Osa#7

-Ootko varma ette vaan halua lähteä nukkumaan? Oot ihan poikki, Jun sanoi ja katseli toista hymyillen kevyesti.

Ren vain siveli silmät ummessa pöydän pintaa, mutta nyökkäsi lopulta. Kai oli hänen aikansa lähteä

-Saanko tulla saattamaan sut?, Jun kysyi ja pyöritteli yhä sormiaan Renin niskassa hellästi rentouttaen poikaa entisestään.

Miksi tuo nyt kysyi.. olisi vain seurannut niin kuin silloin aikasemminkin.
- mmh.. ihan sama

-No mä tulen. Kaipa voisin itsekkin painua kotiin, Jun sanoi ja joi loput juomastaan.
-Mennäänkös sitten, mies kysäisi.

Ren työnsi tuolinsa taakse päin ja nousi ylös. Poika tunki kädet taskuihinsa varmistakseen että tällä oli kaikki mukana

Jun heilautti kättään kavereillaan ja totesi että soitellaan ennen kuin vetäisi takin päälleen lähtien sitten kohti ovea jääden odottelemaan kuitenkin Reniä.

Ren kiskoi takkinsa pikaisesti kiinni ennen kuin asteli Junin perään

Jun avasi Renille oven ja lähti sitten astelemaan pojan vierellä tämän määräämään suuntaan.

Ren asteli kädet taskuissa eteenpäin koska hänellä hanskoja ollut. Onneksi kotiin ei ollut pitkä matka

Jun asteli vain hiljaisena toisen vierellä ja tuijotteli eteensä.

- Joo asun tässä ihan.., Ren sanoi heidän päästyään kulman taakse ja etsi avaimensa

-Okei, Jun sanoi ja katseli taloa hetken.
-Tää taitaa sitte olla hyvästien paikka, mies totesi.

- hä..?, Ren kääntyi vilkaisemaan Junia. Hän oli odottanut miehen ainakin sisälle änkeävän.
- niin aivan.. joo

-Ellet ois halunnu seuraa hetkes. Mutta taidat olla vähän liian väsynyt, Jun totesi ja hymyili hivenen.

- no ei musta seuraa kai oo ku taidan nukahtaa samantien, Ren sanoi

Jun nyökkäsi vain ja suukotti Renin otsaa.
-No yritäs pärjäillä, mies sanoi.

- joo.. samoin, Ren sanoi väsyneesti hymyillen

Jun kaivoi vielä käynti korttinsa ja sujautti sen Renin taskuun.
-Nähään, mies sanoi ja heilautti kättään ennen kuin lähti lampsimaan kohti kotia.

"Ajattelin vain, kun meillä on bänditreenit nyt illalla", Nigel sanoi hörpiskellen pieniä kulauksia kahvistaan, ettei se loppuisi kovin nopeasti.
"Jos ehditään lähteä niin voisin antaa mun avaimet sulle, että pääset sisällekin."

-

"Hmh?" Yura katsahti Nobuun ja odotti vaiti kunnes tarjoilija sai kaadettua heille vedet laseihin ja poistui paikalta.
"No mitäs sä haluisit sitten kuulla?" Hän kysäisi ja suunsa kostukkeeksi otti pienen kulauksen vedestään.

-

Sachi kulki varovasti ovelle, peläten jos liikahtaisi liian nopeaan, että satuttaisi selkäänsä lisää. Hän käännähti kuitenkin katsomaan Wakakia laskettuaan kätensä oven kahvalle.
"Kauan näiden röntgenkuvien ottaminen suurinpiirtein kestää?" Mies kysäisi mietiskellen, pääsisikö kotiinsa lepäilemään vielä tämän päivän aikana.

-Niin joo....en mä usko että mulla nyt ihan kauheen kauan kestää.., Hideaki sanoi ja hymyili hivenen. Hän oli siis tervetullut tänne toiseksikin yöksi.

--

-Mitä vaan, Nobu sanoi ja kohautti olkiaan.

"Tai voithan sä tulla katsomaan..." Nigel ehdotti, kunnes hän yhtäkkiä muisti Samin.
"Hitto", hän mumisi ja nousi seisaalleen laskien kahvimukin yöpöydälle. Hän antoi katseensa kiertää pitkin huonettaan kunnes se kohditui kännykkään, joka lojui tuolin reunalla.

-

Yura laski kätensä pöydälle ja nojasi leukaansa niitä vasten.
"Mistä nyt sitten alottaisi..." Hän mietiskeli katsellen Nobua edessään.

Ryu maksoi ruuat ja jäi vielä hetkeksi lörpöttelemään miehen kanssa. Pian hän kumminkin asteli Chikan luokse ja auttoi tuota pakkaamaan tavarat.

---

"Ei se kestä kuin vajaan tunnin, jos kaikki menee hyvin. Tuolkset sitten lähetetään sinulle kotiin mahdollisimman pian", Wakaki vastasi, hörpäten kahviaan joka oli ehtinyt viilentyä.

Hideaki katseli Nigeliä hivenen kummissaan ja kellahti lopulta vain sängylle jääden tuijottamaan katto hiljaisena. Hän kuunteli toisen askelia ja sulki silmänsä. Kaipa hänen pitäisi sitten niitä töitä lähteä etsimään.

--

Nobu hymyili hivenen ja katseli Yuraa.
-No alota vaikka lapsuudestas...

Nigel vilkaisi Hideakia nopeaan ennen kuin soitti Naotolle, jolla kesti jonkin aikaa vastata. Hän kysäisi toiselta oliko tuolla tietoa Samin puhelinnumerosta, ja kun ei ollut hän vain tyytyi huokaisemaan raskaasti. Ennen kuin hän sulki puhelun hän mumisi pienen kiitoksen Naotolle, vaikkei tuosta ollutkaan ollut apua.
Nigel nosti kätensä haromaan hiuksiaan turhautuneena. No kai Sam osasi itse tulla asuntolalle ja kysyä neuvoa muilta ihmisiltä..

-

Yura hieroi hieman leukaansa ja näytti selvästi pohtivan oliko asiassa nyt mitään kerrottavaa.
"Mun lapsuus oli ihan normaali: koulut meni suhteellisen hyvin, kavereita oli ja näin. Vanhemmat erosi kun kävin lukioa..." Hän luetteli samalla mietiskellessään vielä jotain kerrottavaa.
"Mulla on pikkuveli, josta joudun nykyään olemaan hieman huolissani. Riskialtis työ", hän sanoi naurahtaen hieman ontosti ja katsahti Nobun silmiä.
"Myy itteänsä täällä Tokion lähistöllä."

-

"Ah, okei", Sachi sanoi ja loi pikaisen hymyn toiselle kääntyen jälleen oven puoleen. Hän avasi sen ja asteli käytävän puolelle vilkuillen seinillä olevia viittoja. Missähän päin se röntgenkuvaushuonekin sitten oli.