omiin vaatteisiinsa ja kahmaisi vaatteet syliinsä.
"Mä en jaksa enään sovitella näitä, joten voidaan häipyä", Naoto sanoi ja kulki pois kopista viemään vaatteita oikeille paikoille.

Marin asteli Naoton perään ja nappasi vaatteet tämän käsistä astellen kassalle. Hän ilmoitti että he ottaisivat koko nipun ja jäi sitten odottelemaan kun kassaneiti pakkasi vaatteet paperikasseihin.

"Hei!" Naoto huudahti ja kurtisti kulmiaan. Hän asteli pitkin askelin Marinin luo kassalle ehkä hieman suutuspäissään.
"Unohda nää vaatteet, me ei osteta niitä", hän sanoi myyjälle ja katsahti sitten Marinia.
"Yritätkö sä nyt lahjoa mut näillä vaatteilla avaamaan mieltä ja synkimmät ajatukset?"

-En, Marin otei vain ja ojensi pankkikorttinsa hivenen hämmentyneelle kassaneidille.

Naoto nappasi pankkikortin myyjän kädestä ja tuijotteli kaventunein silmin Marinia.
"Sanoinko mä että tahdon nämä vaatteet? Omasta mielestäni en, ja siksi toi tuntuukin pakkosyötöltä, johon tahdot vastapalveluksia", hän sanoi kiihtyneemmällä äänellä. Pojan hermot kun eivät olleet niitä parhaimpilaatuisia.

Marin katseli vaatekassa ja nyökkäsi sitten vain hivenen alistuneesti, joka näytti varmasti kovin kummalta kun mies oli toista paljon pidempi. Hän otti kortin takaisin käteensä ja tunki sen lompakkoonsa jääden katselemaan Naotoa. Marin näytti kovin eksyneeltä ja ei selvästikkään tiennyt oikein mitä tehdä. Ihan kuin lapsi joka ei ymmärtänyt mitä oli väärin tehnyt.

Naoto katsoi muutaman sekunnin Marinin sinisiä silmiä.
"Anteeksi.." Hän mutisi ja käänsi katseensa muualle.
"Mennään vaan syömään jonnekin. Mulla on nälkä," Naoto lähti lampsimaan kaupan ovea kohti kädet tungettuina takin taskuihin ja pää painuneena hivenen lattiaa kohti.

Marin asteli toisen perässä uskollisena ja katseli Naoton selkää kun he kävelivät. Hän pysäytti toisen kun he tulivat erään kultakaupan luo ja pyysi toista malttamaan mielensä. Hän asteli sisälle ja tervehti myyjää ennen kuin käveli vitriinissä olevan kauniin ja siron timantti kaulakorun luo. Mies jäi katselemaan sitä hetkeksi ja vilkaisi Naotoa.
-Mä aina ajattelin että ostaisin tän rakkaalleni sitten kun löytäisin sen oikean.., mies selitti ja katseli korua.

Naoto kulki Marinin perässä liikkeeseen hieman vastahakoisesti. Hän kun ei ollut oikein korujen ystävä. Ne vain aiheuttivat ihottumaan ja olivat muutenkin tiellä.
Naoto asteli vitriinin luo Marinin jäljessä ja jäi katselemaan sielä olevaa timanttikorua, joka oli kyllä - pakko myöntää - kaunis. Hyvin kaunis. Ja varmasti arvokaskin.
Hän pysytteli hiljaa, mitään sanomatta, Marinin sanojen jälkeen ja katseli vain lasin läpi korua hivenen haikeana.

-Mutta se ei ole vielä koskaan ollut kenenkään kaulassa. Koska tiesin ettei kukaan vielä ole ollut se oikea, Marin sanoi tuijotellessaan korua.
-Mutta mä varasin sen eilen. Ihan siltä varalta että sä olet se oikea. Koska ainankjin nyt tunnut siltä. Ei sulta puutui mitään verrattuna mun entisiin tyttö-ja poikaystäviin tai vaimoihinkaan. Koskaan kenenkään kanssa ole ollut näin hyvä olla, hän puhui lempeällä matalalla äänellä ja katseli Naotoa.

Naoto hymähti hiljaa katse yhä vitriinissä ja etsi kätensä pitämään Marinin kädestä. Häntä vain harmitti se ajatus, kuinka monta niitä tyttö- ja poikaystäviä, vaimojakin, oli ollut ennen häntä, ja kenelle kaikille mies olisi tuon äskeisen mahdollisesti myös kertonut. Ajatus vain Marinista jonkun muun kanssa.. ärsytti. Se suututti ja pisti pojan tekemään mieli paiskoa tavaroita. Onneksi itsehillintää silti löytyi jonkun verran.

-Onhan sullakin ollut muita ennen mua. Enkä mä voi sille mitään että mua suututtaakin ajautus susta jonkun muun kanssa. Mutta tärkeintä on että ollaan nyt yhdessä, Marin sanoi ja suukotti Naoton niskaa.

Naoto hymähti toistamiseen. Niin kai se oli, mutta mitä hän mahtoi mielikuville jotka putkahtelivat aina kulman takaa kun joku entinen Marinin seuralainen mainittiinkaan.
"Anteeks.. mä olen tällainen karmea vaan itseään ajatteleva, mustasukkanen kakara", Naoto mumisi vieläkään Marinia katsomatta.